Lannoitusohjeet tavallisille pensasruusuille

Kesäkahvilavieraani ovat usein kyselleet miten lannoitan ruusujani. Olen näissä vastauksissa ollut vähän empivä. Toki olen osannut 'kiertää' kysymyksen sillä, että en ole asiantuntija eikä omaa vielä paljoa kokemuksiakaan, mutta olen kertonut sen mitä itse olen tehnyt. En siis juurikaan ole lannoittanut, mitä istuttaessa laittanut mukaan kompostia, vähän kanankakkaa ja mitä on sattunut käsillä olemaan, esim. tuhkaa ja hiekkaa. Olen myös kertonut, että se riippuu maalajista ja ruusulajista. Olen myös vihjaissut, että googlettamalla löytyy monenlaista ohjetta. Niinpä. Usein liiankin monenlaista, kuten moni on huomannut.

Epätietoisuuteeni on nyt löytynyt mukava apu, kun liityin kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen niiden talvenkestävyydessä. Ehkä myös osaltaan siksi, että nyt on pitänyt keskittyä johonkin enemmän, eikä toheltaa kuin parahin 'tonttu'. Kanadalaiset ruusut luokitellaan kuitenkin jalompien ruusujen sarjaan jo sen puolesta, että ne ovat uudempia lajeja ja usein niiden kasvuolosuhteet vyöhykkeessä on määritelty eteläosaan Suomea. Tässä linkki näiden hoitamiseen.. Em. ohje varmaan pätee siis muihinkin arempiin ruusuihin.

Tässä ryhmässä keskustellessa tuli esiin puutteelliset tietoni ja eräs osanottajista kiiruhti asiaa selventämään. Tässä Jorma Koskisen yleispätetät ohjeet tavallisimmille pensasruusuille tiivistettynä itselleni muistutuksena ja kauniina pakettina myös blogiystävilleni. Suurkiitos hänelle!

”Aikaisempi juttuni ruusuryhmien suhteellisista kokonaisravinnetarpeista poiki yhteydenottoja ja jatkotiedusteluita. Ruusuthan imevät ravinteita maaperästä koko ajan, täysin ilman lannoitustakin.

Aivan yhtä tärkeää kuin osata lannoittaa riittävästi niitä ruusuja, jotka sitä tarvitsevat (kuten kokeemme kanadalaiset), on tietää mitä ruusuja ei pidä lannoittaa. Vaikka tämä asia ei suoranaisesti liity tähän meidän kokeeseen, kasvattavat useimmat meistä myös muita ruusuja.  Siksi seuraavassa ruusuja, joita ei pidä juurikaan lannoitella. Tähän lannoitusryhmä 1:een kuuluu paljon lajikkeita, joita ei tavallisessa tai köyhässäkään maaperässä tarvitse lannoittaa edes joka vuosi. Ne tarvitsevat hyvin vähän ravinteita. Lannoitteeksi parhaita ovat vain luonnonainekset kuten ruohosilppu, muu mädäntyvä kateaines ja tuhka. Paras lannoite ryhmälle on komposti, mutta sitäkään ei tarvitse lisätä kuin korkeintaan joka kolmas vuosi. Luonnonlannoitteita kuten kanan- ja hevosenkakkarakeita voi käyttää hyvin varovasti, puoli annosta kolmivuosittain. Keinolannoitteita tälle ryhmälle ei suositella ollenkaan, niistä on päinvastoin haittaa. Ryhmään kuuluvat:

1. Ruusun luonnonlajit ja niiden lajikkeet. Näitä ovat esimerkiksi Rosa majalis (aiemmincinnamomea) metsäruusu ja sen lajikkeet 'Foecundissima' mökinruusu ja 'Tornionlaakso',Rosa dumalis orjanruusu, Rosa glauca  punalehtiruusu ja sen lajike 'Nova' sekä luonnonlajien lähisukulaiset kuten

2. Spinosissima-ryhmä, kerran kukkivat tarhapimpinellaruusut kuten Rosa spinosissima'Plena' juhannusruusu, 'Papula' papulanruusu, 'Poppius' suviruusu, 'Kiiminki', 'Linnanmäki' jne.

3. Harisonii-ryhmä, tarhaharisoninruusut kuten 'Williams Double Yellow' viljaminkeltaruusu, 'Aurora', 'Maija Hesperia';

4. Foetida-ryhmä, persianruusut, mm. 'persiankeltaruusu' ja 'kapusiiniruusu';

5. Blanda-ryhmä, blandaruusut, mm. 'Herttoniemi', 'Tarja Halonen' ja 'Toukoniitty';

6. Löytöruusuista useat kuuluvat tähän ryhmään samoin monet muut tarkemmin luokittelemattomat kerran kukkivat perinneruusumme, tuttuja lajikkeita kuten 'Valamo', kirkonruusut jne.

7. Kerran kukkivat Moyesii-ryhmän mandariiniruusut ja kerran kukkivat Rubiginosa-ryhmäntarhaomenaruusut.

8. Jatkuvasti kukkivista ainoastaan kurtturuusu Rosa rugosa ja tarhakurtturuusut kuuluvat samaan lannoitusryhmään silloin, kun niitä kasvatetaan ilman leikkaamista esim. vapaasti kasvavina aidanteina. Leikattuina ja hoidettuina kurtut hyötyvät lannoituksesta.

