Onko ruusu sittenkin liian ylhäinen kasvi minulle?

Koen mitä pahinta ruusukompleksia. Puran sen tähän. En usko, että olen ainoa, joka kokee joskus tämänkaltaista tautia puutarhassaan.

Olenko oikeassa sittenkin, että se mitä lapsuudessa koin ruususta, on totta? Että ruusu on liian ylhäinen minun maailmaani. Luulen, että blogini nimikin on jo suureellinen. Sivuilleni eksynyt voisi luulla tulevansa johonkin 'hienoon' ja siellä onkin vain joku kummajainen metsätonttu, joka unelmoi ruusutarhasta. Metsätontun taakse kätken tyhmyyttäni ja osaamattomuuttani. Tonttu tonttuilee.

Onhan ruusu kuitenkin ollut minulle kuin pelastava enkeli. Se on vetänyt minut syvänteistä silloin kun olin heikoilla. Sitten henkeni nousikin ihan ruusun tasolle, huomaamattani.

Nyt olen tullut ryminällä alas. Olen koko talven ajan pähkäillyt ruusutarinakirjasen tekoa. Olen sillä pyrkinyt tuomaan ruusua sieltä ylhäisyydestään enemmän pienen ihmisen tasolle. Sille tasolle, että osaamaton puutarhurikin voisi tosiaan haaveilla pienestä ruusutarhastaan. Joka ruusulla on oma ihmeellinen historiansa ja tarinansa, mutta myös tiedemaailman vaateet. Tarinoiden kautta haluaisin tuoda ruusun esille ihastuttavana persoonana, joka haluaa tulla kenen tahansa ihmisen luo. Se ei olisi pelkästään kartanoiden tai asiantuntijoiden ystävä, vaan myös tavallisen ujon tallaajankin. 

Kun olen saanut ensimmäisen tarinakokoelman valmiiksi, tulee heikkous. Onko siitä kukaan kiinnostunut? Osaanko edes kirjoittaa? Tehdä tarinoita, sadunomaisiakin juttuja ylhäisestä ruususta! Voiko ruusua käyttää noin? - Sinä et ole edes pätevä, kuiskaa 'pikkupiru' korvani takana.

Olen lueskellut käsiini saamia Suomen Ruususeuran painattamia Ruusunlehtiä vuosienkin takaa. Vanhoissa lehdissä on käyty kovaa keskustelua jo siitä, miten ruusuja saa nimittää. Sitä kuinka tarkka pitää olla siitäkin, mihin ryhmään ne luo kuuluvaksi. Tuntuu, että joka ruusukirja ryhmittelee ja jopa nimittelee ruusuja eri tavalla, riippuen tietenkin millä vuosikymmenellä kirjoja on kirjoitettu ja kuka niitä on kirjoittanut. Ota nyt sitten selvää, miten saa tehdä, miten ruusua saa nimittää!

En ole biologi, en asiantuntija enkä puutarhuri. Tontulla on vain rakkaus ruusuihin. Miksi ihmeessä minun pitää aina tehdä jotakin sellaista, mihin en ole perehtynyt syvemmin, mitä en ole opiskellut?Pitääkö kaiken olla niin syvällistä, oikeaa ja varmaa? Teen näköjään aina epäpätevänä jotakin. Olin aikoinani epäpäteva opettajakin 8 vuotta. Eipä silti, ympärilläni oli muitakin epäpäteviä. Isäni oli epäpätevä musiikinopettaja. Miehenikin oli työssään hyvin epäpätevä. Lohtuna kaikki tuo, sillä kunnioitus löytyy epäpätevyydenkin kompleksista, jos on uskoa itseensä ja päässä järki.

Nyt kompastelen epäpätevyyden kivikossa. Ympäristöpaineita! Kaiken tieteen ja oppimisen tarkoituksena kautta kaiken maailman ajan on ollut kehittää onnellinen ihminen ja onnellinen yhteiskunta. En luota siihen tipan tippaa. Ehkä juuri se, että on nähnyt tuon instituaalisen unelman rappion, saa minut aina yrittämään vain ittelläni. Sillä kai pyrin olemaan epäpätevä 'kirjailijakin', vaikkakin omakustanteisena. Mutta nyt annan ehkä periksi. Olkoon!

Viimeinen lyönti vaaleanpunaisille kasvoilleni oli kirjasen painamisen hinta. 100 kappaletta värikuvin, en kehtaa hintaa sanoa, mutta liian iso raha minun budjettiini. Kun alunperin asiasta keskusteltiin, hinta-arvio oli puolet pienempi.

Onhan minulla lohtuna tässä kissat (niidenkin hoidossa olen epäpätevä). Ja astrologia. Siinäkin olen epäpätevä! Tätäkö kaikkea tarkoittaa Pluton neliö MC:lleni. Se yrittää vetää minua maan tasalle, turhia kurottamasta. 

Ei kun lapiohommiin vain ja talon kivijalkaa pelastamaan!

Sittenkin! Carry on wayward Son! 

Tämän kappaleen pitää sitten soida niin isolla, että seinät raikaa!