Kevätpakkasen taidetta

Ihanan auringon alla olen kulkenut ja katsellut luonnon jäätaidekokoelmaa kamerani kanssa.

Naapurissa tätä varjeltiin varjostamalla tämä auringolta.

Tip, tip! En onnistunut saamaan kuvaan tippuvaa pisaraa.

Tein porraseteen jääaidan katolta roikkuvista puikoista.

Saara Aalto ja Toiveeni tää

Hyvää Pääsiäistä 2013!

Me rakennettiin pääsiäistä kohta kolme vuotta täyttävän Malenan kanssa tositarkkuudella. Lumikengät (tosin pienemmän jalan alla kantoi hanki) jalassa haettiin pajunkissoja, koristeltiin ne höyhenin ja kiiltävän paperin kera.

Tässä blogini vuosi sitten, jolloin kerroin pääsiäismunien käytöstä eri maissa. 

Tästä videosta Malenakin varmaan tykkäisi! Hänellä on just samanlainen pöllö kotona.

Tummanpunaiset pimpinellat

Edelleen jatkan pimpinellaruusuista. Vähän päänvaivaa minulle tuottaa kuitenkin niistä käytetty ryhmänimitys 'spinosissima'. Olen ymmärtänyt että se on uudenlainen nimitys pimpinellaruusuille. Mutta mistä ihmeestä tuollainen sana kuin 'spinosissima'? Ehkä se jossain vaiheessa vielä minulle selviää.

Nyt tulee ruusukansiooni tarina Tove Jansson-ruususta. Tove Jansson on tytär kahdelle muulle ruusulle, nimittäin 'Poppiukselle' ja 'Red Nellylle'. Ja mistä voimme ylpeillä, että Tove Jansson on täysin suomalaisen ruusujalostuksen tulos! Tässä enemmän tietoa siitä.

Mutta ensin pikkuisen Red Nellystä, joka on väritykseltään suosittu ruusulajike eteläisemmässä osassa Suomea. Red Nellyn alkuperälajike on nähtävästi Single Cherry. Saksalainen ruusunjalostaja Kordes toi sen markkinoille 1930-luvulla. Tämä ruusulajike eroaa helposti muista, sillä sen kukinnassa on harmahtava ulkosivu, muuten se loistaa tummanpunaisena. Kuva Parhalahdenpuutarhayhdistyksen sivustolta.

Tove Jansson on ensimmäinen lahjaruusu puutarhassani ja siksi hyvin mieleenpainuva. Toven Muumit eivät kuuluneet minun lapsuuteeni, mutta ovat pojantyttäreni mieliluomuksia. Hänen kanssaan nyt niihin tutustun.

Itse ruusu kärsi puutarhassani kaikkien pimpinellojen kera itikoista ja liiasta märkyydestä ja kukki huonosti. Joten pikkuisen huolissani olen tästä pensaasta, joka nyt kesällä tulee kaksivuotiaaksi. Tässä sitä ihastelin.

"Tove Jansson-ruusu, Rosa pimpinelia-ryhmä

 Tove Jansson on risteytys Poppius-ruususta ja Red Nellystä. Se syntyi suomalalaisen ruusunkasvattaja Peter Joyn kotipihassa 1990 kasvattaja on suomalainen Peter Joy. Myöhemmin taimi siirrettiin tutkittavaksi Viikin puutarhaan, missä se sulostutti ensikukinnallaan 1993. Alussa kukan nimeksi annettiin Miriam Makeba, sittemmin kirjailijan oikeudenomistajat hyväksyivät nimityksen Tove Janssonin kunniaksi. Uskon, että ruusu kauneudessaan ja kestävyydessään leviää Muumi-kirjojensa tavoin maailmalle. Lajissaan siitä tuli kestävämpi kuin äidistään Red Nellystä ja se on kestänyt talvet täällä pohjoisemmassakin. Toven väritys on samenttisen tummanpunainen. Runsaskukkaisena olen sitä ihaillut Oulujoen varressa Matti Kuljun ruusutarhassa. 

Sain ruusun lahjaksi työtovereiltani Tikkalan koululta, jotka toivottivat onnea uuteen rooliini puutarhurina jäädessäni eläkkeelle varsinaisesta ammatistani. Kaunis potku uudelle aloitukselle! Tummanpunainen on voimaannuttava väri.

