Saksalaistaimistojen ruusuja

Saksassa on useita taimistoja, jotka jalostavat ja myyvät ruusuja ympäri maailman. Usein tämä homma periytyy isältä pojalle ja on suvun hallussa pitkään. Suomessa on innostuttu myös näistä ruusuista, joita voi tilata hyvin pakattuna ja ovat hyvin kasvaneet, ainakin eteläisimmässä osassa Suomea. 

Minullakin joitakin niistä on, vähän uhmalla hankittuja. Mitään niistä ei suositella vyöhykkeelle V, mutta... 

Yksi näistä saksalaisista perheyrityksistä ruusualalla on Kordes. Näin siskolla heidän upean köynnösruusunsa nimeltänsä 'Flammentanz'. Ei jukra vieköön, minäkin kyllä yritän, ajattelin ja ostin taimen. Onnistuneesti se on kasvanut eteläisellä seinustalla jo neljä vuotta ja kukkinut komeasti. Kovin korkealle se ei kuitenkaan nouse, pari metriä kylläkin ja tyydyn siihen. Sen on luonut Vilhelm Kordes vuonna 1955, joten sen suosio on pitänyt pintansa.

Toinen Kordes-suvun ruusu minulla OLI Rosa 'Robusta', Kordes-suvun nuoremman Reimer Kordesin luomus vuodelta 1979. Piti vain kokeilla, vaikka senkään selviytyminen ei ole ollenkaan varma näillä seuduin. Tämä vahvarakenteinen pensasruusu komeili Flammentanzin vieressä minulla kolme vuotta, viime kesänä ei noussut enää. Jostakin luin, että yleensä ne jaksavat kasvaa 3-4 vuotta, sitten väsähtävät. Surku juttu, niin komea se oli. Mutta kannatti se hankkia. Sen joulunpunaiset kukat ja isot upeat lehdet ilostuttivat silmää sen kolmen vuoden ajan.

Toinen saksalainen ruususuku on Tantau. Minulla tarttui ruusu nimeltä 'Lawinia' kerran mukaan Anjan Puutarhasta Etelä-Suomea kierrellessä. Virallinen nimi Rosa 'Tanklewi' ja Matias Tantaun vuodelta 1980. Lawiniankin kuuluisi olla köynnösruusu, mutta näissä maisemissa se ei kasva juurikaan metriä korkeammaksi. Mutta aina se on minulle luonut kauniita lohenpunaisia suuria kukkiaan jo kahdeksan vuotta! Kukat ovat yleensä niin raskaita, että olen joutunut  niitä tukemaan.

 

 

Ruusulajikkeita Hollannista

Hollanti on muutakin kuin tulppaanimaa. Sen merenpohjamaasto on hyvin ravintorikasta, joten siellä on iät ajat paljon kasvatettu esim. omenapuita, mutta myös ruusuja muualle maailmallekin myytäväksi.

Vanhin ja kuuluisin hollantilainen rugosapohjainen ruusulajike on Rosa 'Hansa'. Muistissa on vielä, kun uteliaisuuttani kysyin ihmisiltä mikähän ruusu tämä mahtaa olla, sain vastaukseksi "Kai se jokin hansa-ruusu on". Joten ilmeni, että rugosaruusut olivat melkein kaikki kai-jokin-hansaruusuja. Hansaruusu on vanha lajike Hollannista, sen luojiksi nimetään Schaum ja van Tol Boskopin kaupungista. Se on vuodelta 1905. Siis huomattavan suosittu ruusu kaikkialla maailmalla, kun moni muu lajike jää unholaan. Niin suosittu Suomenkin puistoissa, että sitä rugosalajikkeena surutta siirretään kaatopaikalle. Kyllähän se helposti paikallansa leviää, mutta ei sitä linnut levitä. Ja voi sitä tuoksua! 

Olen yrittänyt saada Hansan ominaista väriä kameraani, mutta ei tahdo onnistua. Se tumma magenta ei vain todistu kuvissa. Tässä yrityksiäni. Se erottuu muista rugosalajeista juuri tuon tumman violetin värinsä ansiosta.

