torstai 6. lokakuuta 2011

Homeinen polkuni

Huomaan, että minulla on kuljettavana nyt kaksi polkua, ruusuinen ja homeinen.


Kirjoitan ja puran tuntoni siitä, miten 'homeinen' polkuni kulkee, mitä mutkia, miten vaikeaa ja miten se etenee. Byrokratia on siihen osallisena pitkine kynsineen, paperipinoineen, säännöksineen ja lakeineen. Miten siellä osaa kulkea? Nyhdetäänkö minusta viimeisetkin pienet eläkeläisen roposet siksi, että haluan olla ja asua tässä? Vai löytyykö tukea ja apua?

Moni muu on käynyt tätä samaa taivalta, olen niistä lukenut. 

Ensin se mikä on hyvää. Se kantaa.

Hyvää on se, 
- että minulla on perhettä, ystäviä ja naapureita, jotka haluavat auttaa ja olla tukena
- että terveystarkastaja sanoi vaurion keskittyneen vain yhteen paikkaan, joten voin olla ja asua tässä, kun on huolehdittu, että kamarin ovi on suljettu muovieristyksellä (Siitä putkahtanut haju tosin levittäytyi tutkimusvaiheessa myös muihin huoneisiin.)
- että on vielä näin lämmin syksy ja olen pystynyt pitämään ikkunoita ja ovia avoinna ja pystynyt kuivaamaan pyykkiä etikkaliotuksen jälkeen ulkona
- että itse olen pysynyt kumman terveenä, ehkä vain nenän kutiamista ja kuivan tunnetta
- että mieheni ei tarvinnut tätä kokea, sillä hän hermostui kaikesta remontista ja vioista
- että olen vaivatta saanut kiinni terveystarkastajan, rakennustarkastajan, kosteustarkastajan ja he ovat käyneet täällä jopa nopeasti viikon aikana, joten tänään päästään jo käsiksi lattian purkuun

Sitten se mikä on hankalaa ja mikä haastaa.

Hankalaa on se,
- että kyseessä olevan huoneen huonekalut ja sisustus on tuomittu poltettavaksi
- että siinä olevista vaatteista on ehkä myös luovuttava, yritän tosin osaa vaatteista saada käyttöön 
- että huusholli on täysin sekaisin ja nukun olohuoneen sohvalla
- että en voi kutsua poikani perhettä tänne olemaan, ikävä mummun tylleröä, enkä liioin ystäviäni
- että tulossa on paljon töitä ja rahanmenoa
- että en päässyt suunnittelemalleni matkalle
- että tämä vaatii hermoja ja kärsivällisyyttä

Siis onneksi osasin hälyttää ensimmäiseksi kaupungin terveystarkastajan (ilmainen palvelu), joka totesi pelkästä hajusta kyseessä olevan sädesienen, eikä siihen tarvittu maksullisia mikrobitutkimuksia. Hän tuli heti. 

Koska ulkoseinän vuorausta jo ehdittiin purkaa sen lahonneden lautojenkin vuoksi, tulee esiin myös lämmöneristyksen parantaminen ja eläkeläisen remonttiapuanomuksen tekeminen kaupungille. Siksi hälytin myös rakennusmestarin tekemään arviota remontista, samalla hän katsoi homevauriota. Hän tuli heti, mutta on neutraalina omana yrittäjänä ja ottaa siitä maksun.

Sitten menin vakuutustoimistoon, jossa minulla on kotivakuutus. Siellä sain puhelinyhteyden korvauspuolelle ja sieltä luvattiin ilmainen tarkastaja katsomaan tilannetta. Kosteuskartoittajakin tuli välittömästi ja tekee oman raporttinsa vakuutustoimistolle.

Nyt odotan raportteja ja yhteenvetoa...
Ja näen pian mitä olen tehnyt oikein, missä virheitä. Olenko unohtanut jotakin tärkeää?

Vesa-Matti Loirilta meni hermot, kun mimmi lähti...minulta sentäs vaan kamari!

5 kommenttia:

  1. PAKKO purkaa rakenteita,
    joita vesi on johtavasti vioittanut.
    Eiks kuulosta ihan sun Pluto transiitilta?
    Oikeen malliesimerkki.
    Eiks se toisaalta helpota tuota tavaroista luopumista,
    kun ei ole vaihtoehtoja?
    Testaa sun kiintymystä materiaan?
    Tarkoitan huonekaluja yms. irtotavaraa.
    Kodista luopuminen ois isompi asia,
    isompi "testi".

    Sattuuko Chaos 15 Kaksoset sulle transiittina mitenkään?

    Ja eikös Uranus tuo uudistuksia,
    vaikka nyt ekaks pääsikin retrona yllättämään.
    Neliöllä poltettavaksi Oinaan tulella.

    Helppo sanoa, kun ei ite omista seiniä,
    korkeintaan seinällä olevan taulun.
    Että kärsivällisyyttä sinne.

    VastaaPoista
  2. No enpäs minäkään siinä omistaja, ehkä osakas. Katselenpas tuota Chaosta.

    Tutkiskelin ihan varsin tuota eläkeläisen syntymäkarttaa, ja katselin sitä valtavaa Pluto-aspektilistaa siellä. Tässähän sitä ollaan. Mutta näin olen itsekin ajatellut, että nyt testataan vanhaa kulkuria, kuinka se on kiintynyt materiaan.
    Muistan kun poikani tienasi puolukkarahoilla noita sähkövälineitä. Huomasi pian, että kun sen jonkin saa, niin se on vain hetken ilo ja sitten se ei enää tunnu millekkään. Ja todella, kärsimättömyyssärmiä tässä hiotaan.

    VastaaPoista
  3. Tällaistako tänne kuuluu, ei kovin iloista. Luin ja ihmettelin, voimia tuollainen vie ja rahaakin. Minulla ollut hiukan vipellystä niin en ole ennättänyt käydä kurkkaamassa. Koetahan kestää ja tsemppiä, onneksi löytyy niitä iloisiakin asioita.

    VastaaPoista
  4. Nikki, tuosta Chaos-asteroidista. Transiitteina se ei tee mitään nyt. Mutta se sijoittuu hankalasti synt.kartalleni, neliöi Merkuriusta, Venusta, Jupiteria ja Uranusta. Muuta se ei teekään, 3. huoneessa Kaloissa.

    Joten Uranus on ollut siihen yhtymässä siihen aikoihin, kun tuo saamarin patteri on alkanut vuotamaan, kaaosta edellyttäen.

    Aika vänkää...Ja muutenkin, kyllä olen välillä kaaosta aiheuttanutkin, ei tarkoittamalla, mutta vain olemalla ja tekemällä huomaamatta jotakin.

    VastaaPoista
  5. Tia, kiitos myötätunnosta. Eiköhän se tästä. Ja siitä voi löytyä paljon hyvääkin. Sinä olet varmaan messupöytiä kierrellyt.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!