Tove on kaunis jo keväällä sirkkalehtien kanssa voimaa ja iloa uhkuavan tummanpunaisen vartensa ansiosta.

Se on kaunis pysty pensas ja kukkii vanhoissa edellisen vuoden varsissa. Olenkin siitä vähän huolissani, jotta saanko sitä ihailla tulevana kesänä omassa puutarhassani, koska jouduin leikkaamaan vaurioituneita oksia pois. Kukinta-aika on kesäkuun loppupuolella. "

Tarkoituksenani on kesän aikana itse piirtää ja värittää kuvat suoraan luonnosta ja lisätä ne ruusukansioni sivuille. Haaste, jossa voi olla esteenä aika ja sää. Voin myös ottaa perempia kuvia.

Tämä soi tuvassani aina kun pikku 'Ruusunnuppuni' täällä vierailee.  Kiitos Ihana Tove, mitä meille loit!

Kevään haasteita

Katselin pihaani lumen keskeltä jo sillä silmällä, että tuo ja tuo pitäisi...

Että tuon ja tuon tahtoisin tehdä...

Jos ehtisin tuon ja tuon...

Tuon ja tuonkin haluaisin valmiiksi...

Että, jotta, kun, jos, vaikka jne....Ei nuo partikkelit ihan tuossa järjestyksessä menneet, mutta liian paljon niitä tulee käytettyä. Ja niitä -ISI- juttuja.

Yritän heittää ne tähän nettipaperille objekteiksi, jotta ne paremmin käynnistyisivät keväällä.

Uusi ja lämpöeristetty pohjoisen seinä talossa. Uusi eteinen.

Mutta työtä vielä olisi. Sain lahjaksi käytetyt mutta hyvät ikkunat. Rappaa ne ja maalaa! Saisin ovenkin lahjaksi. Ihania lahjoja, mutta osaanko ne laittaa paikoilleen?

Toki ei mukavampaa auringonlaskupaikkaa ole kuin istua tuossa iltapalalla.

Porrasetu on vielä suunnittelematta. Kukkia?

Mitä vielä?

Navetan päässä on toinenkin aitta ja jopa aitan vinttikin.

Täynnä tavaraa. Rompetta. Käyttökelpoistakin!

Siihen on ihan pakko ensi kesäksi saada pieni Kirppis.

Ruusumuorin Kesäkirppis!

Olkkala-ruusupensaan vierelle. Parempi ennen kuin itse ruusu valtaa tuon koko edustan. Niinkin voi käydä!

Ainoa mitä tuonne tarttis tehdä, niin saada sähköt ja sähkövalo. Aitta on ikkunaton.

Apua varmaan pitää lähteä hakemaan.

Tässä on vanha pihasauna. Kissan ranskalaiset portaat menevät ylös, missä vanhat kissat mielellään nukkuivat kesäaikaan, varjossa ja maisemia tähyillen. Kolmen kissan muotokuvat edelleenkin savitöinä tuossa ikkunan vieressä. Huomaan, että yläikkuna tarvitsee ikkunapielet ja varmaan ristikotkin, jotta kissoilla olisi turvallisempaa siellä olla.

Tästä tulee nyt puutarhavajani, jossa olisi kaikki ruukkuni, purnukkani ja puutarhavälineeni. Kesken vielä. 

Takana on iso pino vanhoja heinäseipäitä, joista on tarkoitus tehdä aita isojen ritarikukkien tueksi savusaunan eteen.

Mites se onnistuis Metsätontulla?

Tässäpä se Ruusumuorin Kesäkahvila, viihdytti jo mukavasti viime kesänä. Haaveilen tuohon oikealle puolelle etelää kohden patiota tai perkolaa. Tuonne viereen istuttaisin Flammendanz-köynnösruusun, ihan kokeeksi. Ja jotain muutakin... 

Tuossa on edessä oikealla koivu, vähän jo kuivan käppyrä. Kopsautin sitä kirveen kannalla ja kuulosti vähän pehmeältä. Miten ihmeessä saisin sen maahan ennen kuin joku myrsky sen kaataa? Ja nuo vanhat eteisen raput. Poika sanoi, että ne ovat kamalan näköiset tuossa. No jaa...hassut ne minun mielestäni ovat. Hyvä paikka laittaa kukkia ja muuta. Eihän tämä elämä niin vakavaa ole!