 

Toinen hyvin yleisesti Suomessakin kasvava on keijunruusu eli virallisesti Rosa 'Dart's Defender'. Tämän ruusu on risteytetty nukkeruususta eli 'Nitida' ja hansaruususta Darthuizerin taimitaarhassa 1971. Keijuruusun tunnistaa helposti terävistä lehdistään (peruja nukkeruusulta) ja puolikerrannaiset tuoksuvat kukat on perua hansaruusulta. Poimin sen runsaat kiulukat, kuten muiden rugosalajikkeiden, itselleni terveydeksi. Onneksi laitoin tämän pensaan ihan omalle paikallensa, sillä se leviää runsaasti.

Minulla on puutarhaassa ruusuillakin kaverikasveja. Niitä on joko juurilla, yleisesti yrttikasveja tai sitten vierellä tai pensaiden välissä. Kuvassa keijunruusun kaverina valkoinen ruusumalva ja kurjenpolvi. Annan myös luonnonkukkien kukkia rinnalla. Valitettavasti nokkostakin siellä nousee ajoittain. Ei sekään huono kasvi ole ruusun rinnalla, jopa tiettyjä loisia pois pitävä. Revin sitä kuitenkin pois.

Kolmas vanha hollantilainen lajike puutarhassani on Rosa 'Nyveldt's White' vuodelta 1955, jalostajaksi nimetään Albert Avie Nijveldt. Muistan, kun kysyin Oulunsuun Taimistolla valkoista rugosaa, minua katsottiin ihmeissään. - No kun niin harvoin halutaan rugosalajia, varsinkaan yksinkertaista, sanottiin. Minusta tämä ruusu on kaunis, suuri ja vähän kuin ryppyinen. Se ei jaksa suuruudeltaan oikaista kaikkia terälehtiään. Sen kaverikasvina on juurella palavarakkaus ja mesiangervo, sopinee hyvin. Ja tässä voi huomata kuinka tärkeää minulle on ruusun luojan henkilöitymä. Ruusulajikkeet ovat taideteoksia, usein monien vuosien ja suuren kärsivällisyyden takana. Siksi minua myös kiinnostaa ruusujen 'synnyttäjät' yhtä hyvin kuin luonnossa syntyneet. Mitä olisi Monalisa ilman Leonardo da Vinciä?

Neljäs hollantilainen ruusu  onkin sitten melkein kuin puu, niin korkealle ja vahvaksi se voi kasvaa. Tätä ruusua kutsutaan Neuvoksettaren ruusuksi, Rosa x spaethinan 'Spek's Improved' vuodelta 1888. Siis ikivanha lajike! Minulle kerrottiin, että tätä lajiketta sanotaan myös ruusupuuksi, sillä se voi kasvaa jopa kolme tai neljättäkin metriä korkeaksi. Joten tein heti sille vahvan tuen kuten kuvassa näkynee. Se lähtikin kasvamaan täyttä vauhtia ja ylsi pian yli kahden metrin, varret olivat vahvat ja kukinto runsasta. Mutta sitten koin takapakkia sen kanssa. Viime kevät oli kuuma yöpakkasineen. En hoksannut peittää tätä ruusua, joten suurin osa siitä paloi tai paleltui. Sahatessa noita kuolleita oksia, huomasin, että juuresta se taas ponnistaa ja varjon puolella osa siitä oli selvinnyt. Tässäkin ruusussa on rugosaryhmän ominaisuuksia, mutta toinen puoli Rosa palustris.

 

Alunperin olinkin lähtenyt kyselemään mieheni muistolle omistettuna neuvoksenruusua, mutta sitä ei ollut taimistoilla. Sitten löytyikin mukava yllätys. Riitta-ystäväni toi minulle vuosia sitten E-Suomesta vanhan kotinsa pihamaalta hänelle tuntemattoman ruusun, mutta joka oli aina siellä kukkinut. Hän ihmetteli, jos minä saisin selville sen nimen. 

