 |
| Ruusupolku kutsui kesällä! Saako mennä? Tässä minun rakkain ruusunnuppuni, pikku Malena! |
Vastapainoksi kaikelle hometalon työlle ja liiterihommille karkaan silloin tällöin tuonne ruusutarhaani ja rakentelen polkuani siellä.
Se polku ei ole viivasuora, ei yhtään täydellinen. Sillä ei ole tarkkaa suuntaa, se ei ole edes tasainen.
Niin kuin en minäkään.
Se on kaareva, mutkikaskin, epätietoinen minne mennä. Se on muhkrainen, epäsäännöllinen, pehmeä, väliin leveämpi, väliin kapeampi. Se vie unelmiin, illuusioihin, salaperäiseen tietämättömään maailmaan.
Niin kuin minä.
Olen haalinut noita kiviä ympäri Suomea. Joka reissulta niitä on tarttunut auton takakonttiin teiden varsilta, rannoilta, metsistä ja mitä ihmeellisimmistä paikoista. Niitä on kannettu pusseissa, kainaloissa, ämpäreissä. Ei sellaista metsäreissua olekaan, etteikö kivi olisi tullut mukana, puolukkaämpärin päällä tai anorakin taskussa. Niitä on tuotu pyörällä, kottikärryillä ja traktorilla. Niitä on tuotu tuliaisiksi peräkärryssä tai laukussa. Eräskin tuli tupaan iso kivi sylissään ja sanoi että repussa sen kuljetti sieltä Lapin tunturin laelta. Kuinka ihana tuliainen!
Kaikesta siitä on koottu polkuni. Hiekka siihen on tuotu ystäväni Satun pihamaalta auton peräkärryillä (jopa kahdella eri kärryllä) ja jopa säkeissä. Vielä on tuolla yksi säkki käyttämättä ja vähän jäljellä ruttojuurien juurella.
Yksi minun mieliharrastuksiani on palapelin teko. Kerran talvessa, joulun aikaan, olen yhden tehnyt, joskus kerran kesässäkin sadepäivinä. Nyt olen tehnyt omaa palapeliä puutarhassani, ruusupolkuani. Se on ollut hurjan hauskaa. Vaikkakin puutteellisena. Tiedän että joudun korjaamaan sitä myöhemmin ja varmaan aika usein. Siemenet leviävät ja rikkaa kasvaa heti kivien väliin, vaikka hiekan alle olen asettanut maisemointikangasta. Mutta niillä rikkakasveilla on pienet juuret. Ja pienessä määrin ne koristavat polkuani.
Ja talven jälkeen se lumen ja roudan ansiosta muttuu, painuu kuopalle tai nousee ylös.
Hauskinta minusta on ollut suunnittelemattomuus. Se on kuin seikkailu, josta ei tiedä mitä seuraavan mutkan takana on, mihin se oikein vie ja mitä siellä varrella kasvaa. Nythän minulla on tuolla pellolla pelkkä nurmikko ja pienet vastaistutetut ruusupensaat. Mitä sitten? En tiedä vielä mistään mitään. Annan ajan ja päähänpistojen luoda sitä. Sallin tunteiden ja spontaanien mielikuvien sitä synnyttää. Luotan oman mieleeni. Sillä on arvo.
Ihana polku sinulla, tuollainen sen pitääkin olla, tuo piristystä. Minullakin saunamökillä vapaata ent. peltoa, hiukan ei suurta alaa, laittaa sinne mitä haluan. Harmi kun on savimaata tuli yllätyksenä, meni suunnitelmat uusiksi, siinähän se aika menee rattoisasti ;-)
VastaaPoistaLuin, että tietty osa savimaata on hyväksikin varsinkin ruusupensaille, jos siinä ei seiso vesi. Minulla on sellainen 20-30 cm hyvää hiesumultaa, sitten tulee savipohja (vanhaa merenpohjaa tämä).Kun ruusupensaita ei liikaa kastele, juuret menevät syvemmälle ja löytävät kostean savimaan. Jännä nähdä miten minun ruusuni selviävät. Toki tänä kesänä olen niitä vielä kastellut. Minulla on viettävä maa, joten uskon, että vesi ei siinä seiso. Peruna ja juurekset kasvoivat siinä tosi hyvin. Onko sinulla pelkkää savea?
VastaaPoistaKaunista...taidanpa tulla sitten kupposelle kahvilaasi ja ruusupoluille vaeltamaan! Ruusun terälehdistä tehty likööri sopisi ruusutädin maailmaan, vaan saako sellaista myydä? Taitaa olla suurempien lupien takana.
VastaaPoistaKuule Riitta, on kai kaikilla fiksuilla ravintoloillakin sellainen salainen kaappi takahuoneessa, heh.
VastaaPoistaKyllä varmasti sitä kokeilen, kunhan ruusuni kasvavat.
Sydämellisesti tervetuloa! <3