torstai 10. marraskuuta 2011

Minne tie vie 2...

Tiet ovat mielenkiintoisia juttuja. Polut ovat salaperäisiä. Valitettavasti nyt metsistä ja ketojen laitamilta ne katoavat, kun ei jalkoja paljoa käytetä. Pitää olla valaistut lenkkipolut tai hurjat autobaanat. Tosin polkujakin  vielä löytyy, ainakin metsästäjien tallaamia tai metsäriistan. Ei mikään ole luokseen kutsuvampi kuin polku. Jos en muuten  niitä kulje, niin usein unissa.


Mutta mennään autolla. Sillä kyllä metsäiset kapeat autotiet (usein ne vanhat kärrytiet) ovat mukavia ajella. Näin tehtiin siskon kanssa. Otettiin saappaat mukaan, kahvia ja omenatorttua reppuun ja istuttiin autoon kartan kanssa. Tuonne! 

Vähän oli saatu vinkkiä mistä löytyisi sellainen sorakuoppa, josta voisi löytää ruusupolkukiviä, jota sitä lähdimme etsimään. Ja kun metsä näytti mukavalta pysähdyimme tutkimaan löytyisikö sieniä. Ja sellainenkin paikka löytyi. Ei siinä voinut muuta kuin hihkua ja kyykkiä sen mitä pusseissa tilaa riitti. Vieläkin...suppilovahveroita! 



Sattumalta huomasimme tutun paikan, mikä liikutti meitä molempia. -Tuollahan on Karhulampi, missä Einon kanssa kalassa kävimme! Kyllä. Mentiin siihen nytkin 'Einon kanssa kahville' muistelemaan.



Ja löysimme niitä kiviäkin kun aikamme teillä kurvailimme. Hyvillä mielin pakkasin niitä peräakselin päällä taakse, sillä jo tulomatkalla tunsin, että autoni tarvitsee vähän enemmän painoa. Nyt sitä oli.

Hämärä tulee ihmeellisen pian. Ja kaunis ruska! 

2 kommenttia:

  1. Olipa teillä antoisa retki. Ja arvaa, tuli tuosta sienikuvasta taas himo päälle,että vieläköhän niitä löytyisi? Jos joku tuttu vielä huolisi, kunhan keräilisin...mutta nyt on pakkasta täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Löysitkös lisää? Mukavahan niitä on poimia.

    VastaaPoista