Vähän kituliaasti se lähti kasvamaan puutarhassani, mutta ei kuollut. Vuosi vuodelta se voimistui ja varsinkin viime kesänä jo kukki mukavasti. Ja minä tutkin ja tutkin. Lehdet eivät sopineet mihinkään tuntemaani ruusuun, kunnes netissä törmäsin tuohon kaipaamaani neuvoksenruusun. Siinä se oli! Tosin en voi olla siitä varma, en ole ruusuissa asiantuntija, vahva harrastelija kylläkin. Laitan tuon kuvan viereen netistä löytämäni neuvoksenruusun kuvan, joten sitä voi vertailla. 

Tästä ruususta ei ole oikein tietoa, mistä se on kotoisin. Mutta huomasin, että sitäkin tutkitaan, mm. Arto Kurtto on tehnyt siitä levinneisyyskartankin. 

 

Olisikohan tuo sama? Uskon niin. Riitta kertoi, että hänen isoäitinsä harrasti perennoita ja puutarhan hoitoa ja että oli löytynyt jopa vanha luettelo, en nyt muista vuotta. Mutta ruusu on kasvanut aina mummon vanhan rakennuksen pihamaalla.

Ruotsin ruusuja

Onkin aika outoa, että kun Ruotsi on tuossa naapurissa, niin ruotsalaisia ruusulajikkeita ei ole taimistoilla myynnissä enempää. 'Nils' ja 'Moje Hammarberg' ovat löytöruusuja. Mutta varmaankin siellä on ruusuihmisiä, jotka luovat uusia lajikkeita. Ei vain ole tullut eteen.

Mutta eräs ruusulajike, joka Suomessakin on hyvin suosittu, on syntynyt Ruotsissa. Sillä on jopa kaunis yhteys Suomeen. Tarina taustalla kertoo ystävyyssuhteista. Tämä ruusu on meillä kutsuttu suviruusu. Virallisesti sen nimi on Rosa 'Poppius'. Kun tuon tietää, alkaa ihmettelemään, mikä tai kuka on Poppius. Tein tutkimusmatkan netissä. Cabriel Poppius on savolainen papinpoika, joka lähti opiskelemaan mm. Tukholmaan. Tukholmassa sijainneen Maatalousakatemia tuli Poppiukselle tutuksi ja siellä hän ystävystyi sen johtajaan Carl Stenbergiin. Nähtävästi siellä kasvatettiin myös ruusuja, koska eräs kaunis ruusu ristittiin nimellä 'Poppius'. Poppiuksen mukana tuli tämä ruusu Suomeen. Raahen pihoissakin sitä näkyy siellä täällä ja naapurissani Vanhassa Kastellissa sitä kukkii kauniisti. Sieltä sain pihalleni juurivesan, joka ihmeen hitaasti lähti kasvuun. Suviruusu kuuluu pimpinellojen ryhmään.

Tuossa on vasemmalla päiväaikaan kuvattu suviruusu. Se on ruusun oikea väri. Väri muuttuu kun sitä kuvaa iltasella.

Toinen Ruotsissa jalostettu ruusu on Rosa 'Huldra'. Tämän vielä Suomessa tuntemattomamman ruusun minulle ehdotti Matti Kulju. Hän oli Ruotsi-kierroksellaan tutustunut Evert Nilssonin puutarhaan ja sieltä tarttui mukaan tämä herkkä Nilssonin jalostama ruusu. Olen ihastunut tähän lajikkeeseen. Jo nimeenkin, sillä se tarkoittaa 'Metsänneitoa'.

Ranskalaisia ruusuluomuksia

Olisin halunnut esitellä aivan erikseen Jean-Pierre Vibertin, maailmalla ruusujen isäksi noteerattu jalostaja, mutta kun niitä ruusulajikkeita on puutarhassani vain kaksi, tuon tähän sivulle mukaan myös historian muitakin ranskalaisia ruusunkasvattajia.

Kysymyksessä on todellakin historialliset ruusut, sillä nämä ruusut, joita nyt esittelen, ovat kaikki 1800-luvulta meidän päiviimme säilyneet. 