Ja vintillä olisi ihan nätti kesähuone, mutta... monta kertaa olen tuon tavaran ääreen pysähtynyt ja sitten kääntänyt selkäni kuin kissa huonolle ruoalle jalkaa vipottaen. Hm...

Ja monta, monta muuta juttua, joista idea, mielikuva, haave jne...

Eikö se ole niin, että ensin ajatus? Sitten sana. Ja sanasta teko? Saas nähdä miten Metsätontun käy?

Miten käy Ruusumuorin? Aika hauskoja nämä roolit. Metsätontun ruusutarhasta puhun sen vuoksi, että 'tontulla' voi käydä hassustikin, epäonnistuakin. Yritystä kuitenkin on. Ruusumuori kuulostaa vähän jo muutenkin hassahtavalta ja vanhaltakin, ettei siltäkään ihan priimaa voi odottaa. Elämää kuitenkin kaikki!

Tulipahan Irwin Goodman mieleen! Vain elämää ei sen enempää...
Tämä tarjoilijatyttö se kerran istui Irwinin polvellakin muuten!

Kukkia Minna Canthille!!

Minna Canth on syntynyt juuri Kalojen ja Oinaan rajamailla. Uskon että Merkurius oli hänellä kuitenkin jo Oinaassa, enkä ihmettele jos Mars-planeetta myös.

Sydän täynnä vanhaa arvoa ja myötätuntoa varsinkin kanssasisariaan kohtaan ja samalla valtava tarve tehdä ja alkuun saattaa jotakin heidän hyväkseen. Ja senhän Minna teki! Hän loi pohjaa kaikille suomalaisille naisille kasvaa ja kehittää itseään, tulla siksi vahvaksi ja tasa-arvoiseksi naiseksi jota nyt olemme; itsetietoisia ja itseä arvostavia. Vai olemmeko?

Itselleni ostin näitä kauniita tulppaaneja, joista hehkuu jonkinlainen Oinas-tulen energia. Varmaan Minnakin olisi näistä tykännyt.

Oodi Minna Canthille! Vepsäläinen

Mihin vie ihan oikea latu?

 Nämä päivät ovat olleet loistavia hiihtopäiviä! Olen hiihdellyt ihan lähimetsissä, aina vähän eri suuntiin siellä missä olen tavannut metsäteitä, maasturireittejä tai muita latuja.

Yksi päivä löysin ihan oikean ladun. Nimitän oikeaksi laduksi sellaista, mitä ei ole millään koneella tehty, vaan joku on leveillä suksilla puhkonut 'suksitien' paksuun lumihankeen ja pukkinut sauvoillaan syvää lunta. Sitä latua oli myös käytetty ahkerasti. Nyt halusin tietää, mihin vie tuollainen latu...

Latu vei siihen metsäämme, missä pari viikkoa sitten kävin katsastamassa tuulenkaatopuita. Komeita mäntyjä oli pitkin metsää tusinan verran. Muistelin viime pääsiäisajan tuulenkaatopuutalkoita ja ajattelin, että toimeen on ryhdyttävä nytkin. Jospa tulisi taas kantohanget. 

Mutta mitä näinkään!!!! Puunrungot olivat nyt kadonneet.

Lumessa kulki traktorinjäljet myös. Hieraisin silmiäni.

Asia ratkesi minulle hyvin myönteisellä tavalla:

Naapureiden kanssa pelasimme yksi ilta Rummikuppia ja lähtiessä yksi heistä vain noin ohi mennen sanoi, että kävi hakemassa sahalle ne suuret tuulenkaatopuut sieltä metsästä. Että kun hänellä ei ollut oikein mitään tekemistä ja halusi ulkotöitä.

- Siellä ne on pitkinä runkoina nyt sahalla. Jos niiden pituus nyt riittäisi tarpeisiin, sanoi mies saappaita jalkaan laittaessa.

!!!???<3<3 

Siis mies oli hiihtänyt ensin moottorisaha selässään, siitä siis latu! Käynyt kaatamassa ja oksimassa rungot. Sitä ennen lauhalla hän oli käynyt tekemässä sinne traktorinjäljet, joita olisi hyvä kulkea sitten kun pakastuu. Sitten oli vetänyt rungot sieltä pois. 

