Ruusuinen polkuni 3

Ei ne polut kaikille riitä eivätkä kaikki mahdu polkuja kulkemaan!

Tarvitaan myös tietä ja tilaa autoille parkkeerata ja kääntyä. 

Minulle on viitoitettu sitäkin melkeinpä johdateltuna ja kohtalonomaisesti. Tai sanoisko että lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Nimittäin Kastellin Linnarauniot tarvitsevat kunnon parkkipaikan. Ja minun pikku kesäkahvilani tarvitsee parkkipaikkaa. 

Kun poikani kanssa raivattiin tuota yhtä kotitontin pellon päätä pajukosta, äkkäsin, että tässähän se parkkipaikka on! Ja kun kuulin, että kaupungin miehet suunnittelevat raivata seurakunnan komeaa kuusikkoa parkkipaikaksi Linnanraunioille, pistin nokkani väliin ja ehdotin toisenlaista parkkipaikkaa. Ja sehän kelpasi! Hyvänen aika, kaataa nyt kauneinta metsää näiltä seuduin! Joten vielä ei ihan kättä ole päälle lyöty eikä paperia kirjoitettu tässä asiassa, mutta naapurin isäntä oli tänään jo metsässä kaatamassa puita tien kohdalta 'parkkipaikalle'. Ja se on jo kaiken alku.

Tupani kukkapöydän äärellä juotiin hänen kanssaan kahvit ja mietittiin tulevaa. Naapurin isäntä huomautti, että tässä tuleekin monta asiaa hyvästi yhteen, kun on nuo Linnanrauniot ja turistit. Samalla tulee hoidetuksi tuo metsätiekin joka kotini ohi kulkee. Totta. Se palvelee turisteja, metsä- ja niittytraktoreita, kulkijoita ja minuakin. Ja minä palvelen heitä.

Alkaa jotenkin jännittää jo koko homma. Touhuillessani tuolla yhden aitan kimpussa, josta kaavailen kahvitupaa, löysin erään vanhan verholaatikon. Ja voi mitä sieltä löysin! Kuka muistaa vanhastaan nämä tällaiset verhokankaat, melkein harsoa kuin vauvanvaippaa, ohuet, halvat, mutta herttaiset ja valon läpäisevät? Ja ruusujakin niistä löytyy! Tiedän kyllä täsmälleen minne nämä laitan!  Yksi pieni reikä ei varmaankaan haittaa tee!

Metsämökin ikkuna!