Jean-Pierre Vibert eli 1777-1866, jonka ruusuista varmaankin moni on jo jäänyt unholaan. Yksi iki-ihana ja yhä suosittu ruusu on Mustialanruusu, joka tunnustettiin Vibertin luomukseksi nimellä Rosa 'Minette'. Minä kutsun tätä ruusua Inkerinruusuksi sen vuoksi, että toinen Inkeri sen minulle toi ja toinen Inkeri puutarhurina sen pelasti minun huonosta hoidostani. Sitten se onkin kukoistanut kauniisti. Tammen lehvät ovat kurkottuneet suojelevasti sen päälle, joten se ei kärsi pahemmin sateestakaan. Vibert kasvatti tätä ruusua vuonna 1819 Pariisissa asuen.

 

Minetten nuput vaurioituvat sateessa. Usein ne kuitenkin ryöpsähtävät auki, kun irrotan päällimmäisiä ruskeita lehtiä pois.

Toinen Vibertin jalostama on Rosa 'Nankin' (kuva pensaasta oikealla). Se löydettiin jopa onnekkaassa sattumassa Englannista ja on sitten myyty taimikasvatuksessa Oulujoen Taimistollakin. Se ei ole minulla vielä kukkinut, koska jouduin vaihtamaan sen paikkaa. Mutta tiedän, että sillä on säämiskän värinen kukka, siitä nimikin, suomeksi kutsun ruusua nahkaruusuksi ja odotan hartaasti sen kukkivan. Toisin kuin Minette, jolla on ranskanruusujen tunnusomaiset vihreät lehdet, nahkaruusu on pimpinella sukujuuriltaan. Kolmaskin Vibertin jalostama ruusu minulla oli, 'Alain Blanchard', mutta en ole varma onko se elossa enää.

Oikealla on minulle tärkeä ruusu 'Duchesse de Montebello' (kuvassa vasemmalla), jonka jalostajaksi löytyi ranskalainen Jean Laffaey. Tämä ruusu kuuluu ranskanruusuihin ja on jalostettu 1824. Minulle sen tekee erikoiseksi sen lukuisat terälehdet, joka muistuttaa satalehtiruusuja, vaikka ei niihin sitä lasketakaan. Sen selviytyminen näin pohjoisessa on vähän kyseenalainen, mutta on ollut minulla jo kolme vuotta, harvakseen kuitenkin kukkivat - vielä.

Nankin istutuksen aikana. Pyrin löytämään sille lämpimän paikan vanhan hiekkalaatikon edestä lämpimän kiven kupeesta. Hiekkalaatikkoonkin olen jo istuttanut mansikoita. Viime kesänä ruusu alkoi jo voimakkaasti kasvamaan.

Talon vanhin ruusu, jonka nimesin Elleninruusuksi talon entisen emännän mukaan, oli monta vuotta minulle tunnistamaton lajike. Sitkeä kasvultaan, runsaasti kukkiva ja tuoksu on hurmaava. Juuri tämän ruusun kukkia käytän kesäisin ruusujuomaan ja muutenkin syötävään muotoon tehden, esim. ruusumarmeladi. Kun aikani tutkin, se osoittautui pohjimmiltaan 'Belle Poitevineksi', luojana ranskalainen George Bruant vuodelta 1895. Siitä on useita eri muotoja, täälläkin sitä on kutsuttu 'Anna-Liisaksi' ja sillä nimellä levinnyt kylän moniin pihoihin. Muita muotoja on 'Rudolf 'ja 'Korvela'. Talossa, jonka puutarhasta se nähtävästi on kotoisin, sitä oli kutsuttu laivaruusuksi. Tämä ruusu kuuluu rugosalajikkeisiin.

Saksalaisia Karl Baumin ruusuja

Edelleen ryhmittelen ruusuja niiden kasvattajien mukaan. Eräs niistä on Karl Baum, joka loi kauneimmat rugosapohjaiset ruusunsa vuosina 1984-85. Hämmästyin, kun tutkin, että niitä löytyy niin monta tässäkin puutarhassa. Jopa viisi lajiketta!