Eikä puhunut minulle mitään! Tosin hän tietää, etten moiseen pysty. Mutta...

Tottakai olen hurjan iloinen tuollaisesta avusta! Noita metsätonttuja on kaikenlaisia näissä maisemissa!

Tällainen vieras oli napannut ehkä päivällisen tästä hangelta tai ollut aikeissa ottaa päiväunet auringossa, kun tulin häiritsemään. Tuo näyttäisi teereltä. Pyrstöstä on jäänyt kauniit kaaret tuossa ylhäällä.

Kevätlinnuille etelässä- laulu on kaunis. En löytänyt sitä Soile Isokosken laulamana, mutta Juha Repokin sen laulaa kauniisti!

Suviruusu 'Poppiuksen' tarinaa

Olipa mukava tutustua rakkaan suviruusumme historiaan! Netti vain takkuilee, joten viiteiden etsiminen ja jopa blogin lataaminen on vaikeaa. Mutta tällaisen sivun sain suviruususta ruusukansiooni. Tekstitys takkuilee tähän ladatun ja kopioidun kanssa. Pahkana!

Alla oleva kuva on otettu Pekanpäivillä Raahesta kävelykadulta, jossa ystäväni ihastelee aidan yli kurkottelevaa suviruusua. Sekin halusi mukaan juhlaan!

  

"Suviruusu ’Poppius’, Rosa Poppius

Kaikilla ruusuilla on sukupuu tai ’heimotarina’ taustallaan, mikä tekeekin itse ruususta mielenkiintoisen ja rakastetun. Ruusu herää henkiin, kun on tutustunut sen historiaan ja sukujuuriin. Siitä tulee ’persoona’.

Suviruusu tuli yleiseksi piharuusuksi 1900-luvun vaihteessa joka puolella Suomea Oulun tienoolle saakka kestävyytensä ja kauneutensa ansiosta. Tietoa ruususta levittivät kaikki maatalouteen liittyvät koulut (kerrotaan, että Raaheen ruusu tuli Haapaveden emäntäkoulun kautta) sekä Ruotsissa että Suomessa. Oli aika jolloin Suomi kuului Ruotsiin ja trendinä oli levittää hyvää puutarha- ja viljelytietoutta kaikkialle. Tukholmassa sijaitsi 1800- luvulla Maatalousakatemian koeasema, jonka johtajana toimi mm. Carl Stenberg. Nähtävästi siellä tutkittiin myös eri ruusulajeja ja huomattiin tämä ruusunpunainen tarhapimpinellaruusu kestäväksi pohjoiseen ilmastoon. Stenberg nimesi ruusun Juvalta kotoisin olevan savolaispapin pojan Gabriel Poppiuksen mukaan ’poppiukseksi’. Valitettavasti ei ole tietoa, mistä tämä suviruusu alun perin on kotoisin, mutta se voi olla kokeilulajikkeita Skotlannista tai Venäjältä, missä nähtävästi Stenberg matkaili.

Itse Poppiuskin liittyy vahvasti maatalouteen. Ymmärtäisin, että Carl ja Gabriel olivat ystäviä, molemmat lukeneet lakia ja molemmat kiinnostuneita maatalouskulttuurista. Gabriel Poppius opiskeli Turussa, myöhemmin Uppsalassa ja päättyi moneen virkaan Ruotsissa. Hänet tunnettiin kuninkaallisessa hovissa, jossa sai luotettavan maineen. Kuningas Carl XIV halusi tarjota Poppiukselle aateluuden, mutta Poppius kieltäytyi siitä. Sen sijaan hänen nimensä ikuistettiin ruusulle. Varmaankin Stenberg, joka seurasi Poppiuksen johtajuutta Maatalousakatemiassa, halusi tällä kunnioittaa vanhaa maatalousmiestä ja ystäväänsä.

Poppius ei unohtanut suomalaisuuttaan. Hänelle oli tärkeää viedä uutta maataloustietoa myös Suomeen, ja mm. Värmlandin suomalaisiin hän piti yhteyttä. Yleensäkin kaikki luontoon liittyvä ja maankäyttö oli hänen sydäntään lähellä. Hän oli myös pidetty seuramies, joten hänen kotonaan vierailivat useat silloiset kuuluisuudet ja merkkihenkilöt. Tältä osin ruusu kuvaa hyvin kaikkea sitä mistä Poppiustakin ihailtiin ja kunnioitettiin.

