keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Ranskalaisia ruusuluomuksia

Olisin halunnut esitellä aivan erikseen Jean-Pierre Vibertin, maailmalla ruusujen isäksi noteerattu jalostaja, mutta kun niitä ruusulajikkeita on puutarhassani vain kaksi, tuon tähän sivulle mukaan myös historian muitakin ranskalaisia ruusunkasvattajia.

Kysymyksessä on todellakin historialliset ruusut, sillä nämä ruusut, joita nyt esittelen, ovat kaikki 1800-luvulta meidän päiviimme säilyneet. 

Jean-Pierre Vibert eli 1777-1866, jonka ruusuista varmaankin moni on jo jäänyt unholaan. Yksi iki-ihana ja yhä suosittu ruusu on Mustialanruusu, joka tunnustettiin Vibertin luomukseksi nimellä Rosa 'Minette'. Minä kutsun tätä ruusua Inkerinruusuksi sen vuoksi, että toinen Inkeri sen minulle toi ja toinen Inkeri puutarhurina sen pelasti minun huonosta hoidostani. Sitten se onkin kukoistanut kauniisti. Tammen lehvät ovat kurkottuneet suojelevasti sen päälle, joten se ei kärsi pahemmin sateestakaan. Vibert kasvatti tätä ruusua vuonna 1819 Pariisissa asuen.

 

Minetten nuput vaurioituvat sateessa. Usein ne kuitenkin ryöpsähtävät auki, kun irrotan päällimmäisiä ruskeita lehtiä pois.


Toinen Vibertin jalostama on Rosa 'Nankin' (kuva pensaasta oikealla). Se löydettiin jopa onnekkaassa sattumassa Englannista ja on sitten myyty taimikasvatuksessa Oulujoen Taimistollakin. Se ei ole minulla vielä kukkinut, koska jouduin vaihtamaan sen paikkaa. Mutta tiedän, että sillä on säämiskän värinen kukka, siitä nimikin, suomeksi kutsun ruusua nahkaruusuksi ja odotan hartaasti sen kukkivan. Toisin kuin Minette, jolla on ranskanruusujen tunnusomaiset vihreät lehdet, nahkaruusu on pimpinella sukujuuriltaan. Kolmaskin Vibertin jalostama ruusu minulla oli, 'Alain Blanchard', mutta en ole varma onko se elossa enää.

Oikealla on minulle tärkeä ruusu 'Duchesse de Montebello' (kuvassa vasemmalla), jonka jalostajaksi löytyi ranskalainen Jean Laffaey. Tämä ruusu kuuluu ranskanruusuihin ja on jalostettu 1824. Minulle sen tekee erikoiseksi sen lukuisat terälehdet, joka muistuttaa satalehtiruusuja, vaikka ei niihin sitä lasketakaan. Sen selviytyminen näin pohjoisessa on vähän kyseenalainen, mutta on ollut minulla jo kolme vuotta, harvakseen kuitenkin kukkivat - vielä.


Nankin istutuksen aikana. Pyrin löytämään sille lämpimän paikan vanhan hiekkalaatikon edestä lämpimän kiven kupeesta. Hiekkalaatikkoonkin olen jo istuttanut mansikoita. Viime kesänä ruusu alkoi jo voimakkaasti kasvamaan.

Talon vanhin ruusu, jonka nimesin Elleninruusuksi talon entisen emännän mukaan, oli monta vuotta minulle tunnistamaton lajike. Sitkeä kasvultaan, runsaasti kukkiva ja tuoksu on hurmaava. Juuri tämän ruusun kukkia käytän kesäisin ruusujuomaan ja muutenkin syötävään muotoon tehden, esim. ruusumarmeladi. Kun aikani tutkin, se osoittautui pohjimmiltaan 'Belle Poitevineksi', luojana ranskalainen George Bruant vuodelta 1895. Siitä on useita eri muotoja, täälläkin sitä on kutsuttu 'Anna-Liisaksi' ja sillä nimellä levinnyt kylän moniin pihoihin. Muita muotoja on 'Rudolf 'ja 'Korvela'. Talossa, jonka puutarhasta se nähtävästi on kotoisin, sitä oli kutsuttu laivaruusuksi. Tämä ruusu kuuluu rugosalajikkeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!