torstai 29. maaliskuuta 2012

Äiti-Puun sylissä

Kun tuli puhe puista, niin muistinpas itse Äiti-Puun, josta aion tässä 'sammaan syssyyn' kertoa.

Tupani ikkunasta avautuu rauhoittava maalaismaisema, jonka keskellä vielä vuosia sitten komeili itse Äiti-Puu.
Se sai ravintonsa vieressä virtaavasta purosta ja vanhasta merenpohjamaasta. Varmaan satoja vuosia se siinä levitteli vankkoja oksiaan. En tiedä mistä kasvoivat myös valtaisat pahkat sen kylkeen, mutta komea näky se oli. Täällä olikin sanonta, että 'kevät on tullut kun semiskatkin ovat puussa'. Kaupungin seminaarilaiset tekivät yleensä aina kevätretken tänne Linnanraunioille ja saman tien kiipesivät myös vanhan koivun syliin auringonpaisteeseen.

Niinpä jouduin minäkin luovuttamaan äidin sylini, kun pojat juoksivat tuon Puu-Äidin syliin. Ihme vetovoima oli tuolla vanhalla puulla, jota pojat nimittivät Entiksikin Taru sormusten herrasta- kirjan pohjalta. Siellä heidän piti köhniä harva se päivä, halia ja tutkia puun joka kolo, ja siellä odotettiin naapurinkin poikia tulevaksi. 

Sitten kuivui puron uoma, kun vesi johdettiin kanavaa myöten muualle. Koivu alkoi kuivumaan ja rapistumaan, varmaan jo vanhuuttaankin. Todettiin koivussa kiipeileminen vaaralliseksi sekä pikkupojille, että puulle itselle ja kiellettiin sinne kiipeäminen. Montaa vuotta ei mennytkään, kun eräänä aamuna puu makasi pitkin pituuttaan tantereella. Tämä näky kohtasi meitä vanhimman pojan rippipäivän aamuna. Se oli lohduton näky pojallekin. Myöhemmin hän kirjoittikin eräässä isänpäivärunossa kasvustaan myös siinä, että kun ennen puut hänelle puhuivat, niin miten surullista oli kasvaa isoksi ja huomata, että enää ne eivät puhu.


Mitähän Äiti-Puu oli pojalle kuiskinut? 

Tämä Fredin laulu kertoo myös vanhan puun tarinaa ja on aina koskettanut mieltäni.

1 kommentti:

  1. Ihana tarina Äiti-puusta! Kyllä ne puut puhuvat pojallesi vielä jos niillä on tärkeää asiaa ja hän malttaa kuunnella.

    VastaaPoista