Poppius-ruusu on kuin symboli kaikkeen maatalouteen liittyvälle kehitykselle. "

Tähän sopinee raahelaisen lauluntekijän Reijo Lumisalmen Suvivalssi Reijo Kallion laulamana.

Ruusunpunaisia pimpinelloja

Olenkohan oikeassa? Olenkohan värisokea? Tai sitten olen värisanastossa ymmärtänyt asioita väärin.

Minusta vaaleanpunainen on jotain aivan toista kuin ruusunpunainen. Ruusunpunainen liittyy jotenkin fuksiaan, aniliininpunaiseen, malvanpunaiseen tai jopa vaalean sinooperinpunaiseen. Karmiininpunainen on joulunpunaista. Edelliset kaksihan ovat vanhoja väritaulukon nimityksiä, joita enää ei tapaa nimistöissä. Konemustetaulukon väreissä punainen on magenta, vähän kylmän punaisen violettiin vivahtava. 

Mitähän mieltä muut ovat näistä nimityksistä?

Kun selaan kirjojen ruusuja ja nyt varsinkin pimpinellaperhettä, niin sieltä löytyy hyvin useita eri punaisen sävyjä. Useimmat juuri oikean ruusunpunaisia, kuten minä tykkään.

Kuten esimerkiksi Poppius eli suviruusu, jota ainakin täällä päin kasvaa melkein jokaisen pihamaalla, ainakin vanhojen talojen pihamailla, on minusta se ruusuista ruusuisin väri. Minä olen naapurista poiminut suviruusun taimia, huonolla menestyksellä niitä istuttanut, joten en ole saanut siitä omaa kuvaa edes. Ensi keväänä yritän uudelleen, ensin purkkikasvatuksena ja sitten vasta maahan. Joten tässä kuva siitä Puutarha-netin sivustoilta. Suomalaisessa Ruusukirjassa suviruusun väriä kutsutaan sinertävän vaaleanpunaiseksi.

Suviruusun Pirjo Rautio ruusukirjassaan on asettanut Pimpinella-ryhmään, vaikka useat 'ruusunpunaiset' niistä ovat risteytyksiä. Arvellaan, että suviruusukin on ristetytynyt Rosa pendulinasta (vuoriruusu) ja jostakin pimpinellaruususta. Mielenkiintoista onkin se, että ruusut luovat itse uusia lajeja tai sitten ihmisen käsi puuttuu niiden luomiseen. Ruusu on siis yhtä luomisen tuskaa ja hurmaa. Ruusu voi saavuttaa mitä ihmeellisimpiä muotoja aivan itsekseen luonnossa (kuten ehkä esimerkkinä raahelainen Malvaruusu) tai sitten jalostaja kamppailee luomuksensa kanssa useita vuosia ennen kuin saa syntymään juuri sen mieleisensä ruusun (esimerkkinä Peace-ruusu). 

Ruusunpunaisia pimpinelloja on kuitenkin Suomessakin tavattu hienolla erovivahduksella useita lajeja, jotka on nimetty paikkakunnan tai löytäjän mukaan. Matti Kulju kertoikin, että niitä tuodaan hänellekin 'näytille' useita, mutta niitä on niin paljon ja niin pienillä eroilla, ettei hän ehdi niitä tutkimaan eikä kaikkea vastaanottamaankaan. Vain osan niistä hän ottaa taimivalikoimiinsa.

Sieltä löytynee lukematon määrä taimia kestävyysalueineen. Kun selasin, niin on jo vuoden 2013 hinnastokin esillä. Samoiten Särkän perennataimistolla. Mutta kuinkahan hirveästi noita lajikkeita eri vivahteilla oikein onkaan, kun raahelaisetkin nimeävät usein aivan omaksi ruusukseen heidän suviruusunsa (kerrotaan sen levinneen  sinne Haapaveden emäntäkoulun kautta). Sillä ruusu luo usein itseään jo kasvupaikankin suhteen siinä selvitäkseen. Sisukas ihana ruusu!!!

Itselläni ei muita 'ruusunpunaisia' pimpinellalajeja vielä ole, joten keskityn tähän suviruusuun. Mutta miksi se on Poppius ja mistä se tänne on tullut, on jo toinen tarina.

