Kun kerroin, että tiedän vain kaksi naista, jotka intohimoisesti ovat paneutuneet ruusujen kasvatukseen, niin tässä heistä toinen; Felicitas Svejda, kotoisin Itävallasta, mutta päätyi Kanadaan kasvien kuten ruusujenkin koulitukseen. Hänkin edesmennyt. Tosin varmaan ruusunkasvattajanaisiakin löytyy enemmän, mutta minä tiedän vain nämä. Kummallista kyllä on se, että yleensä miehet ovat intohimoisesti jalostamiseen paneutuneet ja saaneet kuuluisuutta ruusujenkasvattajina. Ehkä se on jotenkin niin lähellä tiedettä, miesten maailmaa, kun taas naiset heidän rinnallaan ovat hoitaneet talouden ja lapset. Ja ennen kaikkea ruususta sanotaan, että se on sekä maskuliinen että feminiininen.
Felicitas Svejdastakin olen blogissani kertonut, kuten ruusukirjassanikin. Tähän kirjaan ne Svejdan ruusuista, jotka löytyvät puutarhastani. Niitä löytyy useasta eri ruusuryhmästä.
Yhteisesti hänen jalostamailleen ruusuille on annettu nimitys 'Exploder'-ruusut. Nimitys tulee siitä, että Svejda sai hienon idean nimetä kaikki ruusunsa Kanadassa vierailleitten tutukimusmatkailijoiden nimiin. Hän kuvitteli myös, että hänen ruusunsa näiden tutkimusmatkailijoiden tavalla lähtevät maailmalle tutkimaan paikkoja, joissa ne voisivat asua. Hauska idea! Ympäri maailmaa Svejdan ruusut sitten levisivätkin ja niitä arvostetaan.
Useat Svejdan ruusuista ovat hybrideja (risteytyksessä monia lajeja) ja köynnösruusuja. Minäkin rakensin niille tukiaidan. No eipä sitä olisi paljoakaan tarvinnut. Eivät nämä ruusut täällä pohjoisessa (Raahe) ehdi kasvaa köynnösruusuksi asti. 'Syyskylmät tulevat liian nopeasti. Minulla oli muutaman vuoden pari muutakin köynnösruusua; 'John Cabot' ja 'John Davis', mutta ne ovat menehtyneet. Suosikkini on tuo William Baffin (vasemmalla). Sen tunnistaa värityksestä. Vieressä kasvaa 'Henry Kelsey', tummemman punainen kukinnoltaan.
Yllä olevat ruusut kuuluvat rugosaryhmään, eli ovat kurttulehtisiä. 'Martin Frobisser' on herkän vaaleanpunainen ja 'Henry Hudson' valkoinen. Ne ovat aika hitaasti minulla kasvaneet.
Vasennalla 'Jens Munk', rugosasukua ja usean suosikkiruusu, herkän näköinen. Istutin sen pari vuotta sitten, joten en vielä tiedä miten tämä tutkijaruusu viihtyy tässä. Ja muistona tuossa oikealla iki-ihana 'John Davis'. Jospa hankkisen sen vielä uudelleen. Niin kaunis ja runsaskukkainen se oli. Nyyh! Ikävä sitä!
Mielenkiintoista kuulla ruusujen kasvattajista. On kyllä kaunis tuo 'John Davis'. En ihmettele ikävääsi lainkaan.
VastaaPoistaIhania. Tuo Henry Hudson ruusu muistuttaa hyvin paljon kukaltaan Schneewittchen eli Iceberg ruusua ja John Davis puolestaan Sommerwindiä.
VastaaPoistaJospa olisivat sukulaisia. Jos minulle laitettaisiin noita valkoisia rugosalajikkeen kukkia esille yksiksensä, olisipa vaikea niitä erottaa.
Poista