Lannoitus ei lisää näiden lajikkeiden kukintaa, koska ravinteet menevät liialliseen versonkasvuun. Seuraavana vuonna kun lannoitettu verso kukkii, korkeana, ohuena ja rentona se saattaa taipua kukkien painosta kaarelle alas maahan. Näin käy usein, jos lannoittaa esim. juhannusruusua. Typpilannoitus heikentää näiden ruusujen talvenkestoa ja saattaa aiheuttaa härmää sekä alttiutta muille taudeille. Ruusut eivät tarvitse PK-syyslannoitetta, koska niiden luontainen vuosirytmi auttaa niitä talvilepoon. Tuhkasta (kalium ja fosfori) muutaman vuoden välein sen sijaan ei ole haittaa, koska tuhka luovuttaa ravinteensa hitaasti parin vuoden aikana.

Näiden ryhmien ruusuilla on myös monta muuta tunnusomaista yhteispiirrettä.

- Suuri osa viihtyy laihassa, jopa hiekkaisessa maaperässä, puolivarjossa, osa jopa täysvarjossa.

- Jotkut luonnonlajit ja tarhakurtturuusut viihtyvät myös hyvin savisessa maassa.

- Ruusut eivät yleensä tarvitse kastelua, edes voimakkaimpina hellejaksoina.

- Nämä lähes hoitovapaat ruusut eivät myöskään pidä leikkaamisesta, kurtturuusuja nro. 8 lukuun ottamatta. Muut ryhmän ruusut tekevät nuppuja vain edelliskesän latvakasvun kärkiin. Ne eivät kykene tuottamaan uusia kukkivia versoja rungon keskiosista. Keväällä leikkaamalla saatetaan menettää koko sen vuoden kukinta. Pensaita voi hyvin karsia ja muotoilla, mutta se on tehtävä kesällä, kesä-heinäkuun vaihteessa tai heti kukinnan jälkeen, jolloin ruusu ehtii kasvattaa uusia versoja seuraavaa kesää varten eikä kukintarytmi häiriinny.

 Huom. Tähän ryhmään eivät kuulu Lannoitusryhmä 2:en ns. vanhat pensasruusut kuten ranskan-, damaskon-, neidon-, sammal- ja kartanoruusut eivätkä kerran kukkivat köynnösruusut, jotka voidakseen hyvin tarvitsevat silloin tällöin varovaista lisälannoitusta ja hyötyvät myös PK-syyslannoitteesta, perusparannetusta maaperästä ja leikkaamisesta. (Jorma Koskinen)"

Siis kaiken tämän ohjeen perusteella voin kallistua siihen perusajatukseen, että ruusut eivät tarvitse paljoa hoitoa, kuten moni pelkää. Jos ne on istutettu alunperin niin, että pääsee juuriston ympäristön pitämään puhtaana mm. ruohonleikkurilla tai trimmerillä. voi sekä ruusu että sen hoitaja hyvin ilman suurempia huolia. Ymmärtäisin, että ruusujen ainoa ongelma on tilan puute, sillä ruusupensas kasvaessaan vie aika suuren alueen eikä sitä ole hyvä istuttaa esim. perennapenkin keskelle. Itse olen käyttänyt hyväkseni monipuolisen tilavan pihamaani, jossa on esim. yksityinen paikka monellekin ruusupensaalle ja vanha kesannolla monta vuotta oleva perunamaa, jonne olen istuttanut mm. pimpinellarivistön ja rugosaryhmän.

Onni on kukoistanut ilman keinolannoitusta ja jopa Ilo, vaikka sen isä onkin kanadalaisittain aatelisempaa sukua. Äiti on kuitenkin Kempeleen Kaunotar, joka on tottunut köyhiin ja kylmiin olosuhteisiin Pohjolassa ja on sitkeä kuin mikä! Tytär on perinnyt siis äitinsä geenejä.

Onni, löytöruusu Rovaniemeltä

Ilo, suomalaista jalostustyötä

Vaikka en koskaan tosiaan luvannut edesmenneelli ukkokullalle ruusutarhaa, niin muistona hänelle ruusutarhani kuitenkin syntyy pikkuhiljaa. Tätä voisi kuitenkin lauleskella:

Eija Merilä: Luvannut en ruusutarhaa +Lyrics

Marraskuun retki mummun kanssa metsässä

Aurinko paistoi. Sen kahden tai kolmen tunnin ajan, kun se kurkistelee, täytyy tehdä ulkona jotakin. 

Lähdimme 'ruusunnuppuni' kanssa metsäretkelle. Kerroin, että nyt tutustutaan jäkälään. Viimeksi metsässä tutkittiin eri sammaleita, joita keräsimme ukin haudalle.

- Mitä jäkälä on? 

- Se on kuule se joulupukin poron suurin herkku. Ei kaikki jäkälä, mutta katsotaan löydetäänkö se maukkain.

Puita on aina hyvä halata. Ja sen koivun rungolta löysimme ensimmäisen jäkälän; sormipaisukarveen.

Kerron heti tässä, että enhän minä suinkaan kaikkia jäkäliä tunne, kuten en tätäkään, mutta nytpäs kaivoin nettikuvien tiedoista nimiä.

 

Ja aivan lähistöltä löytyi tätä kirkkaan keltaista jäkälää; haavankeltajäkälä.

Kuusen oksilta löytyi harmaaröyhelö.  Tämä on niin hauska nimi, että täytyy painaa mieleen.

