tiistai 27. joulukuuta 2016

Takaisin ruusujen maailmaan!

Mukavaa oli seikkailu joulukalenterin postimerkkimaailmassakin, mutta ruusut taas kutsuvat. Niistä riittää tarinaa, aina vain. Tottakai!

Juuri nyt olen hyvilläni puutarhaani peittämästä lumesta. Siitä on noin 20 cm. Välillä sitä sulaakin, mutta taas sattaa lisää. Tosin pelkään, ettei maaperälle ole tuollainen sää hyväksikään. Sehän tekee jäätä maan pinnalle. Uskon kuitenkin, että syystalvesta jämähtänyt routa suojelee liialta märkyydeltä.

Nukkukaa hyvin pienet ruususeni!








Tähän on tuleva "ranskalainen salonki" ranskalaisine ruusuineen, joita olen jo varannut Oulujoen Taimistolta. Hyvin suojainen paikka, joskin pitää miettiä tarkkaan, että laita ruusuja puolivarjoiseen paikkaan. Iltapäivän auringon osin peittää päärakennus vasemmalla. Olkkala-ruusu, sekin ranskalaista alkuperää, onkin jo tuossa taustalla! 





Mukavaa ja unelmien täyttämää Uutta Vuotta 2017!!!

2 kommenttia:

  1. Teillä on myös pumpulinpehmoiset maisemat! Lumen alla maa ei ole kaksisestikaan kohmeessa, ei mitään hätää! Lumi suojaa todella tehokkaasti.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!