keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Halauspuu

Kesäperho muistutti minua puiden halaamisesta. Siksi kerron siitä tässä. Meidän perheessä on kaikki halanneet aina puita. Jokaisen pitäisi silloin tällöin halata puuta. Siinä on ihme energia! Puu sisältää täyttä energiaa, jopa vielä kuolleena hirtenäkin.


Tässä on noin 30 vuotta sitten otettu kuva vanhalla Konicallani, pääsiäisen hiihtovaelluksella Ylipään metsissä ukkoni kanssa. Siellä huomioni kiintyi koivun kovin vaaleanpunaiseen (jopa RUUSUNpunaiseen runkoon). Siksi kuvasin niitä. Tässä on myös vanha kuori irtoamassa, odottamassa ehkä sitä viimeistä kaarnatuulta ennen kevään puhkeamista. Ehkä viimeinen kevätlumi peittää sitä kuin morsiushuntuna. Se vihkiytyy kevään auringon kanssa.

Valitettavasti minulla ei ole nyt kuvaa (ja vaikea sitä on kuvatakin) meidän pihan tai kotometsän KUNINGATARKOIVUSTA. Nimittäin suoraan ulkoeteisestä metsätien yli naapurin Anteron metsän reunassa kohoaa upea koivu yli muiden. Sen vartalo on kuin itämaisen tanssijattaren, vähän taivuksissa, mutta kuitenkin selkä ylvään suorana. Se on rauduskoivu. Se viheriöi ensimmäisenä keväällä ja syksyllä kun muut puut ovat jo keltaisenaan, sillä on vielä vihreät lehvät. Annamme usein sen juurelle tuhkaa uunistamme. Ja usein käymme sitä halaamassa. Sen tekevät aina vieraammekin, kun kerromme kuningatarkoivustamme. 

Kerran naapurin moottorisaha pärisi metsässä. Hädissään menin hänen luoksensa kertomaan tästä koivusta. Pelkäsin, että nyt se kaatuu. Mies katseli minua kummissaan ja tuumasi vain, että vähän harventaa tässä, ei muuta, eikä koske kuningatarkoivuun. Jälkeenpäin nauroi vielä hänen vaimonsa, etteihän mies nyt noin vain mitään puuta kaataisi. Hän rakastaa puita.

Näin täällä. Jotta Kesäperho tuossa edellisen aiheen kommenteissa puhuu ihan totta. Puut ovat eläviä olentoja, lehtipuut mielestäni feminiinisiä ja havupuut maskuliinisia energioiltaan. Koivu lohduttaa, pitää huolta. Havupuut antavat voimia, tukevat. Halataan niitä. Ja halauksesta nekin vahvistuvat, kuten meidän kuningatarkoivu sen todistaa.

4 kommenttia:

  1. Voi kun kirjoitat kauniisti kuningatarkoivusta.
    Tuommoisessa puussa sattaa tarun mukaan olla keijukaisia talvehtimassa. Niiden puut ovat ylpeitä kantamistaan olennoista ja kukoistavat kauniimmin ja pitempään kuin muut puut.
    Meillä on aina ollut suuria koivuja pihapiirissä. Ne ovat maailman kauneimpia hiirenkorvien aikaan ja kultapuita syksyllä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kesäperho! Sinä tämän toit mieleeni.

    Yhtenä kesänä sen runko oli täynnä kiertämässä olevia herukkaperhosia. Ihmettelimme kaikki. Siinä kyljessä ne paistattelivat päivää. Syksyinen viileys ei kai vielä ollut jähyttänyt koivun runkoa.

    Tai ehkä ne tervehtivät keijuja!

    VastaaPoista
  3. Yritin etsiä kuvaa meidän pihan mahtikoivusta tuonne kuvasivulleni mutta kas kummaa, semmoista ei löytynyt vaikka tiedän ottaneeni niitä kymmenittäin eri vuodenaikoina.
    Kertoneeko sekin että koivu on asuttu eikä ylimääräistä huomiota oikein haluttaisi.

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kerroit koivusta. Puut ajattelevat...
    Meillä oli Kangasalla asuessamme rakas mänty lenkkipolun varrella. Tytär, 3 vuotta silloin, piilotti kaarnan koloon kerran kiven. Kävimme aina tutkimassa, oliko kivi vielä tallella ja olihan se, usean vuoden ajan. Kun nyt kymmenien vuosien kuluttua siellä kävimme, aarre oli kai tipahtanut kaarnan paksunemisen myötä, mutta puu on edelleen siellä halattavana!

    VastaaPoista