 

Kun tulimme syvemmäs metsään, löytyi sitten se mistä Petteri Punakuono pitää. Harmaaporonjäkälä ja palleroporonjäkälä. Pallojäkäläksi sen itse nimesin, kun en muistanut tuota 'palleroa'. Kyllä se onkin kosteana pörhöisen pyöreä ja pehmeä. Sitä tunnusteltiin, haisteltiin ja pikkutyttö jopa painoi poskensa siihen. - Se kutitti.

Kiven päältä löytyi sitten tuo satukirjoista tuttu karvejäkälä pyöreine kehineen. Tosin olisin halunnut näyttää pienelle tutkijalle myös torvijäkälää ja ruskeaa hirvenjäkälää, mutta niitä ei nyt sattunut silmiemme eteen. Eikä tässä kaikki jäkälä. Netistä löysin nyt niitä kymmenittäin. Naava kuuluu niihin myös. Mahtanee se olla jäkälätutkijalle melkein samanmoinen maailma kuin minulla ruusut. Mielenkiintoista!

Metsätiellä oli suuria lammikoita. Niissähän makaa metsä nurinpäin. Sitä katseltiin ihmeissään. Rapakko näytti yhtäkkiä valtavan syvältä. Niin syvältä, että tyttö katsoi parhaaksi kiertää se kunnolla.

Laskevan auringon viime säteet näkyivät edessämme ja siellä mummula. Tyttö otti huikean loppukirin juosten ja sinne häipyen. Mummu talsi hitaammin kameran kanssa perässä.

Iina Kangasharju ja Lintu

Tontun astrokalenteri 4.12.2015

Tonttu saa tonttuilla. Neljäs päivä kurkistellaan taivaalle ja sen sanomaa, samalla kun tutustutaan vanhan laatikon pohjalla oleviin vanhoihin joulupapereihinkin. Tämä kuva alla on muuten aika erikoinen. Näitä ei ole enää saatavilla monessakaan koulussa. Nimittäin tämä on se joulupussi, joka taisi olla viimeinen sellainen, jonka pojat saivat vielä ala-asteella pukilta. Se yleensä sisälsi joulupiparin ja jouluomenan. Surullista oli nähdä, että jotkut lapset vain tuhahtelivat, kun omasta lapsuudesta muistan sen valtavan ihanana juttuna. Kiitollisuus on hyvin verrannollinen olosuhteisiin.

Juno ja Venus yhtyneenä Vaa'assa 29 astetta! 

Kuinka hyvä taivaankappale-pari muistuttamassa meille kaikille rakkaasta ja turvallisesta ystävästä, avio-tai avopuolisosta siinä rinnalla! Juno on asteroidi, joka kertoo persoonan sitoutumisen tarpeen, kyvyn ja tavan. Nyt kun on kyseessä yleinen 'horoskooppi' eli tähtitaivas kaikille, niin tämä on tosi upea yhtymä. Kaikessa tässä sekosorrossa, kaikessa siinä mitä uskoa, mitä ei, mille puolelle asettuisi ja miten kohtaisi tätä muutosten vyyhtiä. Kun kaikki on niin outoa ja maailmaa murskaavaa. Tässä kaikessa nousee arvoon ja kunniaan se oma tuttu siinä lähellä. Eipä silti! Samalla se voi nostaa pintaan jotain hankalaakin. Kunnon riita voi remahtaa tupaan. Yleensä helpottava riitakin syntyy juuri sen läheisen kanssa. Jos lapsi purkautuu hankaluuksissa vanhemmilleen, on se vain sen merkki, että purkauksen uskaltaa tehdä kun turvalliset ihmiset löytyvät ympäriltä. Tarvitaan henkilö, joka pysyy rinnalla eikä jätä.

   Ainoastaan sydämellä näkee oikein,

Silmä ei näe olennaista.

ANTOINE DE SAINT-EXUPERY

Mummulle tekemistä!

Ihailin jo viime talvena joidenkin blogiystävien mandala-töitä, enkä oikein tajunnut mitä se on.

Miniä minulle kerran vihjaisi, kun värittelin 5-vuotiaan Malenan kanssa hänen värityskirjaansa, että onhan niitä aikuistenkin värityskirjoja. - Ai niinkö?

Ampaisin taas aivan uuteen trendiin. Huomasin, että kaikki marketit olivat hyllyjä notkuillen täynnänsä erilaisia värityskirjoja aikuisten makuun ja heille tarkoitettuja rentoutustuotteita. Nyt ymmärsin ne mandalatkin joidenkin blogeissa. 

Koukkuun jäin! Sanaristikot, sudokut ja japanilaiset siluettityöt jäivä sivuun! Yksinäisinä aamutee ja kahvihetkinä musiikkia kuunnellen on tosi mukava samalla antaa silmille ja käsille pientä viihdettä. Ja kerran elämässäni on minullakin värikyniä, tusseista geelikyniin saakka. Wau!! Enimmäkseen teen mandaloita. Muuten villin luovana persoonana mandala järjestyksineen ja kaavoineen rauhoittaa. Niissä on tietty logiikka. 

Kylläpä Malena-tyttö ihastui mummun harrastukseen! Yhdessä olemme sitten viettäneet ihanan rattoisia hetkiä. Valitettavasti ja onneksi tuo Malena on luova ja idearikas persoona. - Mummu! Tehdään itse väritystehtäviä. Sinä teet minulle ja minä sinulle. 

