perjantai 27. marraskuuta 2015

Mummulle tekemistä!

Ihailin jo viime talvena joidenkin blogiystävien mandala-töitä, enkä oikein tajunnut mitä se on.

Miniä minulle kerran vihjaisi, kun värittelin 5-vuotiaan Malenan kanssa hänen värityskirjaansa, että onhan niitä aikuistenkin värityskirjoja. - Ai niinkö?

Ampaisin taas aivan uuteen trendiin. Huomasin, että kaikki marketit olivat hyllyjä notkuillen täynnänsä erilaisia värityskirjoja aikuisten makuun ja heille tarkoitettuja rentoutustuotteita. Nyt ymmärsin ne mandalatkin joidenkin blogeissa. 

Koukkuun jäin! Sanaristikot, sudokut ja japanilaiset siluettityöt jäivä sivuun! Yksinäisinä aamutee ja kahvihetkinä musiikkia kuunnellen on tosi mukava samalla antaa silmille ja käsille pientä viihdettä. Ja kerran elämässäni on minullakin värikyniä, tusseista geelikyniin saakka. Wau!! Enimmäkseen teen mandaloita. Muuten villin luovana persoonana mandala järjestyksineen ja kaavoineen rauhoittaa. Niissä on tietty logiikka. 

Kylläpä Malena-tyttö ihastui mummun harrastukseen! Yhdessä olemme sitten viettäneet ihanan rattoisia hetkiä. Valitettavasti ja onneksi tuo Malena on luova ja idearikas persoona. - Mummu! Tehdään itse väritystehtäviä. Sinä teet minulle ja minä sinulle. 

Ja niin niitä on syntynyt. - Minä teen oikein paljon sinulle värittämistä. Tuolla ilmassa on sitten keijuja ja kaikenlaista. - Jahas.

Siinä oli mummulla värittämistä!

 

Nyt odottelen häntä taas viikonlopuksi vierailemaan. Saa nähdä mitä hän mummulle nyt antaa tehtäväksi? Huhhuh.

Malena voisi tykätä tästä laulusta: Janne Aaron ja Lintu ja lapsi

3 kommenttia:

  1. Hei. Löysin blogisi Huiskulan blogilistan kautta. Katselin aiempia blogejasi; kivalta näyttää. Ihanaa kun olet ruusuihminen. Ja olet osallistunut myös Avoimet puutarhat -tapahtumaan. Minäkin olen osallistunut kolmena kesänä, on ollut mukava kokemus.- Huomaan, että olet myös mummo. Minäkin olen kahden lapsen mummo (5 vuotta ja 8 kk). - Eli yhteisiä juttuja tuntui löytyvän. Liityinkin samantien lukijaksi. Tervetuloa vastavierailulle: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/ - Ihanaa adventtiviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellisesti tervetullut blogini lukijaksi Pihakuiskaajalle! Taidat jutella kukillesi? Todella, olen aivan ruusuhullu ja lähdin mukaan myös Kanadanruusu-kokeiluun. Tässä sitä taas kuvia väritellään ja pelataan eläinpyramidia ja muuta sellaista.
      Nyt tytär jäi katselemaan Nalle Puhia, jotta mummulla omaa aikaa. Samoin kaunista adventtia!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!