Mutta kertokaa hyvät ihmiset, mikä väri se 'ruusunpunainen' oikein parhaimmillaan on!

Laulussa lauletaan, että 'Rakkaus on ruusunpunainen'.

Pitäkää huoli itsestänne naiset!!

Minäkin ajattelin toivottaa hyvää naistenpäivää kaikille maailman naisille!!

Tupaani on ollut sulostuttamassa kimppu tulppaaneja. Vielä tänäänkin ne olivat pöydälläni, enkä niitä raskinut heittää pois. Huomasin kuinka kauniita ovat kukat, jotka ovat jo kaikkensa antaneet ja viimeisillä voimillaan vielä kaunistavat ympäristöään! Ne kantavat kaikkea kauniin, kaikkea kasvatetun ja työn arvoa vielä mukanaan. Hautaan saakka. Minulla se on pannun pesä. Mutta ennen sitä ikuistan niiden viimeisen hetken.

Näillä kuvilla haluan juhlistaa tätä päivää ja samalla muistuttaa, että elämä on kaunista ja arvokasta niin kauan kuin energia siinä pihisee. Kun itse olen jo siellä kypsän iän jälkimainingeilla, niin olen huomannut, että myös se henkinen vire, elämän arvot ja terveys kristallisoituvat siinä mukana. 'Olen sen arvoinen', sanotaan mainoksissa kyllästymisiin saakka. Olen sen arvoinen, miten hoidan itseäni luonnollisella tavalla ulkoillen, liikkuen ja harrastaen, syöden hyvää ravintoa, löytäen arjen pienet ilot ja ratkaisten minun eteeni tulevat ongelmat. Ja jos kaikessa tässä onnistun, edes osittain, vaadin itselleni hyvää kohtelua ja kunnioitusta! Sen arvoinen minä olen.

En tiedä mitä tällä laululla tahdon kertoa, mutta 'nainen kantaa seuraamukset' tässä Carolan laulussa, Jotain niin realistisen karua tässä on, naisen elämää. Mutta ei luopumista!

Helenen ystävä Maria ja oppilas Ester

Jatkan vielä näistä kukkamaalareista tässä välillä...

Taidemaailamassa yleensä saadaan vaikutteita jostakin, kuten varmaan sai Maria Week ja Helene Schjerfbeck yhteisillä opintomatkoillaan Pariisissa ja Englannissa. Ester Helenius puolestaan oli Helenen oppilas Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.

Miten elää taiteilija 1900-luvun vaihteen Suomessa? Ja varsinkin, jos on naistaiteilija? Ja vieläpä, jos heidän terveytensä on heikko?  Historia kertoo, että aika huonosti. Kukkamaalauksilla ja sellaisilla töillä, jota intohimosta halusi maalata, ei elantoa saanut. Pääaiheena oli muotokuvamaalaaminen, jota varsinkin Maria teki elannokseen.

 

Marialla oli silmäsairaus. Siitäkö johtuu, että hänen työnsä ovat aika pienikokoisia. Kuitenkin, hän oli aikansa arvostettu taidemaalari juuri muotokuvissa. Tässä hänen herkkä kukka-asetelmansa, ruusuja jopa ja taitaa olla ruusumaljakkokin. 

Helenen oppilas Ester Helenius käytti maalauksissaan jo vähän ronskimpaa otetta. Hän on vaikuttanut Hämeenlinnassa, jossa hänen sukulaisensa testamenttasi Hämeenlinnan taidemuseoon suuren kokoelman hänen töitään. Hän varmaan jo halusi murtaa jotain perinteistä. Tässäkin kukka-asetelmassa kukat joko tarkoituksella näyttävät rupsahtaneilta tai sitten hän halusi maalata kukkia siinä vaiheessa. Eloa hän kuitenkin sai maalaukseensa rohkeilla siveltimenvedoilla.  Tämä kuva on bukowskimarket.comin sivustolta.

Nostan hattua kaikille naismaalareille!! Luulen että he ovat saaneet pikkuisen enemmän ponnistella julkisuuteen kuin miehet, joilla usein oli takana tukenaan vaimo tai perhe, usein suku myös. Naismaalarit jäivät yksin, piti valita joko perhe-elämä tai yksinelämä taiteen parissa.

Siksi tämä 'Kultainen ruusu' ja Irmeli Mäkelä
(laulaakohan hän vähän nuotin vierestä, korvani ainakin kärsii)

Homehuoneesta tuli kodikas retrohuone!