Hän nimesi useita niitä 'Pavement' -nimellä. Luulisin, että hän tarkoitti niitä istutettavan käytävien reunustoille, sillä ne ovat matalahkoja ruusuja (n. 1m). Sellaisia minulla on kaksi, jopa niin, että toinen toisella puolella käytävää ja toinen toisella puolella. Rosa 'Schneekoppe' ('Snow Pavement') oikealla on hyvin suosittu puistoruusu. Vasemmalla 'Pink Pavement'.

Viime keväänä istutin Baumin ruusuja kaksi lisää, nekin rugosapohjaisia. Rosa 'Rotes Meer' ja Rosa 'Mont Blanc'.  Viimeksi mainittu vasemmalla on valkoinen kukinnaltaan ja kasvaa korkeaksi, joten istutin sen savusaunaliiterin seinää vasten, jolloin se on hyvä tukea siihen. Jos kasvaa? Rotes Meeristä minulla ei ole vielä kuvaa, vaan voi melkein arvata, että punainen se on ja sekin korkeampi kuin Pavement-ruusut. Kolmas Baumin punainen ruusu on 'Monte Cassino', joka on kukinnaltaan niin suuri ja painava, että se taipuu alas kukkiessaan. Jotenkin sen nöyrä olemus muistuttaa surullisista sotavuosista, jolloin tuo kuuluisa luostari Monte Cassino tuhottiin. Se on rakennettu jälleen uusiksi.

    Muistutan, että kaikki rugosalajikkeet tuoksuvat     voimakkaasti!

Kanadalainen Skinner on luonut myös kauniita ruusuja!

Ruusumiehistä Frank Skinner on toinen, johon ihastuin kovasti. Ajatella, että sairastuesaan ja menettäessään osan keuhkoista, hänen oli pakko siirtyä peltotöistä kevyempään työhön. Se oli puutarhatyö. Ja pian hän oli kasvattamassa omia ruusulajikkeita. Oilisiko hän ilman sairautta löytänytkään ruusujen maailmaa? Näistä Rosa 'Wasagaming' on yksi suosikkejani. Tuo nimi on vähän pettävä. Se ei ole mikään Wasa tai jokin. Nimi juontuu lähistöllä olevasta järvestä, joka on intiaanikielellä jotain 'Wasagaming' ja merkitsee kirkasvetistä järveä. Jostain luin tällaista, enkä nyt löydä tätä tietoa.

Mutta voi tätä ruusua! Se on hyvin nopeakasvuinen, voimakaskasvuinen ja kukkii runsaasti. Sen väri on vähän violetille vivahtava ja sen kukkalehdet pyöristyvät  hauskasti. Rakensin kahden voimakkaan ruusun väliin portin vanhoista teräsputkista ja muusta kierrätysmateriaalista. Nyt se saa kasvaa korkealle ja rimpuilla portin yläpuolellakin. Kuvan taustalla näkyvä valkoinen varjo on papulanruusun suojana paahtavalta auringolta.

Toinen suosittu Skinnerin ruusulajike on Rosa 'Suzanne', joka minulla on vielä aika pieni pensas. Sillä on herkän vaaleanpunainen ruusunkukka. Oikeanpuoleisessa kuvassa on vähän samannäköinen kukinnoltaan Rosa 'Betty Bland'. Tämä on kuitenkin korkeampi ja kasvaakin kanadalaisten köynnösruusujen (jotka eivät juurikaan köynnöstä) kanssa samassa tukikehystyksessä. Nämä ruusut kukkivat samoihin aikoihin. Susanneruusu on pimpinellaryhmään kuuluva ruusu.

Bugnet loi maailmalle kauniita ruusuja!

Suorastaan rakastuin tähän ruusumieheen, kun luin hänen elämästään! Georges Bugnet on alunperin ranskalainen, mutta muutti myöhemmin Kanadaan. 

Hän antoi ruusuilleen nimet läheistensä mukaan; Terese, Louise, Marie (tätä ruusua minulla ei ole) ja yhden nimen ruusulleen hän antoi ihailemansa järven mukaan; Lac Majeau. Nämä ruusut ovat kestäviä ja kauniita, suorastaan ihmeellisiä kukinnoltaan ja melkeinpä piikittömiä. Ihmeellisiä sen vuoksi, että ne remontoivat. Se tarkoittaa sitä, että ne kukkivat ainakin kaksi kertaa kesässä (täällä pohjoisessa) ja kun seuraa nuppua, se yllättää. Louisen nuppu on kaunis kuin Marianne-karkki, tosin raidat violetimmat. Sitten aukeaakin puhdas valkoinen runsaus. 

