keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Minne tie vie...

On ihanaa olla kotona. Ja kuitenkin joskus tuntuu että ei ole kotona. Että on jotakin jossakin, jolle ei löydä sanoja. On jostakin muusta pois. Ehkä tärkeästä, eikä sillekään kaikelle löydä sanoja. Mutta on paljon asioita, joita kaipaa. Kaikkea ei ole kotona.

On parempi että Metsäkauris juttelee nyt.

"Olen hoitanut kovasti jotakin; sydämellä, mielellä, hengellä, ajatuksilla, ideoilla, illuusioilla, symbooleilla, mielikuvilla... Ja ymmärtänyt paljon. Olen ollut paikallani tai osin jossakin paikassa. Olen ollut mukana valppaana, vaistonvaraisena ja rakastavana. Olen palvellut jotakin jossakin yhteiseen kekoon. Olen kohdannut ilot ja harmit. Olen viihtynyt ja ollut onnellinen siinä. Miksi sitten katse menee muualle? Miksi kaipaan irti ja vapauteen? Uskon, että jokainen olio tällä planeetalla tahtoo joskus ottaa ihan omia askeleita, suunnata jonnekin muualle, tehdä omaa polkua, jättää jotakin vanhaa, löytää jotakin muuta tai olla ihan oma."




Jotakin pysähtyy luonnossakin. Jähmettyy. Hiljentyy. Joskus tuntuu, että pitää antaa jonkin olla, vaikka tekemättä, suorittamatta, saattamatta edes loppuun. Joten tartuin auton rattiin ja lähdin kulkuriksi, tosin suunta selvänä, siskoni luokse. Siihenkin voi saada seikkailun tuntua, kun ei suunnittele matkaa liian tarkaksi. 

Metsäkauriin vein aittaan talven suojaan. Toivottavasti se mielessään vie itsensä sinne minne tahtoo...kuten haltijansakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti