tiistai 16. heinäkuuta 2013

10. opintomatkapäivä Suomessa b): Nöyrin kunnioitukseni!

Viimenen yksityinen puutarha, mutta ei suinkaan vähäpätöisin vaan suorastaan se hurmaavin, oli perjantaipäivänä Anjan Puisto. Hurja mihin yksi ihminen pystyy! Suuri intohimo saa sen aikaan, usko tulevaan ja päämäärähakuisuus; luoda jotakin kaunista!

Tapasin Anjan kotinsa edustalla. Anja elämänsä loppupuolella, hauras ja kumara. Mutta silmissä oli elämä! Vieraita tuli ja meni, joten hänellä ei ollut aikaa yhteen jutusteluun. Sen hän ehti siinä kertoa ihmetyksestämme, että yksin hän puutarhansa vieläkin hoitaa. Nytkin oli noussut jo aamulla kello kuusi ajamaan päällä istuttavalla ruohikkoa. Siltkin...jo yhdellä silmäyksellä ei voinut muuta kuin henkäistä.

Puistoa on 7 hehtaaaria! Anja aloitti sen hoidon 45 vuotta sitten ja laajensi sitä vuosi vuodelta. Elämäntyö, jossa on hänen käsialansa taidetta, oivalluksia, huumoria, järkeilyä ja intuitiota. Ei riitä tieto ja taito istuttaa puuta tai pensasta, tietää missä se viihtyy ja kenen kanssa. Kyllä kasvia pitää osata kuunnella myös jollakin kielellä, jonka vain intohimoinen puutarhuri tietää.


Siis tässä oli se pääteasema, jossa sulin ja josta imin tulevan vuoden energia! Kiitos matkaseuralaiselle ja myös uteliaalle puutarhoissa kiertäjälle toiselle Anjalle, joka minut tänne johdatti! Viestintuojia tarvitaan tällaisilla matkoilla.

Mikä harmonia ja tasapaino kaikkialla vallitsi. Onnelliset olivat eläimet, jotka siellä vapaasti kulkivat; kanat, hanhet, kanit, sorsat! Tottakai näplin kuvia ja niitä aion katsella tuon tuosta, jotta muistaisin, mihin ihminen kykenee!

Ei haitannut, enemmänkin olisin antanut!










Porttikaariin oli käytetty ruusupapua, mikä on nopeakasvuinen ja kaunis!





Puistohan on tunnettu monissa maissa sen puulajeistaan. Niihin en nyt keskittynyt, vaan nautin vain siitä mitä näin, tunsin ja haistoin. 

Ehdottomasti pyhiinvaelluksen kohde. Ja aikaa pitää olla monta tuntia. Nyt vain tutustuin, mutta ehkä palaan...

Tämä päivä ei loppunut tähän, joten vielä jatkuu...

En voinut kuvitellakaan muuta musiikkia kuin tämän: Hildegard von Bingen; Heaven and earth

2 kommenttia:

  1. Ompa kaunista tunnelmaa! Ja nuo puiden oksan vänkkyrät.."olen sanaton"!

    VastaaPoista
  2. Anjan puisto on kokemisen arvoinen.
    Kävin siellä joskus alkuaikoina tyttöpäänä vielä.
    Ja muistan siitä naisesta sen sitkeyden.
    Että oli istuttanut yks vuos omenapuita pilvin pimein ja yks pakkastalvi ne kaikki paleltu.
    Hän istutti sitten uusia.
    Ja se intohimo.
    Että tuli aatelleeksi että miksei itekin voisi
    vuosi kerrallaan kohentaa lammen rannan,
    istuttaa ja muokata
    mutta ei sitten kuitenkaan.
    Siinä pitää juurtua siihen maahan.
    Sillain ettei repimälläkään saa irti.

    VastaaPoista