Tässä Rose 'Theresa Bugnet'. Se pysyy hyvin vanhan puutarhapöydän rautatuessaan. Kesällä sen ympärillä kukkii runsaasti villi nurmitädyke, joka muodostaa kuin sinisen lammen ruusun ympärille. Kuvassa se on jo kukkinut, eli ruusu on kasvattamassa nuppujaan uudemman kerran. Juuritaimia hyvin vähän. Tässä ruusu, joka kukkii koko kesän pitkälle syksyyn!

Aivan Teresan kainalossa on sitten hänen sisarensa 'Louise', on vielä pienempi. Sillä on ne raidalliset nuput. Oikealla 'Lac Majeau' eli voisi kuvitella, että sisarukset ovat kauniin järven rannalla! Tämän kukka on avoimempi. Ette usko, mutta ruusutkin viihtyvät läheistensä rinnalla. Kerron vähän myöhemmin nk. ruusuperheistä, joita minulla on tarhassani. Ja hassua se, että kun olen hakenut jollekin ruusulle hyvää paikkaa, se 'on aina valinnut' paikan, jossa on joku perheenjäsen.

Kevään polttava aurinko ja yöpakkaset voivat polttaa näiden ruusujen latvat. Joten joudun usein leikkaamaan niitä. Ja sitä suositaankin keväisin, joten osat haarottuvat ja kukkivat enemmän.

KESKAS- hankkeen innoittamana alettiin jalostamaan uusia suomalaisia ruusulajikkeita

KESKAS (kestävät kasvilajikkeet) -ryhmä aloitti tutkimustyönsä 1990-luvulla. He etsivät Suomen kestäviä kasvejaa ja myös ruusuja. Tuolloin FinE merkinnän saivat 'Olkkala', Juhannusruusu, 'Poppius', Juhannusmorsian ja 'Papula'. Tutkimuksen pohjalta Helsingin Yliopiston puitteissa innostuttiin jalostamaan Suomeen sopivia ja tautivapaita ruusulajikkeita. Peter Joy, Pirkko Kahila ja Matti Kangaspunta tekivät monta vuotta työtä ruusujen parissa. Esimerkiksi Rosa 'Ilon' syntyyn tarvittiin jopa 12 vuotta, ennen kuin syntyi tämä kaunis monien suosikkilajike. Yksi minunkin suosikeistani. Edelleen ryhmittelen tähän ruusuja uudella tavalla omaksi ilokseni, mutta näistä ruusuista on enemmän tarinaa niiden omilla sivuillaan. Se on risteytetty lajikkeista 'John Davis' ja 'Kempeleen kaunotar'. Ja eipä selviäisi sekään ilman tukea.

 

Toinen ihana lajike, pimpinellapohjainen 'Tove Jansson' on yksinomaan Peter Joyn luoma. Sen sametintummanpunaisia ruusuja saa ihailla juhannuksen jälkeen pari viikkoa. 'Tove Janssonin' ruusuvanhemmat ovat 'Poppius' ja 'Red Nelly'.

Lisäksi puutarhassani kasvaa kuin sisarukset; 'Sointu' ja 'Sävel'. Ne ovat rugosapohjaisia lajikkeita. Niiden sukupuusta löytyy Rosa 'Schneekoppe', josta kerron myöhemmin omassa sarjassaan kasvattajia.

Vasemmalla vaaleanpunertava 'Sointu' ja oikealla melkein valkoinen 'Sävel'. Samaa perhettä on olemassa vielä ruusu 'Syke', mutta en ole sitä vielä hankkinut tarhaani. Se on vähän kyseenalainen täällä menestyväksi. 

 

Nämä ruusulajikkeet tekevät runsaskukkaisia terttuja kukinnoissaan. Ihania ovat!