Ja niin niitä on syntynyt. - Minä teen oikein paljon sinulle värittämistä. Tuolla ilmassa on sitten keijuja ja kaikenlaista. - Jahas.

Siinä oli mummulla värittämistä!

 

Nyt odottelen häntä taas viikonlopuksi vierailemaan. Saa nähdä mitä hän mummulle nyt antaa tehtäväksi? Huhhuh.

Malena voisi tykätä tästä laulusta: Janne Aaron ja Lintu ja lapsi

Ihanaa valoa kaamokseen!

On se ollutkin pimeää. Saa sihdata kapeilla kyläteillä, että tie löyty. Pihallakaan ei näe työskennellä kuin muutama tunti, niin jo on pimeä! Eipä silti, Olen aina tykännyt kaamoksesta. Silloin saa hyvällä omalla tunnolla tehdä sisähommia ja vaikka kirjoitella.

Mutta aina yhtä kaunis on lumettunut maisema sinisessä hämärässä!

 

 

 

Tuo ensi lumi on niin herkkää, kuin harpun ääni tässä!

Kiviä puutarhassa

Varmasti jokaisen puutarhassa on joku hyvinkin rakas kivi, erikoinen kivi tai sellainen, jonka päälle mennään istumaan ja ihmettelemään maailman menoa.

No arvaahan Metsätontun. Olen varmaan aina kerännyt kiviä. Aina kulkeissani silmät ovat kulkeneet polkujen reunuksia, ojien reunuksia pitkin. Ja jopa autolla ajaessa on täytynyt välillä pysähtyä, kun on nähnyt jonkun kauniin kiven. Joka maasta niitä on kulkeutunut tupaan taskun tai matkalaukun pohjalla. Ja joka metsäreissulta on joku kivi tullut mukanani joko repun pohjalla tai kainalossa.

Näinhän on syntynyt ruusupolkunikin puutarhaani.

Mutta paljon muitakin kunniakkaita kiviä on ihan oman pihamaan maasta noussut! Kuten nämä, joiden päällä istuu kesäisin nyt Matti Lepistön veistämä pöllö, joka nyt on laitettu talviteloille aittaan, kaiken varalta, ettei karkuun lähde. Pesä on kuitenkin jäänyt odottamaan ensi kesän hautomista.

Tämä kivi nostettiin Paskarämeelle menevän metsätien ojasta. Se on maadutuskivi. Huomaa nuoli alaspäin. Se kertoo, että voima on maassa.

Tämä kivi on todellinen maamuna, löytyi samoiten tuon metsätien varrelta. Naapurin isäntä kerran metsässä kulkiessa kaappasi sen traktroin kauhaan. Mikä lahja!

Tämä kivi kaivettiin esiin navetan edestä. Ruohonleikkuri vihlaisi aina kipeästi siinä ajaessa. Tämä kivi muistuttaa hyvän ystävän voimanponnistuksesta, kun sitä kieritettiin sille sopivaan paikkaan. Siinä on kesäisin aina jokin kaunis kukkaruukku.

Joku minulla muinoin kertoi, että jos haluat pitää puutarhasi 'pahoilta' turvassa, laita kolme kiveä päällekkäin puutarhaasi ympäröimään. Tein sen. Tässä yksi kulma! Ja kas kummaa? Orbihan siinä yläpuolella lentelee. Olisikohan se puutarhakeijua yöpukeissa tai enkeli? Tai vain vesipisara?

Tässä on Paskarämeeltä kaivettu voimakivi, sillä se muistuttaa miehen fallosta. On kuulemma oikea tonttukivi! Vieressä sitten muunnos naisellisesta voimasta.

Siis kivet ovat todella ihania!!

Enpäs tiennyt tällaista bändia: Kivimetsän Druidit - laulavat Kristallivuoren maasta! Huh!

Uusia unelmia!

Kun pojat ilmoittivat minulle tekevänsä kasvihuoneen synttärilahjaksi pari vuotta sitten, se tyssäsi varmaan siihen, kun ilmoitin vaatimukseni. - Sen kokoinen, että päähän mahtuu sohva, jossa voi välillä loikoilla ja istuskella. - Niinkö iso!

Ei olisi pitänyt. Olisi pitänyt olla kiitollinen jo ajatuksesta ja ehkä pienestä huoneesta. Vaikka me kaikki puutarhurit tiedämme, kuinka epäedullisia ja kuumia ovat sellaisen pienet koottavat kasvihuoneet! Usealla on pienet taimet palaneet sinne.

Eli haaveilen vähän isommasta! Nyt olen miettinyt sen sijaintia. Löysin sille paikan, jossa se peittää vähän näköalaa vinksahtaneelle liiterin seinälle jne. Siihen paistaa joka suunnasta aurinko ja se on vähän viettävällä rinteellä, joten veden ei pitäisi siinä seisoa. Tuumasta toimeen ja aloin kaivamaan perustaa. 

Siinäpä sitten huomasin, kuinka märkää maa oli. Lähdin naapurin mieheltä kyselemään apua, jos vähän traktorilla kaivaisi salaojaa. No eihän se traktori siihen avuksi paljoa ollut. Kun se kaivoi, tuli triplaten sitä salaojaa. Käsin oli kuitenkin hyvä kaivaa, kun ei ollut kiviä edessä, märkää peltoa vain.