Avioliittoni makuuhuone, hyvä, turvallinen ja onnellinenkin, on kokenut monta muutosta tämän blogikirjoitteluni aikana. 

Oikeastaan jätin aviovuoteeni ihan sen vuoksi, että mieheni pyöri ja yski ja nousi usein ylös yöllä. Ja vanha sänky rutisi ja heilui. Mieheni ei halunnut siitä luopua. Minulla oli työni enkä aina saanut nukutuksi. Siirryin viereiseen työhuoneeseeni nukkumaan. Siinä vieressä kuitenkin kuulin, jos miehelläni oli hätä. Mutta saatoin paremmin nukkua.

Mieheni sai viettää siinä viimeiset sairaspäivätkin, vaikka sairaalamatkoja oli aika paljon, keuhkokuumeen johdosta pitempiaikaisiakin kymmenen. Yhdettätoista sydän ei enää kestänyt. Pysyin itse ihmeen terveenä, mutta meillä olikin 24 vuoden ikäero. Ehdimme olla yhdessä yli 30 vuotta, mieheni eli 87-vuotiaaksi.

Oli onni, että homesieni, joka syntyi vuotavasta lämpöpatterista, tuli tämän kaiken jälkeen. Mieheni ei tarvinnut sitä kokea. Huh, kamalaa aikaa! Sekin, kun muutenkin henkisiä voimavarojani koeteltiin.

Mutta näin piti kaikesta vanhasta luopua. Koko sisustus paneleineen häipyi savuna ilmaan pellolla olevassa nuotiossa.

 Nyt on toisenlainen elämä. Homehuoneestakin syntyi toisenlainen, uudempi, ehompi ja oikeastaan alkuperäinen. Jotakin lähtee pyörimään taas uudestaan. 

Jopa kylän ikivanhat mattopuut saivat toisen tarkoituksen. Sänky ja hyllystö. Hylly ei toki ole vielä valmis, kun siihen ei löytynyt kelpuutettavaa puuta. Mutta tämä huone odottaa nyt pojan pientä perhettä siihen jo vierailtavaksi tänä päivänä ja useina muinakin päivinä. Puhtaat ja tuuletetut vuodevaatteet. Vanha matto. Mielestäni sininen sopii hyvin luonnonvärisen puun sävyyn. Saa nähdä mitä poika sanoo. Olen luvannut hänen laittaa huone ihan kuinka hän haluaa. Sisustus voi muuttua vielä moneksikin.

Ikkunapielet ovat vielä laittamatta. Sängyn alla odottaa vielä työstämätöntä värkkiä. Poika ihastui löytämiinsä vanhoihin satutauluihin, jospa pikku Ruusunnuppukin niistä pitäisi. Tekemäni tilkkutyöpeite. Maton on kutonut talon entinen Ellen-emäntä. Alunperin niitä oli kolme ja ovat olleet olohuoneen juhlistajia.

Ja arvata saattaa, kuinka mielenkiintoinen huone tuo on kissoille. Olen nimittäin yrittänyt pitää ne poissa, jotta niiden pöly ei vaivaisi huonetta. Mutta ei onnistu. Joka oven avauksessa ne livahtavat sisään ja sängyn alle piiloon. Nyt sallin kissojen tutkia huonetta rauhassa. Ruusa aikoi oitis asettua sinne 'kodiksi'.

 

 Kirka ja Muistoja vain...

Prinsessaruusuja

Vaaleanpunaisia pimpinellisisaruksia on löydetty Suomesta kymmenittäin. Minusta ne ovat prinsessaruusuja.

Minulla on ruusukansiooni jo kaunis lapsuudenkuva juhannusruusu ’Plenasta’ ja jännittävä seikkailu Idän juhannusruususta. Sitten on joukko vaaleanpunaisia pimpinelloja eli spinosissimoita, joita on löydetty eri puolelta Suomea. Nimensä ne ovat saaneet löytöpaikkakunnan mukaan. Ne ovat risteytyneet itsestään, tai joku jalostaja (tuntematonkin) on ne risteyttänyt.

Minullakin on jo niitä neljä kappaletta. Niputan ne yhdelle lehdelle Ruusukansiooni. 

