sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Suruadressit tukijana


Olen käynyt läpi hautajaiset suunnitelmineen kaikkineen. Rankkaa se oli, mutta myös antoisaa. Mieli on hyvä ja vakaa, mutta vatsaani kirvelee.

Olen horoskooppimerkiltäni Rapu, herkkä, mutta kova panssari päällä. Säilytän kasvoni, valitettavasti, ja käpristelen sisälläni.

Mars-planeetta on syntymäkartallani Neitsyessä. Sellaisilla energioilla voi selviytyä tunnemylläkästä. Alan arkistoida, tutkia ja analysoida. Mars - Oinas on ollut näinä päivinä sulkeutuvassa neliössä Uranukseeni. Ja taas miehelläni on parin viime vuoden ajan ollut Uranuksen paluu. Jotakin ollaan hoidettu loppuun ja jotakin aloitetaan. Ehkä tuli-Mars on antanut minulle ihme-energioita, sillä olen jaksanut kaiken ihan hyvin ilman draamaa tai masennusta. Vielä.

Nyt hautajaispäivän jälkeen kävin adressien kimppuun. Luin läpi ne kymmenet ja kymmenet kauniit painatukset, joita poikani suu kuivana luki (tosin lyhyemmän version kautta eli nimet mainiten). Kuinka kauniita ne ovat kuvineen, värssyineen ja nauhoineen. Ennen kaikkea lähettäjän nimet pysäyttävät, tuovat muistoja, lämmittävät, vaikka ne ovatkin usein kiireessä kirjoitettuja, velvollisuudesta ja muistamisen halusta lähetettyjä, tavan mukaan. Mutta on myös itse tehtyjä kauniita adresseja ja käsin kirjoitettuja runoja. Niitä pyysin poikani sieltä lukemaan runoineen kaikkineen.

Ruusuja, liljoja, kauniita maisemia adressit täynnä! Kauneus lohduttamassa! Hyvin paljon ruusuja, usein niitä valkoisia. Ihaillen katselin kuvia ja samalla tein surutyötä. Näin on hyvä alkaa, kun ystävät ja sukulaiset lähtivät kotimatkalleen, ja minä jäin yksin.

Lajittelin adressit kasoihin lattialle sen mukaan, mitä tukirahastoa ne edustivat. Se kiinnosti. Tiedän, että adressi maksaa noin 13 eurosta 20 euroon, mutta sitä en tiedä, kuinka paljon loppujen lopuksi siitä menee euroja kulloistenkin järjestöjen tukeen ja mihin se kaikki tuki lopulta päätyy. Kuitenkin se tieto, että se ei ole pelkkä kortti, vaan taustalla on tukijärjestöt, on jotenkin lohduttavaa. Minä saan kortin, joku toinen rahaa. Tässä tämän päivän tukijärjestösaalis:
Unicef, Kaatuneitten omaisten liitto, Hyvä Sanoma ry, Hyvän vanhenemisen tukisäätiö, Suomen mielenterveysseura, Suomen kansanterveysyhdistys, Suomen Lions-liitto, Kuulonhuoltoliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Seurakuntia, Syöpäsiaraiden tutkimustyön edistämiseksi, Suomen Syöpäsairaiden lasten hyväksi, Suomen syöpäpotilaat, Syöpäsäätiö, Eläkeliitto, Ms-liitto, Suomen Sydänliitto, Suomalaisen koulutuksen ja kasvatuksen hyväksi, Suomen Sotaveteraaniliiton Kukkaisrahasto, Punaninen risti ja Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys. Näistä runsaimmin oli lähetetty Veteraaniliiton adresseja.

Tutkin noita tukijärjestöjä netistä, mutta en löytänyt, mikä osa tuosta adressin hinnasta päätyy tukiaisiin. Hauskaa oli huomata, että adressit voi valkata, tilata ja postittaa suoraan netistäkin. Hyvä palvelu! http://suru.fi/product/23/raataloity-adressi  Täältä ei kuitenkaan löydy niitä tukijärjestöjä.

Tämä mm. laulettiin muistotilaisuudessa  Kevät on tulossa, ja linnut jo innoissaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!