Ruusujen äiti maailmalla, Felicitas Svejda

Kun kerroin, että tiedän vain kaksi naista, jotka intohimoisesti ovat paneutuneet ruusujen kasvatukseen, niin tässä heistä toinen; Felicitas Svejda, kotoisin Itävallasta, mutta päätyi Kanadaan kasvien kuten ruusujenkin koulitukseen. Hänkin edesmennyt. Tosin varmaan ruusunkasvattajanaisiakin löytyy enemmän, mutta minä tiedän vain nämä. Kummallista kyllä on se, että yleensä miehet ovat intohimoisesti jalostamiseen paneutuneet ja saaneet kuuluisuutta ruusujenkasvattajina. Ehkä se on jotenkin niin lähellä tiedettä, miesten maailmaa, kun taas naiset heidän rinnallaan ovat hoitaneet talouden ja lapset. Ja ennen kaikkea ruususta sanotaan, että se on sekä maskuliinen että feminiininen.

Felicitas Svejdastakin olen blogissani kertonut, kuten ruusukirjassanikin. Tähän kirjaan ne Svejdan ruusuista, jotka löytyvät puutarhastani. Niitä löytyy useasta eri ruusuryhmästä.

Yhteisesti hänen jalostamailleen ruusuille on annettu nimitys 'Exploder'-ruusut. Nimitys tulee siitä, että Svejda sai hienon idean nimetä kaikki ruusunsa Kanadassa vierailleitten tutukimusmatkailijoiden nimiin. Hän kuvitteli myös, että hänen ruusunsa näiden tutkimusmatkailijoiden tavalla lähtevät maailmalle tutkimaan paikkoja, joissa ne voisivat asua. Hauska idea! Ympäri maailmaa Svejdan ruusut sitten levisivätkin ja niitä arvostetaan.

Useat Svejdan ruusuista ovat hybrideja (risteytyksessä monia lajeja) ja köynnösruusuja. Minäkin rakensin niille tukiaidan. No eipä sitä olisi paljoakaan tarvinnut. Eivät nämä ruusut täällä pohjoisessa (Raahe) ehdi kasvaa köynnösruusuksi asti. 'Syyskylmät tulevat liian nopeasti. Minulla oli muutaman vuoden pari muutakin köynnösruusua; 'John Cabot' ja 'John Davis', mutta ne ovat menehtyneet. Suosikkini on tuo William Baffin (vasemmalla). Sen tunnistaa värityksestä. Vieressä kasvaa 'Henry Kelsey', tummemman punainen kukinnoltaan.

Yllä olevat ruusut kuuluvat rugosaryhmään, eli ovat kurttulehtisiä. 'Martin Frobisser' on herkän vaaleanpunainen ja 'Henry Hudson' valkoinen. Ne ovat aika hitaasti minulla kasvaneet.

Vasennalla 'Jens Munk', rugosasukua ja usean suosikkiruusu, herkän näköinen. Istutin sen pari vuotta sitten, joten en vielä tiedä miten tämä tutkijaruusu viihtyy tässä. Ja muistona tuossa oikealla iki-ihana 'John Davis'. Jospa hankkisen sen vielä uudelleen. Niin kaunis ja runsaskukkainen se oli. Nyyh! Ikävä sitä!

Ruusujemme äiti, Pirjo Rautio

On ollut mukavaa olla jälleen ruusujen parissa ja ryhmitellä niitä uudella tavalla. Laskin, että luonnonruusuja eli villiruusuja ja omalla tavallaan villejä löytöruusuja kasvaa puutarhassani 56 eri sorttia. Olenkin nimennyt puutarhani puolivilliksi jo senkin vuoksi, että siellä saa luonnonkukatkin kukkia ritirinnan jalostettujen perennoiden kanssa ja ruusujen juurella. Nythän on huomattukin se, että näin pitää olla, jotta tietyt pieneliöt siellä viihtyvät ja luovat puutarhalle tasapainoa. 

Noiden villien jälkeen onkin mukava ottaa esille jalostettujen ruusujen ryhmiä. Niitä tuon esille esitellen niiden luojia eli noita intohimoisia ruusujen kasvattajia, jotka ovat luoneet mitä kauneimpia ruusulajikkeita. Tietenkin esittelen heidän kasvattamistaan ruusuista vain ne, jotka kasvavat puutarhassani.