Pimpinellat kasvavat luonnonvaraisina Länsi-Euroopasta Altain vuorille (siis kuitenkin!). Vuosisatojen kuluessa niistä on kehittynyt erinäköisiä lajikkeita, kerrotaan Suomalaisessa Ruusukirjassa. Ehkä niiden tietoisuudesta saamme kiittää 1700-luvulla Skotlannissa elänyttä taimitarhaajaa Robert Brownia, joka innostui keräämään pimpinellaruusun erikoisia muotoja. Nykyään Euroopassa on tarjolla 300 eri pimpinellalajiketta. Uhhuh!  Mutta Suomea ovatkin asuttaneet sitten ne sitkeimmät, joita viime vuosina on tutkittu. Valitettavasti minulla ei muita omia kuvia näistä ruusuista vielä ole.

Tässä minun vuoden 2013 puutarhani neljä lajikettani:

-        Juhannusmorsian eli morsionruusu on löydetty Elimäeltä. Nyt oli käytetty vähän mielikuvaakin, ei vain paikannimeä, ja osuva nimi onkin. Kukat ovat kuin prinsessan hame! Luonteeltaan tämä laji on juhannusruusun kaltainen sinnikäs juurivesoineen.

  

-        Papulan ruusu, kotoisin Papulan kartanosta Viipurista. Tälle ruusulle Ruususeuran aiempi puheenjohtaja Veronica Sundman on selvittänyt omaa historiaa. Viipurissa sijainneen sisäoppilaslaitoksen rehtorin Bertha-rouva toi Pohjois-Saksasta tämän ruusun koulun  puutarhaan. Koulun lakkautettua (tilalle rakennettiin kasarmialue) Berthan poika Herman Zeidler pelasti ruusun ja vei sen kotikartanoonsa. Kun kartano myytiin, Hermannin tytär Sonja pelasti puolestaan ruusun vieden sen aviomiehensä, suomalaisen puutarhuri Lauri Salon, kanssa Suomeen Hämeen Teiskon kartanoon. Jo silloin hän nimesi ruusun ’Die Papuliche Rose’. Papulan ruusun suomalainen kanta on sittemmin löydetty Aulangolta ja levinnyt suosittuna ja sitkeänä lajina yli Suomen. Monta pelastajaa on ruusulla ollut!!!

-        Ruuhijärven ruusun sain viime kesänä pienenä taimena ystävältäni, joten en tiedä vielä sen selviämisestä, mutta jos on sisariensa kanssa yhtä sitkeä, niin kasvaa kilvan ensi kesänä. Se on löydetty yksityispihasta Nastolan Ruuhijärven kylästä (Lahden ja Kouvolan välissä). Kukahan on hoksannut katsoa ruusua vähän erilaisella silmällä?! Ruusun kerrotaan muistuttavan paljon papulan ruusua, mutta on jämäkämpi. Kukinta-aikakin on pidempi. Jännä nähdä miten kasvavat, kun pihallani ne ovat vierekkäin.

  

-        Ruskelan ruusu on tietenkin kotoisin Ruskelasta, Vihdistä, löydetty 90-luvulla. Sillä on hauska tarina. Kuin kulkurina se on kasvanut jossain tienvieressä, josta löytäjä oli sen poiminut mukaansa ’kotiin’ Ruskelaan ja hoitanut sitä. Tämä ruusu kukkii vasta edeltäjiensä jälkeen, ja onkin jo kolmatta kesää kasvamassa pihamaallani. Viime kesänä jouduin sen tosin siirtämään toiseen paikkaan, suoraan Aittakahvilani ikkunamaisemaan, joten toivottavasti se kukkii komeasti. Pensas kasvaa jopa 2-metriseksi, joten uskon, että sillä on nyt tilaa kasvaa enemmän kuin vanhassa paikassa muiden keskellä.

Kuten huomaa, jokaisella ruusulla on näkijänsä, pelastajansa ja hoitajansa. Tai jokaisella ruusulajikkeella on kasvattajansa, kouluttajansa ja kastajansa (nimen luonti). Kuinkahan moni kaunis ruusu on unohdettuna kuollut? Kuin myös moni muu kasvilaji, eläinlaji ja jopa kansa tai heimo… ja ihminen?

Nyt tuli loppu niin surulliseksi, että otetaan tähän Svarta rosor, Jussi Björling och Jean Sibelius