Matkan tähtihetkiä

Matkan tähtihetkiä on usein se, että onnistuu löytämään bensa-aseman ajallaan, osaa laittaa kortin oikeinpäin ja  käyttää pumppuakin, pääsee vessaan ja saa hyvät kahvet. Hyvä ruoka vielä makeempaa, mutta valtateiden varsilla ei liioin ole herkkupaikkoja, ei liioin edes kasviruokapaikkoja, joten useimmiten täytyy tyytyä pizzaan.

Matkan tähtihetkiä ovat myös kilometripylväät, jotka joskus yllättävät, että 'nyt jo'. Vaikka usein, varsinkin loppumatkasta huokaa, että 'vielä noin paljon'. 

Lähellä Örnsködlsvikiä tein autollani pienen kiemuran luontokeskukseen, jossa oli kahvilapaikka. Vanhempi nainen oli juuri avaamassa kahvilaa, joten kun hetken odottelin ja kävin mutkan joen rannalla kuvaamassa erästä Ruotsin kauneinta kirkkoa, sain takuulla tuoretta kahvia ja kotona leivottua kakkua.

Eipä silti, kun vähän kyselin paikasta, otti kahvilan pitäjä kahvinsa ja istahti vastapäätäni istumaan. Juttua oli kovasti. Hän kertoi, millaista oli kahvilan pito yhdistyksen ylläpitämänä, minä vähän kertoilin omista kahvilasuunnitelmistani. Ei ole ihan yksinkertaista kahvilan pito Ruotsissakaan. Hän itse oli siinä talkoovoimin, eläkkeellä siirtyneenä ja ihan omasta tahdosta. Keittää kahvit puiston työntekijöille ja turisteille, jotka siihen löytävät. Piristää sillä omaa päiväänsä.

Hän naureskeli säännöksiä, joiden perään hekin ovat rakentaneet tiskejä ja kylmäkaappeja. Hygieniariskit katsotaan tarkkaan. Pullia ei saa leipoa, koska niihin kosketaan käsin, vain kakkuja saa leipoa. Voileipiä ja salaatteja saa tehdä, mutta vain kumikäsineet kädessä.

Siinä olisi ollut mukava jutella vaikka kuinka pitkään, mutta tie kutsui.

Ihailin itseäni kun illan hämärtyessä löysin kuin löysinkin määränpäähäni siskoni luo, jonka talo oli juhla- ja vastaanottovalaistuksessa. Mutta juuri viimeinen tie meni hukkaan, tämä ikivanha Kuninkaantie, jota pimeässä en huomannut heti, vaan ajoin ohi. 

Aamulenkillä otettuja kuvia

Mutta matkan paras tähtihetki on se, kun avaa tuttujen ihmisten oven ja suljetaan lämpimään syliin.