Kun kuljen metsässä, minulla on usein kamera taskussa. Ei koskaan tiedä mitä kohtaa. Minulla on ollut pienestä asti valokuvaus harrastuksena. Muistan aina pikku tyttönä, kun näin Apu-lehden kansikuvan, joka oli otettu Helsingin yöstä. Ne valot!! Muistan kun pyysin isää selittämään, miten on kuvattu auton valojen 'viivaa' ja miten voi yöllä ottaa valokuvia.
Kun pääsin ripille, hartain toiveeni oli saada oma kamera. Sain sen. Sellainen yksinkertainen, jossa oli kaksi vaihtoehtoa ja salama. Se on tallella vieläkin. Voi kun olin onnellinen. Sitten lainailin muiden kameroja, kun omani ei riittänyt. Perustimme kouluun erään pojan kanssa kamerakerhon, ja saimme pimiön missä tehdä kuvia. Myöhemmin vierailin monenlaisissa pimiöissä. Sitten sain tosi hyvän Konica-kameran eräältä vanhemmalta mieheltä joka oli tulossa sokeaksi ja halusi antaa kameran sellaiselle, joka ymmärtää taiteesta jotakin. Sillä kameralla tein sitten sanomalehteen töitäkin.
Nyt on aivan liian helppoa. Ei tarvitse miettiä aukkoja, valotuksia, etäisyyksiä. Ei tarvitse valotusmittaria. Ei tarvitse filmejä edes. Digikamera. Sen kun näplit vain. Minulla on Canon Ixus 75.
Mutta en ole sittenkään hyvä tässä hommassa. Nautin vain. Ja uusinta uutta on kuvankäsittely, josta olen käynyt toki kursseja, mutta tietokoneellani on vain kameran oma yksinkertainen ohjelma. Se riittänee...
Nämä kivet piti sitten saada omalle pihalle asti!
Annetaanpas sateen ja luonno laulaa...
Kivet ovat tosiaan kauniita. Nämä ovat olleet jäkälöitymässä kauniiksi. Minä olen kaivellut eilen ja tänään kiviä rakenteilla olevaan kiviaitaan. Nämä kivet ovat vielä ilman patinaa. Liisa
VastaaPoistaKiviaitta kuulostaa jännittävältä! Ja siellähän on kiviä, eikö vain! Kiva kun pääsit juttelemaan!
VastaaPoistaNo nyt katsoin tarkemmin...siis KIVIAITAHAN se oli, eikä kiviaitta. Oma mielikuva meni tekstin edelle!
VastaaPoista