Eipä silti. Kerran itse naapuri se päättikin, että tähän pitää kaivaa salaoja, jota itse silloin epäilin. Nyt se olikin tosi tarpeen.

Aina kun kaivaa vanhaa paikkaa, voi löytää aarteita, kuten tuo pikkuauto!

Tai suuren vanhan pullon! Kumma kun on ehjänä säilynyt!

Eli olemme tehneet tänäänkin töitä räntäsateessa. Uskon, että saamme sen valmiiksi ennen pakkasia.

Kasvihuoneen pohjaa ehdin sitten kaivaa lisää keväälläkin. Yksi juttu mietityttää. Mihin suuntaan sen oven pitäisi olla? Onko paras suunta pohjoinen varjon puoli, josta se saisi raitista ilmaa? Vai kuinka?

Älä ihan vielä tule, talvi!

Vanha kunnon raahelainen bändi Waymen, Kitara ja meri!!

Hyvä ei ole aina kaunista!

Uskoisin, että aika moni jättää ostamatta tuoreita silakoita saatikka sitten ahvenia sen  vuoksi, kun ne ovat niin rumaa perkata. Aika moni voi jättää huonekasvitkin pois ja sijoittaa silkkikukkia sen sijaan. Huonekasvitkin roskittavat ja ovat ikäviä hoitaa. Jotkut voivat kieltää vieraita tai lapsia (ja varsinkin miehen) työskentelmästä keittiöstä, kun he jättävät niin rumaa jälkeä. Ja eläimet ne vasta! Tuovat käpälissään kuraa ja roskia, jättävät kauhean määrän karvoja kaikkialle, särkevät ja sotkivat.

Ja kuinka hyvää on tuore, vasta perkattu silakka paistettuna! Ja kuinka paljon hyvää tekevät elävät kasvit huoneissa, jopa puhdistavat ilmaa! Innoissaan lapset ovat kokatessaan. Ja kuinka ihania kavereita ovat eläimet! En puhu tässä nyt allergioista.

Sama voi tapahtua puutarhassakin. Huomaan usein, että puutarhureilla on kamala kiirus harata kaikki lehdet, nyppiä kaikkia roskat penkeistä ja katkoa vanhat kukkavarret pois. Että olisi siistiä ja nättiä jo keväälläkin. Ehkä säästän itseänikin tässä, mutta en haravoi kaikkia roskia, koska keväällä se on niin mukavaa hommaa. Se peittoaa vähän nurmikkoakin ja sen kasvua. Monet rikkaruohotkin ovat yksivuotisia, jos sitten eivät ehtineet siementää. Joten niidenkin poisto olisi aikaisemmin suotavaa. 

Eräs ystävä auttoi minua noissa risukoissa ja leikkasi kaikki tuoksuvadelmankin oksat maan tasalle. Vadelma on kaksi-vuotinen, joten täytyy tunnistaa uudet oksat. Keväällä siis parempi tehdä sekin homma.

En myöskään katko kaikkia varsia pois. Ensinnäkin olen oppinut, että pitkä- ja paksuvartiset kasvit, kuten ritarinkukat ja lubiinit kärsivät, jos katkaistun varren sisään menee vettä, pahimmassa tapauksessa juuretkin lahoavat pois. Siksi yleensä kaadan ne vinosti nurin ja annan vanhojen oksien suojata juuristoa, mikä keväällä voi olla suotavaakin. Samoin monet muut kukanvarret suojaavat maavarsiaan. Sipulikukilla on sitten ihan omat sääntönsä. Ja tiedän, että syreeni tykkää, kun katkoo vanhat kukat pois. Näin jopa jotkut ruusutkin. Enkä usko, että ruusun juuriakaan vahingoittaa sen pudonneet lehdet. Höystöähän se kaikki on.

Olenkohan oikeassa?

Siis kestän syksyn roistikot pihallani. Joissakin kukissa on tarpeellisia siemeniä myös linnuille ja jotkut kasvithan ovat ihan kauniita talventörröttäjiä huuruissaan.

Samoin on kompostikasojen kanssa. Onhan ne rumia, ainakin avonaisina, kuten minulla tuo kurpitsapenkki. Toinen onkin sitten piilossa sammalsohvan sisässä, heh! Poika jo huomautti maapallokompostista ja laudoista tehdyssä, että ne pitäs saada piiloon. Oikeassa on, mutta ei niitä mihinkään nurkan taakse voi viedä, kun ne tarvitsevat juuri sen lämpimän auringonpaisteen. Ja eihän ne yleensä haise, jos ei juuri ole vienyt jotain tuoksahtavaa sinne.

Toinen juttu on sitten sellainen joutomaa tai keskeneräinen nurkka, johon en ole ehtinyt koskea. Minullahan on niitä montakin. Yksi nurkka on kellarin nurkka, joka on täynnä betonimöhkäleitä ja joita on aina johonkin tarvittu. Yksi nurkka on aidaspuiksi tarkoitettuja haapoja täynnä. Ja tämä alla oleva nurkka on sellainen hoitamaton, mutta vanhan mehevän maan sisältämä nurkkaus, jonne olen äkkiseltään istuttanut taimia, joille en ole löytänyt vielä oikeaa paikkaa. Siellä on monenlaista kukkaa, pensasta ja ruusuakin odottamassa sitä parempaa sijoitusta, kuten turvapaikanhakijat ikään. Nimeänkin sen vastaanottokeskukseksi. Sekin juolaineen ja epätasaisuuksineen rumentamassa maisemaa tässä liiterin päässä! Mutta aikanaan ehkä sekin siistiytyy. 