Ja ensimmäisenä suomalaiset ruusunkasvattajat! Heistä suurin mielestäni on edesmennyt Pirjo Rautio. En ole maailmasta löytänytkään kuin kaksi ruusuille omivaa naista, toinen heistä Pirjo!

En tässä kerro hänestä enempää. Tuolta blogini haku-ikkunasta löytyy tietoa hänestä ja enemmin googlesta. Mutta esittelen hänen ruusujaan. Olin alkuvuosina niin ihastunut löytöruusuihin, että vasta viime vuosina olen jalostettuja hankkinut tarhaani, joten ne eivät ole vielä ehtineet 'aikuisiksi', mutta ovat näyttäneet kauniita kukkiaan.

Yllä on hauskasti Pirjon nimeämä ruusu 'Hienohelma'. Se on risteytetty nähtävästi ranskanruususta ja rugosaruususta. Ruusunkukalla on hauska rimpsuhelma, josta sen tunnistaa. Tämä lajike lähti kasvamaan vähän hitaasti, mutta viime kesän lämmössä se innostui. 

 

Vasemmalla on suurikukkainen, hieman punertava 'Posliinikaunotar', joka on alkanut tarhassani kasvaa korkeutta. Samaan aikaan hankin syötävän hyvän näköisen 'Marzipanin'. Viimeksi mainitun kasvu on ollut heiveröistä, on ehkä liian kuumassa ja kuivassa paikassa. Mutta elossa on!

Tuossa vasemmalla on varmaankin Pirjo Raution hyvälle ystävälleen Aila Korhoselle omistama ruusu 'Aila Korhonen', joka on muodostunut jonkun suosikkiruusuksi (luin jostakin). Kaunis ja herkkä se onkin. Aila Korhonen harrasti ja tutki paljon juuri tarhapimpinellaruusuja, kirjoitti niistä kirjankin, joten tuokin ruusu on siihen ryhmään kuuluva. Oikealla on herttainen ruusu nimeltään 'Liisa', sekin samaan ryhmään kuuluva. Ostin sen, kun tunnen niin monta mukavaa Liisaa. Liisaruusu ei kovin korkeaksi kasva, ehkä ei metriäkään, mutta Ailaruusu on korkeampi.

Pirjo Raution Rosario-puutarha satoine ruusuineen sijaitsee Somerolla. Senpä vuoksi hän on luonut paljon ranskanruusupohjaisia lajikkeita, jotka eivät ihan pohjoisessa menesty. Erästä sellaista kaunotarta suren, se ei oikein tarkene täällä. Pelkään, että tänä keväänä tämä joulunpunainen ruusu ei nouse ollenkaan. Tämän ruusun nimi on 'Viggo' (vasemmalla). Mutta sitten on eräs ruusu, joka voimallisuudessaan on kasvanut jo kohta parimetriseksi ja kukkii voimakkaasti. Se on rugosapohjainen 'Heinrich Ilmari'. Ruusun hän on omistanut taidemaalarimiehelleen.

On myös eräs toinen vähän surullinen ruusu, sekin ranskanruusuihin kuuluva. Minulla oli vähän haaveena luoda 'ranskalainen salonki' eli tietty paikka johon istuttaisin ranskalaisia ruusuja. Olen pettynyt. Eivät ne tahdo menestyä. Yrittänyt olen. Viimeinen Pirjon ruusujen joukossa on ' Veronica Sundman', hänkin varmaan luojansa ruusuystäviä. 

Tämä ruusu on hauska. Siinä on pisamankaltaisia pisteitä eli kutsun sitä pisamaruusuksi. Voi kun toivoisin tämän ruusun voimistuvan. Ehkä olen istuttanut sen aivan väärään paikkaan, ison koivun läheisyyteen, jossa koivun juuret vievät maalta voimaa. Kyllähän minä olen usein noiden ruusujen kanssa kateellinen Etelä-Suomen pitemmälle kesälle! Pah!