tiistai 9. heinäkuuta 2013

5. opintomatkapäivä Suomessa: Ruusujen hurmaa Loviisassa

Lauantaipäivä kului Porvoon ja Loviisan suunnassa.

Kun pääsin Porvoon vanhaan kirkkoon vähän istumaan ja hiljentymään, olin valmis kohtaamaan Loviisan vilkkaamman päivän. Se oli täynnä ihmisiä, pitsejä, hörhelöitä, huumoria, Mozartia ja puutarhoja jopa tuhannen tuskaakin. Ruusujen hurmaa Loviisassa!

Voi jukra!


Ensimmäiseksi nälkä sai tyydytystä. Tykkäsin kovasti kivilautasella olevasta salaatista ja rapuleivästä Ölvin rantaravintolassa.


Mikä idearikkaus ja huumori löytyi monelta pieneltä ja isommaltakin pihamaalta!




Tuhannen Tuskan kahvilassa oli mieleenpainuva hetki. Oliskohan tässä ulkohuussi saanut uuden ilmeen?


Tämä pöytä kutsui. Kuulimme tarinaa Tuhannen Tuskan kahvila-nimestä.  Se on syntynyt kieltolain alla, jolloin paikka on toiminut salaisena kapakkana, tuskaa on ollut! 



Villa Aaltosen pihamaalla lientyi minun viimeinenkin tekemättömien töiden tuska. Siellä soi rennosti Mozart ja siellä kasvoi rennosti rikkaruohokin ruusujen lomassa ja ne tekemättömät työt. Ihastuin pihan filosofiaan, josta alla oleva teksti kertoo. Juttelin siellä myös vietnamilaisen opiskelijan kanssa, joka oli tullut Suomeen opiskelmaan lakia, koska tykkäsi, että Suomi on ehkä se maailman demokraattisin valtio.





Loviisassa vietettiin myös ruusuiset häät. Seremoniaan osallistui koko kaupunki, jonka katukuva täyttyi vanhanajan mamselleista ja fröökynöistä, kuten sotilaista ja  muusta herraskansasta piikoineen. Tunnelma oli ruusuisen suloinen!



Joka paikkaan ei ehdi, ei kaikkia pihoja kiertelemään eikä kaikkia näyttelyjä katsomaan yhdessä päivässä. Loviisapäiväni päätyivät hurmaavaan mustajuurikeittoon Kappeliravintolassa Heikki Sarmannon ja Maija Hapuojan musiikin säestämänä. Hyvä Loviisa! Nostan hattua hienolle idealle!

Tässä vielä Maija Hapuojaa...



3 kommenttia:

  1. Tervetuloa Puutarhabloggaajien tapaamiseen
    19.7.2013 klo 12 alkaen
    Paikka: Oulujoen Taimisto (Rova, 27km Oulusta)
    Osoite: Taimikuja 10, 91510 Rova
    puh: 08 533 3799 (jos et löydä heti perille)
    Ohjelma: Tapaaminen, kahvittelun ja teen merkeissä (nyyttäri periaatteella, tuon paikalle kahvia/teetä termoksessa, piirakkaa ja kertakäyttöastioita, voit tuoda halutessasi kylmää juotavaa, keksejä tms.). Kiertelyä ruusutarhassa.
    Opastettu kierros ja esittely, sään ja tilanteen mukaan, alkaen noin klo 12.30 tai klo 13.
    Taimi ostoksista -10%.

    KAtso lisää blogistani ja laita mielellään kutsu kiertoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun järjestät tällaisia. Tulen ja otan ystäviäkin mukaan.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!