Tai  voihan elämässä käydä niinkin, että tulee jotakin, ettei kukaan ole enää hoitamassa pihaa. Kasvit jäävät silloin kilpailemaan elinpaikastaan. Ei siinäkään itkut auta!

 Siis kaikella rumallakin on oma tärkeä tarkoituksensa. Samoin kun on vintillä aivan oma paikkansa. Joku päivä jokin siellä tuiki tarpeen johonkin arvaamattomaan  juttuun.

Tuo Diane Järvi on kyllä niin herkkä-ääninen laulaja, että laitan tähän hänen laulamanaan 

Satumaan!  Ja jotta kaikki ei olisi ihan rumaa, niin ojennan Dianelle suomalaisen pihan ruusun!

Se kaatopaikalta löytynyt kaunis Arnonruusu!

Kanadalaisten ruusujen kasvatuskoe 1

Hourupäisenä ruusuista hullaantuneena innostuin tällaiseenkin kokeiluun. Varasin pari kanadalaista pensasruusua ja kolme köynnösruusua Oulujoen taimistolta ensi kevääksi. Siis olen mukana kanadalaisten ruusujen kasvukokeessa eli siitä miten ne selviävät eri puolella Suomea.

Kun luin ohjeita, joita oli kyllä pitkästi, huomasin ensi töikseni, että olisi parasta jo nyt raivata alue näille ruusuille, jotta maa vettyisi ja lannoitus tasaantuisi.

Onneksi maa on vielä sulana, joten sinne vain töihin. Ja sopivan paikan löysinkin.

Kesäkahvilani ikkunasta on näkynyt tällainen näkymä, ei erityisen ruusuinen tai hemaiseva.

Tosin nyt ikkunan edessä olevan apteekkarinruusu on kasvanut sellaista pituutta, että voi ensi kesänä peittää jopa näkyvyyden. Tuo 'lantakasa' tuolla on vanha puuläjä, jossa pohjalla on lahoa lautaa ja leppäpuuta, päällä kerros lehtiä ja muuta kompostoitavaa. Luonnon kohopenkki! Nyt se oli jo kompostoitunut siinä määrin, että kurpitsat komeilivat sen kupeessa. Hikihatussa niitä sain leikellä ja säilöä. Ensi kesänä siihen on tarkoitus laittaa kurkkua.

Mutta nyt aion istuttaa siihen eteen kanadalaisia ruusuja. Muokkasin tämän näköisen alueen.

Sen kaivaminen on vasta alullaan. Olen siirtänyt nurmipaakut muualle ja täyttänyt niillä pihalla olevia kuoppia. Yhtä ruusua varten pitäisi tehdä tilaa 50x50x50 cm. Siis aika syvälle pitäisi kaivaa.

Tuo pelto, jo 1700-luvulta nimellä Linnapelto, on vanhaa saarenrantaa hiesuineen (meri ajanut rantaan lietettään) ja savineen. Sitä on siis viljelty iät ajat ja vielä nytkin naapuri siitä saa ohraa ja milloin mitäkin.  Kun vieressä on kaivettu ojaa, näkee hyvin, että noin 30-40 cm on hyvää multamaata, sitten tulee siniharmaa savi. Olen ymmärtänyt, että kun tuohon maahan tekee pienistä kivistä syvemmälle perustaa ja lisää tuhkaa, turvetta, hiekkaa ja jotain muutakin (murennan jopa kananmunan kuoret sinne ja joskus käytän vanhaa muurahaisenpesän pohjaa, jos löydän). Ruusut ovat kasvaneet, tosin jotkut hitaammin, jotkut nopeammin. Yleensä lasken, että kun esiin tulee vahvoja ruusunvarsia ylös, on juuret saavuttaneet ravinteikkaan savimaan. Nyt kyselen, jos jostakin naapurista saisin vanhaa hevosenlantaa. Onkohan jo liikaa ravinteita?

Nyt kaivoin ja löysin tällaista maata, ei niinkään savista. Syvällä näkyy myös hiekkaa.

Tuo kulmamuoto johtuu siitä, että minulla on vielä heinäseipäitä tallella varastossa. Niistä aion muotoilla tuohon kulmaan säleikön, jossa (toivon ainakin) pari köynnösruusua saisi kasvaa. Toivon, että säleikkö antaa osaltaan lämpöä niille. Noihin päihin sitten istutan pensasruusuja, toiseen korkeampaa ja toiseen matalampaa. Siten minulla olisi pieni kanadalainen ruusutarha. Taidan siirtää siihen kanadalaisen rugosankin, Wasagaming.

Jos vaikka tuohon kulmaan sopisi sellainen pieni tuoli.

Verrokkina toimisi sopivasti John Davies, joka minulla on jo yhden talven säilynyt, mutta jota olen peitteellä peittänyt. Nyt se on ollut vielä ihan paljaana. Olen  vain ravinnut sitä ja lisännyt päälle kompostimultaa.

