tiistai 26. huhtikuuta 2011

Täysi 'tonttu' puutarhuriksi!

Kaikkein helpointa on hoitaa puutarhaa myöntämällä ensin heikkoutensa. Se ettei tiedä puutarhan hoidosta juuri mitään perustavaa, ja vaikka hyllyt ovat täynnä puutarhaoppaita, en ole edes niiden ohjeita totellut. Olen joskus yrittänyt, mutta siuvaantunut sille, että useat kirjat puhuvat puutarhahoidosta, mikä tapahtuu melkeinpä eteläisellä pallonpuoliskolla. Tarkoitan sillä myös eteläistä Suomea. Suututti joskus jopa lasten biologikirjojen vuokkojen opettaminen. Eihän he täällä sellaisia koskaan näe. Sitten on oppaita, jotka keskittyvät näihin lannoitteisiin ja myrkkyihin. Ja on toki ihan viisaitakin kirjoja, mutta miksi ne joskus ovat tuntuneet niin kuivilta.

Kait oon peripohojolainen jääräpää, sillä oman käjen kautta tämä tahtoo kokeilla ja nähä.! Ihan itte. Ja tehdä kaikki virheet. Ja sitten kun perkkaan niitä penkkejäni, en raski tainnuttaa niitä pieniä hentoja varkaita, jotka leviävät joka paikkaan. Joten penkit pullistelevat kaikkea. Sittenkin joskus joku sanoo, että 'ihana'. Teoriaa ja ideaa on roppakaupalla, mutta ei järjestelmällisyyttä eikä taitoa. Kuitenkin kukat pelkästä elämisen innosta kukkivat!

Siis täysi TONTTU puutarhuriksi. Eikä se minua itketä. Sillä luovuutta, uskoa ja kekseliäisyyttä kyllä sitten riittää! Mutta kato nyt: 


Valtavat juhannusruusupuskat melkein varjostivat osaa saunapihaa. Kutsuin naapurin pojan apuun yksi syyspäivä ja hän leikkasi raivaussahalla pois koko laajan ruusupusikon. Kun ne olisi pitänyt vain harventaa kirjatiedon mukaan! Ja tehdä se mieluummin keväällä. Höh! Nyt toivon, että noita juuriversoja on tarpeeksi tervehdyttämään tilannetta. 


Ja olihan minulla pohjanneitokin. Parina ensimmäisenä vuotena se kukkikin, mutta oli liian kuumassa paikassa, ehkä välillä eleli liian vähällä vedelläkin, liian vähällä höystöllä ja liian vähällä hoidollakin. Hyvä että vielä jotakin oli jäljellä. Nyt pelastan ja hoidan sen kunnolla. Ramppasin koko pihan ympäriinsä ja mietin sille parempaa paikkaa. Löysinkin. Vanhan ladon seinän viereltä. Kuvittelen sen valkeat pienet kukat sitä vasten. Ja piikkiset oksat jotka helposti tarttuvat hirsiin kiinni.

Ja hansaruusu! Olenkohan sitä koskaan lannoittanut. Se on aina ollut vähän sellainen rääpäle, vähän hankalassa paikassakin, likakaivon kyljessä. Minä raukka en vain ole osannut nähdä RUUSUA, enkä arvostaa sitä. Saas nähdä osaanko ottaa sitä hoitoon.

Äitienpäiväruusuja istutin ulos kokeillakseni miten ne selviää, joskus ovat selvinneet. Sammaleella nukutin ne talveksi. Vihreää vartta vielä näyttävät ja laitoin verhon niille peitoksi auringon hehkulta ja yön pakkaselta. Tältä näytti syksyllä pienen pieni ruusutarhan alkuni. Ja tuossa taustalla nuo juhannusruusupuskat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti