tiistai 24. toukokuuta 2011

Ruusuisia kankaita

Ihanaa! Ulkona sataa! Ja minun ruusuni saavat taivaan lempeää vettä!

Nyt on aikaa järjestellä ja siivota sisätiloja, miettiä arviointeja ja tehdä jotakin muuta. Vaikka sittenkin ovat ruusut mielessä. Katselin ihan varsin vain sitä ruusumaailmaa, jossa elin prinsessa Ruususen unta, eli ruusua oli ympärilläni, mutta en niitä nähnyt. Ja sitten niitä tietoisesti olen lisännyt, vaikka joskus jopa inhosin sellaista vaaleanpunaista pipertelyä kukkineen.
Joten tässä kuvina muutama hauska huomio. Tämä silkkinen ruusukuvio on aamutakissani, jonka parikymmentä vuotta sitten noukin mukaani kirpputorilta ja on ollut mieluinen. Ruusuja vain en ollut nähnyt.



Seuraavankin aamutakin nappasin alennusmyynnistä sen pehmouden vuoksi täysin ruusuja näkemättä.



Tämä pussilakana on ollut vuosia mieluisin, mutta ruusuja en ollut siinä nähnyt, vasta tänä vuonna!


Ja kun sitten hullaannuin täysin heränneenä (tai umpi-illuusioissa). Ostin tällaisen vahaliinan uudelle pyöreälle pöydälleni.


Ja sitten piti saada kesäverhotkin ruusuiset, samalla tein siitä myös pöytäliinan.


Ja kaupan hyllyltä tarttui käsiin ruusuhuivi!


Ystävältä sain ihanan ruusuhuovan, jonka kanssa on suloista ottaa päiväunet.


Sitten hillitsin hiukkasen itseni, kun läksin etsimään itselleni kevätjuhliin leninkiä. Ei vaitinkaan! Siis liikkeessä oli ainakin 8 eri ruusukuvioista leninkiä. Ne muut eivät mahtuneet päälle, pah! Mutta olin tyytyväinen tähän hillityn vaaleaan ruusuun.


Nyt saa jo riittää tämä hulluttelu. En ainakaan tietoisesti osta enää ruusuista sellaista. Jos ei ihan huomaamatta käsiin tartu. Vanhoja kesävaatteitani en uusilla ruususilmillä edes tohdi katsella. Ties mitä sieltä löytyy!

Löysin kauniin laulajaäänen ja melodian: Jaci Velasquez, Kukkia sateessa. Kauniita kuvia!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kuinka voi tietämättään ostaa vaikka ruusukuvioita. Isäni piti aikoinaan ruusuista paljon, hän halusi aina ruuskuvioiset verhot.

    VastaaPoista
  2. Kuule Tia, ihan tosi!

    Jos ei vain välitä jostakin aiheesta, asiasta, niin ei sitä myöskään näe! Kun taas ihastuu johonkin asiaan, sitä on yhtäkkiä kauheasti ympärillä.

    Niin on meidän huomiointi huono. Hämmästelin jo ruusuja tuolla tammikuussa 'Paljon ruusuja päällä' -aiheessa.

    VastaaPoista
  3. Tuo saamasi ruusuhuivi oli suosikkini.
    Mistähän huivi on kotoisin?
    Ihana piipahtaa tänne nuhaisena, kun en päässyt tiistaitantsuihin.

    VastaaPoista
  4. Kuule Helena, jos tarkoitat ruusuhuivia, se on Tokmannilta, näkyi niitä siellä vielä olevan ja ruusuhuopaakin olen nähnyt siellä, jos en väärin muista.

    Varmaan osaat parannella nuhasi...
    Minunkin tekisi mieli lavatansseihin.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!