Erittäin kaunis tulkinta Elämää Juoksuhaudoissa - Pohjois-Amerikkalainen (juuret Suomesta E-Pohjanmaalta) DIANE JÄRVI

Tarina Raahen Seminaarin ruususta

Laitanpa samaan syssyyn myös tarinani Raahen Seminaarin ruususta. Se on aika omakohtainen, siis hyvin tosi. Seminaarin ruusuhan voitti tämän syksyn väritys-kauneuskilpailun. Näitä kilpailuja pidän ruusuilla ihan leikkimielellä. Toivottavasti ne eivät ota tätä liian vakavasti. 

Siis tämä kaunotar, pimpinellaruusuihin kuuluva! Sen kukka vivahtelee pikkuisen vaaleanpunaisena ja on pienempi kuin serkkunsa Linnanmäki ja Kiiminki.

Ja vieressä se syysväritys. Huomaa myös violetinpunainen varrenväritys! Tästä ruususta ei olla vielä ihan selvillä, onko se sama kuin Altaica.

Minusta niitä on vähän vaikea vertailla, kun toinen on jo ollut minulla useita  vuosia ja kasvaa varjoisemmassa paikassa kuin tämä seminaarin ruusu.

Tässä se tositarina vähän tyyliteltynä.

Seminaarinruusun tarina

” Olipa kerran pieni tyttö, joka halusi tietää maailman kaikkien kasvien ja lintujen nimet. Jos oma äiti ei tiennyt, kulki tyttö oppaan luo ja kysyi häneltä. Opas tiesi.

Kerran tämä opas kysyi tytöltä, miksi hän haluaisi isona tulla. Tyttö katseli kaunista vihreää opastaan ja vastasi: - Minäkin haluan isona tulla oppaaksi. - Silloin sinun pitää ymmärtää elämää paljon ja pyrkiä Raahen Seminaariin, sanoi vihreä opas.

Pieni tyttö ei mielestään tarpeeksi oppinut elämää eikä pyrkinyt Raahen seminaariin. Ei sittenkään, kun tyttö tapasi vaaleanpunaisen oppaan, joka kertoi hänelle: - Tule pyrkimään Raahen Seminaariin. Minä opetan sinulle maalaustaidetta, niin saat taitoa tarpeeksi.

Tyttö oli iloinen ja opiskeli maalaustaidetta. Mutta ei hän vieläkään ollut mielestään tarpeeksi hyvä pyrkimään Raahen Seminaariin.

Eräs toinen, harmaa opas, kertoi hänelle näin: - Tule niin minä opetan sinulle matematiikkaa niin että pääset pyrkimään Raahen Seminaariin.

Tyttö opetteli matematiikkaa, mutta ei mielestään oppinut sitä ollenkaan tarpeeksi pyrkiäkseen Raahen Seminaariin.

Tyttö tapasi vaaleansinisisen oppaan, joka sanoi: - Tule niin minä opetan sinulle tanssia. Vaikka Raahen Seminaarissa ei tarvitse osata tanssia, niin se antaa sinulle varmuutta pyrkiä Raahen Seminaariin.

Tyttö opetteli tanssimaan, mutta ei hän vieläkään mielestään ollut tarpeeksi itsevarma pyrkimään Raahen Seminaariin.

Niin menivät vuodet ja kävi niin, että tuo suuri opaskoulu, Raahen Seminaari lopetettiin. Tyttö suri sitä vähän, mutta ajatteli, että ei se ollut häntä varten hänen elämässään.

Kunnes tyttö tapasi jälleen oppaan, ruskean, joka kertoi hänelle näin: - Olet tarpeeksi oppinut nyt monenlaista muuta elämää. Tule oppaaksi koululleni.

Tyttö kulki monta koulua oppaana, mutta ei ollut vieläkään mielestään ollut tarpeeksi hyvä toimimaan oppaana. Viimein hän tapasi keltaisen oppaan, joka ohjasi hänet suureen, suureen opaskouluun Jyväskylässä asti.

Sieltä tyttö löysi varmuuden toimia oppaana ja teki sitä tointa vanhuuteensa saakka.

Kerran hän tapasi ruusunpunaisen oppaan, joka oli kasvattanut ruusuja pihallaan monet vuodet. - Saat tämän ruusun omalle pihamaallesi. Tämä ruusu on Raahen Seminaarin puutarhassa kasvanut ruusu.

Tyttö otti ilonkyynelin vastaan ruusun, joka oli kasvanut siellä, missä hänen olisi pitänyt oppaaksi kasvaa, mutta ei tehnyt sitä koska ei luottanut itseensä. Rakkaus ruusuihin antoi nyt toisenlaista luottamusta, ja niinpä tuo ruusu muistona kasvaa nyt tytön pihamaalla ja muistuttaa, että elämän kouluun menee joskus kauan aikaa ennen kuin syntyy luottamus olla itse oppaana tässä elämässä.

- - - - -

Tämä ruusun elämän alku oli ihan yhtä vaikea kuin minulla oppaaksi/opettajaksi opiskelu, mutta lempein sanoin kun sitä olen kohdellut ja holhonnut, se viime kesänä voimistui. Se ei kuitenkaan vielä kukkinut. Sain kuulla tuolta ruusunpunaiselta oppaaltani, että ruusu on ehkä alunperin kulkeutunut seminaarin puistoon 1800-luvun lopulla Haapaveden puutarha- ja emäntäkoulusta. Kukka on väriltään valkoinen, ehkä keskeltä pikkuisen vaaleanpunainen. Siis kuuluu kuitenkin pimpinellaruusuihin.s. 

