Bengt Schalin ehti työstää kaikenlaisia puutarhoja ja niiden "asukkaita". Hän sai tehtäväkseen suunnitella useilla paikkakunnilla puistoja, mm. Raahen kirkkopuiston. Hän risteytti useita ruusulajikkeita, mutta ei kirjannut niitä ylös, joten niiden "esivanhempia" ei tiedetä. Hän nähtävästi istutti niitä ympäriinsä Helsingin puistoja toimien siellä kaupunginpuutarhurina.
Näitä ruusuja tässä esittelen. Tosin ei ole varmaa, ovatko ne kaikki Schalinin kädenjäljiltä. Kauniita ne ovat, ja jo senkin vuoksi niitä on myytävänä useilla taimistoilla.
Yksi niistä on 'Herttoniemen Helena'. Se on ollut minulla vuosia ja viihtyykin kasvavan tammen varjossa, jossa kilpailee kauneudellaan Minette-ruusun kanssa. Pelkään vähän, kuinka paljon tammi vie voimaa näiltä ruusuilta, mutta vielä kukoistavat, antavat sopivasti varjoa. Minetteä se suojaa sateeltakin. Herttoniemi kasvaa korkeutta, joten olen tukenut sitä vanhoista heinäseipäistä tekemälle rakennelmalla.
Nämä ruusut eivät juurikaan ole tehneet juuritaimia, joten on ollut helppoa pitää aisoissa. Mutta korkeita ne ovat. Tietenkin tukea myöten kurottelevat korkeuksiin, eivätkä käytä voimaansa kasvaakseen leveyttä.
Tuonkin tuen kaatoi eräs syysmyrsky maata myöten vieden oksat mukanaan. Mutta oksat olivat taipuisat ja niinpä se nukkui talven mukavasti lumen alla. Kun kevään lämmössä nostin varovasti sen oksat ylös ja irrotin tuestaan, ne eivät olleet vaurioituneet. Tein sille uuden tuen.
Sitten on sellainen ruusu, ettei sen tukevia pitkiä oksia tahdo mikään kannatella, tukipuutkin kallistelevat sinne tänne. Ostin sen aivan rääpäleenä erään rautakaupan oven pielestä ja ajattelin hoitaa. Hoidin sitä ja siitä kiitollisena se on ollut aivan hurja kasvussaan. Olen tehnyt eräänlaisen ruusuportin sen ja Kempeleen ruusun väliin. Näyttää ihan somalta, kun oksat kiipeilevät sitä pitkin. Tämä ruusu on tunnetusti Schalinin kasvattama ja on saanut nimen 'Tarja Halonen'. Sitä olen aika rutkasti leikellyt.
Neljäs Katri Valan puistosta löytynyt ruusu on rugosalajiketta ja saanut nimen 'Katri Vala'. Kevätahava pakkasöineen on polttanut sen oksia, mutta kun niitä leikkelen, se voimistuu. Tosin se on hitaasti kasvanut ja kukkinut aika harvakseltaan. Jokin kääriäinen on tuhonnut paljon sen nuppuja.
Tämä ruusu on kasvultaan matala. Huomaat varmaan harmaan ruusunkyltin. Olen puutarhassani käyttänyt vain kierrätysmateriaalia, kyltitkin vanhoista laudanpätkistä tehty. Niihin olen laittanut ryhmänimen tai löytöruusu-nimikkeen. Vuosiluku kertoo istutusvuodesta, joten on mukava seurata, miten ne vuosien varrella kasvavat.
Otan tähän yhteyteen vielä yhden löytöruusun, joka on luumuruusuryhmän alkuperää, mutta on ihan oman näköisensä. Se sai nimekseen 'Ainola', koska se löydettiin Ainolan puistosta Oulusta. Olen sitä kovasti ihaillut! Se kasvoi ensin aika kituliaasti alkuperäisellä paikalla, ehkä siinä oli liian kuivaa. Sitten kaivoin sen ylös ja aloin kokeilemaan missä se viihtyisi. Suorastaan ääneen kyselin sitä 'häneltä'. Sille tuntui olevan tomaattimökin edessä hyvä paikka. Ja kyllä se innostuikin kasvamaan, nähtävästi tarvitsi ravintorikkaampaa maata. Siinä paikalla on joskus 40 vuotta sitten sijainnut hevosen lantakasa. Kun lähistöllä kasvaa voimakkaasti myös hyötyvadelma, vähän pelkäsin, jaksaako se siinä rinnalla. Mutta nyt se jo kipuaa yhtä korkealle niiden kanssa!
Huh, kun innostun juttelemaan, vaan tässä kylmyydessä on niin mukavaa muistella ruusujani! Eikä tähän suinkaan lopu nämä löytöruusut. Ranskalaiset löytöruusut ovat vielä jäljellä, ne komeimmat!
Komeita ruusuja.
VastaaPoista