tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ruusunpunaisia pimpinelloja

Olenkohan oikeassa? Olenkohan värisokea? Tai sitten olen värisanastossa ymmärtänyt asioita väärin.

Minusta vaaleanpunainen on jotain aivan toista kuin ruusunpunainen. Ruusunpunainen liittyy jotenkin fuksiaan, aniliininpunaiseen, malvanpunaiseen tai jopa vaalean sinooperinpunaiseen. Karmiininpunainen on joulunpunaista. Edelliset kaksihan ovat vanhoja väritaulukon nimityksiä, joita enää ei tapaa nimistöissä. Konemustetaulukon väreissä punainen on magenta, vähän kylmän punaisen violettiin vivahtava. 

Mitähän mieltä muut ovat näistä nimityksistä?

Kun selaan kirjojen ruusuja ja nyt varsinkin pimpinellaperhettä, niin sieltä löytyy hyvin useita eri punaisen sävyjä. Useimmat juuri oikean ruusunpunaisia, kuten minä tykkään.

Kuten esimerkiksi Poppius eli suviruusu, jota ainakin täällä päin kasvaa melkein jokaisen pihamaalla, ainakin vanhojen talojen pihamailla, on minusta se ruusuista ruusuisin väri. Minä olen naapurista poiminut suviruusun taimia, huonolla menestyksellä niitä istuttanut, joten en ole saanut siitä omaa kuvaa edes. Ensi keväänä yritän uudelleen, ensin purkkikasvatuksena ja sitten vasta maahan. Joten tässä kuva siitä Puutarha-netin sivustoilta. Suomalaisessa Ruusukirjassa suviruusun väriä kutsutaan sinertävän vaaleanpunaiseksi.


Suviruusun Pirjo Rautio ruusukirjassaan on asettanut Pimpinella-ryhmään, vaikka useat 'ruusunpunaiset' niistä ovat risteytyksiä. Arvellaan, että suviruusukin on ristetytynyt Rosa pendulinasta (vuoriruusu) ja jostakin pimpinellaruususta. Mielenkiintoista onkin se, että ruusut luovat itse uusia lajeja tai sitten ihmisen käsi puuttuu niiden luomiseen. Ruusu on siis yhtä luomisen tuskaa ja hurmaa. Ruusu voi saavuttaa mitä ihmeellisimpiä muotoja aivan itsekseen luonnossa (kuten ehkä esimerkkinä raahelainen Malvaruusu) tai sitten jalostaja kamppailee luomuksensa kanssa useita vuosia ennen kuin saa syntymään juuri sen mieleisensä ruusun (esimerkkinä Peace-ruusu). 

Ruusunpunaisia pimpinelloja on kuitenkin Suomessakin tavattu hienolla erovivahduksella useita lajeja, jotka on nimetty paikkakunnan tai löytäjän mukaan. Matti Kulju kertoikin, että niitä tuodaan hänellekin 'näytille' useita, mutta niitä on niin paljon ja niin pienillä eroilla, ettei hän ehdi niitä tutkimaan eikä kaikkea vastaanottamaankaan. Vain osan niistä hän ottaa taimivalikoimiinsa.
Sieltä löytynee lukematon määrä taimia kestävyysalueineen. Kun selasin, niin on jo vuoden 2013 hinnastokin esillä. Samoiten Särkän perennataimistolla. Mutta kuinkahan hirveästi noita lajikkeita eri vivahteilla oikein onkaan, kun raahelaisetkin nimeävät usein aivan omaksi ruusukseen heidän suviruusunsa (kerrotaan sen levinneen  sinne Haapaveden emäntäkoulun kautta). Sillä ruusu luo usein itseään jo kasvupaikankin suhteen siinä selvitäkseen. Sisukas ihana ruusu!!!

Itselläni ei muita 'ruusunpunaisia' pimpinellalajeja vielä ole, joten keskityn tähän suviruusuun. Mutta miksi se on Poppius ja mistä se tänne on tullut, on jo toinen tarina.

Mutta kertokaa hyvät ihmiset, mikä väri se 'ruusunpunainen' oikein parhaimmillaan on!

Laulussa lauletaan, että 'Rakkaus on ruusunpunainen'.

4 kommenttia:

  1. Minusta tuo on enemmän ruusunpunainen. Miellän ruusunpunaisen enemmän aniliiniin, fuksiaan vivahtavaksi. Vaaleanpunainen on vaaleanpunainen, hempeä jopa romanttinenväri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli olet kanssani samaa mieltä. Vaaleanpunaiset ovat sellaisia kuin tuossa blogissani Prinsessaruusut.

      Poista
  2. Herkän ihanan ruusunpunainen tuo sinun Poppiuksesi. Minun Poppiukseni ja Karjalanruusuni ovat myös oikeasti hempeän ruusunpunaisia ja Elizabethini aidosti vaaleanpunainen. Hansa on mielestäni tumman ruusunpunainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein. Karjalanruusu on samaa väriä! Hansa on enemmän violetti kuin punainen tai onhan niissäkin eri sävyjä, jotkut melkein violetteja ja kuten Jens Munk taas lähestyy tuota ruusunpunaista.

      Siis tuo väri olisi se ruusunpunainen?!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!