Ps. Olen kirjoittanut Ruusutarinakirjaani tämän tarinan edellistalvena. Tänä kesänä ruusu kukki jo, ja siitä tuo valokuva tuolla ylhäällä. Pyrin toteuttamaan tuon kirjani painoasuun ensi kesäksi.

Kirsi Ranto - Siivet

Kiiminkiruusujen tarinaa

Nyt sain valmiiksi tuet myös kahdelle Kiimingin ruusulle. Ne kun ujuttavat myös korkeuttaan ja ovat ruusuaidan portin molemmin puolin, niin oli tarpeellista kulkupaikalle saada nämäkin piikkiset oksat omaan huoltoon.

Kahdella tavalla yritin pujotella vedessä liotettuja pajunoksia. Ei tullut hyvä. Yritin kiertää pajua ympäri neliskanttista tukipuuta, ja sehän ei onnistunut. Joten tein mahdollisimman yksinkertaisen sommitelman.

En tosin ole yhtään tyytyväinen. Kuvassa näkyvät harmaat vanhat heinäseipää. Ne ovat kauniit. Mutta niitä tukevat rimanpätkät eivät niin kauniita, joten yritin peittää niitä pajulla. 

Toinen harmi oli rautalanka, jota en saanut ruskeana enkä edes sopivan paksuna, vaikka kiersin useankin kaupan. Pitää tyytyä tähän.

Loppujen lopuksi, jos Kiimingin ruusu jaksaa yhä kasvaa korkeuttaan ja 'paksuuttaan', tuet eivät paljoa näy. 

Kiimingin ruusu on eräänlainen löytöruusu Kiimingistä, kunta, joka nykyään on yhdistetty Ouluun. Kiiminkijoki ja kaunis Koitelinkoski siinä keskeisinä. Kiiminginruusu on siitä erikoinen, että se ei oikeastaan kuulu puhtaasti mihinkään ruususukuun. Sekin on tehnyt luonnonmukaisen risteytyksen ehkä pimpinellaruususta ja harisonin keltaruususta. Kukka muistuttaa idän juhannusruusua eli Altaicaa, mutta on kooltaan isompi. Väritys on kermankeltainen. Lehtien syysväritys ainakin vuosi sitten oli tosi kaunis, karmiininpunainen.  

 

Nyt toivon, että voisin ruusun hennomman oksanpään saada kurkistelemaan tuosta silmukastakin.

Ja on minulla tarinakin tälle ruusulle. Ystävä-tarina!

Saanko olla ystäväsi? kysyi Kiiminginruusu

Niinkin voi käydä, että outo ruusu vain ilmestyy pihalleni ja sanoo: -Haluaisin olla ystäväsi.
Kyllä siitä vähän hämilleen menee. Kuka tahansa vähän hämmentyy, kun outo ihminen tulee ruusut kainalossaan ja ojentaa käden: - Tahtoisin olla ystäväsi.

Ruusuja oli kaksi, jotka vähän salaperäisesti nojailivat ruusuaitaani vasten. Ruusujen tuojan ehdin vain vilahdukselta nähdä, kättä puristettiin ja sitten hän häipyi. Oli juhannusaaton aatto ja talo täynnä vieraita. Punehtuneena katselin ruusuja. Onneksi ei kukaan alkanut niitä ihmetellä, eivät olleet vieraani ruusuihmisiä.

Mitä tehdä?

Kaksi komean näköistä ruusuntainta odottivat istutusta. Niiden nimilapussa luki: Kiiminginruusu. 

Pengoin netistä lisää tietoa. Löytöruusu Kiimingistä. Nähtävästi tämäkin ruusu oli risteytynyt harisonin ja pimpinellan ruusuista. Kukka on yksinkertainen, kermankeltainen ja vähän isompi kuin idänjuhannusruusulla. Syysväritys iloisen karmiininpunainen.

Istutin taimet lähelle sitä paikkaa mihin ne oli jätetty ruusuaidan portin molemmille puolille. Siinä niillä olisi tilaa kasvaa ja ihmisillä tilaa kulkea portista, toivottavasti. Istutin ruusujen juurelle rönsyakankaalta maanpeittokasviksi. Aivan niiden vieressä kasvaa viljaminruusu ja paimionruusukin. Samaa sukua kaikki!

Miten voi kieltää ruusujen ystävyyttä? Miten voi kieltäytyä herrasmiehen eleestä? Kyllä ystäviä tarvitaan! Ja ruusuilla on yleensä ihan oma viestinsä.

Niinpä Kiiminginruusut ovat hyvin kasvaneet parin vuoden ajan ja kukkineetkin. Yksi kevät kiimingin ruusu oli kesän ensimmäisiä kukkijoita. Kukat suorastaan hehkuivat lämpöä yhdessä violetinsinisten rönsyakankaalien kukkien kera. Myöhemmin minulta kyseltiin, kuinka kasvu onnistui. Hyvinhän se, miten niin? No kun tämä ruusu on joskus ronkeli kasvunlähdön kanssa, sain kuulla.

Ruusuthan tulivatkin ihan itse pihalleni. Halusivat olla ystäviäni. Tottakai otin ne vastaan.

Kiitos ruusut ystävyydestänne, kiitos niiden tuojalle käden ojennuksesta! Siihen tartuin.

Vesa-Matti Loiri - Ystävälle!