Kuinka kaunis postimerkki. Tuo kaamoksen kajo ja sininen hetki! Tämän nimi on Kuusenhakijat. Itse taiteilija jälleen hukassa.
Miten ihmeessä noista löytää sen kauneimman. Sanoin eilen pojalle, että olisi pitänyt nyt hakea kuusi tuonne terassille, missä viimisimpinä jouluina olemme sitä pitäneet. Olohuoneen ikkunasta se näkyy kauniisti.
Nyt nimittäin on vielä kasvava kuu ja olisi ollut hyvä hetki se kaataa. Laskevan kuun kuusella neulaset ovat lujempia. Mutta poika halusi pitää perinteestä kiinni, että se haetaan vasta aatonaattona tai aattona. Niin kuin ruukataan!
Entä jos on kamala ilma? Tai hirveästi lunta? Hsss... olen kyllä katellut sitä jo valmiiksi ihan läheltä. Siis jos...
Tuli taas mieleen yksi juttu. Puu nimittäin stressaantuu, jos se tietää, että se hakataan pian julumetusti irti juuristaan. Siksipä intiaanit, jotka etsivät toteemipuuta, iskevät silmää toisilleen sen löytäessään. Ovat katselevinaan sen naapuripuuta ja iskevät salakavalasti äkkiä siihen minkä ovat valinneet. Näin puun energia pysyy tasapainoisempana. Toteemipuulle se varmaan onkin tärkeää. Miten lie joulukuuselle!
Toisaalta. Olisi mukava tuoda se sisällekin. Sitä tuoreen kuusen tuoksua ei lapsuudesta unohda! Ei se tuoksu siten, kun se markkinoilta haetaan. Joten kyllä siinä energioissakin jotain perää on.
Tässäkin askarteluksi vähän origamia. Kierrätyspaperista kuusi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!