Tonttuja osa 3, Muita tonttuja

Kun asuu näin lähellä metsiä, niin on mahdollista, että pihapiirissä asuu monenkinlaisia tonttuja ja haltioita. Kun lähtee tästä tuonne Paskarämeelle päin tai Kissakankaalle päin, on vastassa korpea ja metsää kilometrikaupalla. Eksyäkin sinne voi. Sekin on ollut lähellä. Silloin voi joutua yöksikin metsään, jos huonosti käy. Siksipä olen yrittänyt opettaa poikia pienestä katsomaan luonnon merkeistä ilmansuuntia ja usein sanonta "Koti ja kylä on auringon suunnassa iltapäivästä, aamusta vasten aurinkoa" on usein oikotie kotiin. Mutta aina ei paista aurinko. Pari kertaa olen säikähtänyt. Ja pari kertaa ukon kanssa aikoinaan suunnasta riidelty. On siellä onneksi noita metsäteitä, jotka johonkin päätyvät.

Mutta nyt sisätonttuihin. Meillä on pieni sisäsaunakin, joka nyt toimii sähköllä, kiireiden vuoksi. Siellä on pieni tonttu nurkassa toimien aromiastiana. Siihen tipautan väliin flunssalääkkeeksi eucalyptysta, väliin tervaa tai metsäntuoksua.

Toinen tonttu istuu tuolla uunin päällä, vanhassa paikassaan, kuten joskus vuosia sitten. Välillä siirsin sen tuonne terassin hyllylle istumaan, mutta sille kävi huonosti. Tuo tonttu on nimittäin tämän seudun kuuluisan taiteilijan ja metsänneidon Hilkka Jyrinki-Välikankaan (Hilda's Papier) paperimassatonttu. Hilkka on tehnyt sellaisia suuritöisiäkin virallisiin tiloihin ja niittänyt mainetta myös pajutöillään. Toivottavasti tapaamme häntä enemmänkin.

Mutta linnut pitävät jostakin syystä paperimassasta ja varsinkin jos siitä tehdyllä otuksella on silmät. Niinpä tontun silmät tulivat kuopalla heti parin päivän päästä, ja tonttu oli vietävä turvaan. Jonnekin laatikon pohjalle se jäikin, kunnes tässä siivotessa sen löysin ja nostin takaisin omalle paikalleen. Silmiäkin yritin tohtoroida. Lempeän surulliselta tonttu näyttää, mutta varmasti hoitaa tehtävänsä uunin päällä.

Tonttuja on varmaan muitakin, kuten profiilissani tuo tonttu kiven päällä kukkien keskellä. Tuo kivi siinä on myös hyvin merkityksellinen, sillä löysin sen myrskyn kaataman koivun juurakon joukosta. Ihmeellisen näköinen kivi, jota kerran yksi astroystäväni kutsui metamorfooniseksi maasälväksi. Minusta se kivi edusti tuon vanhan hyvin kyhmyisen ja enttimäisen puun sydäntä. Se on minulle voimakivi. Ja tonttu on norjalaisen taiteilijan luoma mukava veikko.

Entäs sitten tämä 'metsätonttu'? Minä itte. Lapsesta asti juoksin pitkillä laihoilla kintuillani pitkin ketoja ja metsiä.

Äiti ja isä minua nimittivät metsäkauriiksi. Ystävänikin mielelläni raahasin metsiin katselemaan metsien ihmeitä. Niinpä eräs heistä näki minut Metsätonttuna. Nimi jotenkin loksahti, kuin olisin ensimmäistä kertaa tunnistanut itseni. Siksi käytän sitä usein profiilinimenä foorumeilla, missä olen keskustellut.

Aivan kuin ihminen muuttuu jopa saadessaan uuden sukunimen, tiedätte, ihminen voi muuttua myös saadessaan uuden roolin tai lempinimen. Itse itselleni olen viime vuonna löytänyt nimen Ruusumuori. Ja tulevana kesänä varmasti muoristun ruusuineni entistä enemmän. Kahvilani nimeksi onkin muodostunut pikkuhiljaa 'Ruusumuorin kesäkahvila' tai Ruusumuorin kotikahvila. Vielä sitä ei ole papereilla virallisesti.

Mutta tässä itse Metsätonttu, tuleva Ruusumuori.

Pieni tytön tylleröinen...