maanantai 10. lokakuuta 2011

Pökkyä pessään!

Ei tule uni. 

Teen jotakin helppoa. Plaraan valokuvia. Pelaan pasianssia. Tulin tänne.

Ulkona myrskyää. Aivan kuten pari päivää sitten. Kun tulin kotiin, oli tuuli repinyt puupinon päältä suojapeitteen ja puhui minulle selvää kieltä: -On aika saada meidätkin katon alle!


Kolme korkeaa puukasaa on saatu liiteriin ja navettaankin olen tehnyt kauniit pinot. Eiköhän tuokin vielä johonkin mahdu. 

Kun armas ukkoni laittoi sähköpatterit (joista se yksi riivattu alkoi nyt vuotamaan)taloon aikoinaan, ajatteli hän ensin tehdä kuten monet muutkin olivat tehneet; purkaa kaikki takat ja hellan pois. Hän kertoi, että oli liian laiska moiseen. Ja sitä olen kiittänyt. Kun kerran puita on ollut, niin mikä rattoisampaa kuin raasun rapse ja loimu.

Itse tuvassa on vanhan ajan puuhella ja leivinuuni. Se on useimmille outo, kun näkevät ensi kerran, sillä samaan paikkaan, mihin uunista hiilet vedetään, työnnetään myös puita pesään. Pesään mahtuu enemmän ja monen mittasta puuta. Tuhkaaminen on sitten vähän työläämpi juttu. Tosin nytkin, kuten kuvasta näkyy, pitäisi putsata ja maalata. Maalit on ostettu, mutta mitenkäs minä olen ehtinyt, eläkeläinen!


Kahdessa kamarissa on vielä hyväkuntoiset kakluunit. 

Ja sitten on itse pannu-uuni vai miksikäs sitä sanotaan. Sitä voi lämmittää sekä sähköllä että puilla. Viime talven sairauksien ja työn vuoksi sähkö oli usein päällä, ja suuri oli sähkölaskukin. Nyt yritän polttaa pelkästään puilla. Viime talven suuri apu oli myös lämpöpumppu, jonka hankimme pari vuotta sitten. 

Mieheni ensimmäinen 'nainen' oli metsä. Sitten ehkä vasta minä. Joten hän hoiti metsät hyvin, hakkautti tarvittaessa, harvensi tarvittaessa, itse ei enää jaksanut. Viimeisen hakkuun suoritti suuri firma, mikä meni vähän pieleen, ja jonka korjasi sitten naapurin Kari. Kari karsi myös latvat ja toi rantteelle, missä pieni puut myös. No missäs omat pojat? Maailmalla. Mutta tekevät hekin, kun käyvät. Jokaista kättä tarvitaan.

Kolmasosan sain vasta liiteriin tuosta puukasasta. Joten peitin kasan peitteellä jälleen. Ehkä myrsky sen taas irrottaa. Helppoa tuo homma on siihen verrattuna, miten puut otettiin Paskarämeeltä. Mutta sen tarinan kerron toisena kertana.

4 kommenttia:

  1. Tuttua hommaa. Meillä myös sähkö/puulämmitys, mutta sähköä ei käytetä yhtään. Puushow on melkoinen - ei sitä kukaan sellainen arvaa, joka ei läheltä koe. ensin rangat metsästä, sitten pilkotaan, kuivataan, rahdataan liiteriin...Ei tule minulta tehtyä, jos tähän yksin jäisin. Eikä mieheltäkään sitten oikein vanhana...Vaan eletään nyt tätä päivää täysillä ensin! Hyvä, että lämpöä riittää sinunkin tuvassasi!

    VastaaPoista
  2. Kyllä se sinultakin luonnistus, oikeastaan mukavaa homma, aikaa se vain vie. Itse olen aina asunut jonkinlaisessa vanhassa puulämmitteisessä, joten olen tottunut hommaan.

    Pelkkä puuhella lämmittää näinä aikoina mukavasti!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa stooria.
    Olen kanssa asunut puulämmitteisessä talossa Helsingin Okelissa ja Espoon Kökkelissä sekä Hauholla ja Sahalahdella.
    Niihaman mökistä puran avotakan ja tilalle tulee varaava uuni, koska exä lupasi puita, sillä ollaan sydänystäviä vieläkin.Haleja

    VastaaPoista
  4. Hyvä Helena! Pidä huoli että saat niitä puita.
    Minulla pitäisi riittää kahdeksi vuodeksi nämä puut ja voishan sitä itsekin lähteä risusavottaan. Olen joskus käynyt jonkun kurssinkin. Haleja sinullekin!
    Ihania nimiä nuo Okelit ja Kökkelit!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!