
Metsätonttuna, joka tarkoittaa ilman perustietoa, olen perustanut oman Ruusutarhan V-vyöhykkeellä. Eri ruusupensaslajeja on kasvamassa jo yli 100. Kahvila siinä on ollut jo yhdeksän vuotta ja pöytiä puutarhassa istua maalaisrauhaan. Kiitos, olen saanut siihen kaikkeen tukea ja kannustusta. Opiskelen koko ajan ruusutietoutta nettiteorian ja kirjojen kautta, mutta sukellan myös oman mieleni puutarhaan välillä. Paljon työtä voi kääntää paljoksi iloksi!
torstai 28. maaliskuuta 2013
Hyvää Pääsiäistä 2013!
Me rakennettiin pääsiäistä kohta kolme vuotta täyttävän Malenan kanssa tositarkkuudella. Lumikengät (tosin pienemmän jalan alla kantoi hanki) jalassa haettiin pajunkissoja, koristeltiin ne höyhenin ja kiiltävän paperin kera.
Tässä blogini vuosi sitten, jolloin kerroin pääsiäismunien käytöstä eri maissa.
Tästä videosta Malenakin varmaan tykkäisi! Hänellä on just samanlainen pöllö kotona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuvan askartelu kohdistuu saksilla leikkaamiseen.
VastaaPoistaSiksi siinä on suukin mukana. <3
Mukavaa pääsiäisaikaa sinulle ja läheisillesi! Mikael ei vielä ole tainnut saksia käyttää, mutta ilmeet voisivat olla samanlaisia :)
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä sinulle ja mummon mussukoille!
VastaaPoistaHyvää pääsiäisen aikaa sinulle. Kummasti saksien käyttö liikuttaa myös suuta, aikuisillakin ;-)
VastaaPoista