maanantai 8. toukokuuta 2017

Kataja, sitkeyden perikuva

Onkohan kataja loppujen lopuksi sitkeyden perikuva? Viime vuosina on huomioitu siellä täällä vähän surkean näköisiä katajia. En ole sittemmin lukenut olisiko niissä jotain tautia havaittu vai onko märät kesät niitä vaurioittaneet. Katajahan on kuivan kankaan pensas! No ainakin poikien tekemissä jousissa katajasta saatiin tukeva ja taipuisa varsi.

Tuon takaisin tämän vanhan juttuni, koska siinä on minun katajani, lapsuudesta tuttu katajanmarjan maku suussa. Lapsena sitä söi kaikkea, huomaan. Mutta odottavat äidit ja munuaisvikaiset varokoot tätä marjaa. Pylväskataja on rauhoitettu maassamme. Tosin tavallisesta katajasta olen ottanut vihtaksia saunaan ja ne vasta hyviä ovatkin! Haudutettuna hyviä oksia voi käyttää useammankin kerran. Kannattaa kuitenkin hauduttaa ne ensin tosi kuumassa vedessä. Sinikka Piippo kertookin kirjassaan että ulkoisesti kataja auttaa pintaverenkiertoon ja alentaa verenpainetta (kuten saunakin yleensä) ja auttaa sitkeässä limassa. Katajanmarjaöljy on myös hyvää höyryhengityksenä vilustuneelle ihmiselle. Kehon puhdistukseen käy ihan katajanmarjoista keitetty teekin. Kataja kaikkinensa on melkein kuin pieni pörheä sairaanhoitaja tuolla luonnossa.

Oman pihani villi kataja, ei suinkaan pylväskataja, vaan arkinen raappana, on aika surkea. Huomasin kerran vuosia sitten sen pienen katajantaimen vanhan koivun juurella ja olen antanut sen siinä kasvaa. Mielestäni katajakin kuuluu puutarhaan! Vähän se on vaikeassa paikassa, joten en odota saavani siitä edes tarpeeksi sinisiä kypsiä marjoja, joita muuten olen metsästä poiminut mausteeksi ja parantajaksi. Tosin katajakin pudottaa neulasia kuten kaikki viherpuut. Taitaa omalla pikkukatajalla olla neulaskadon aika.


Hoidin kerran maksani katajanmarjoilla kuntoon, niin uskon, koska laboratorionäytteet paranivat. Ensimmäisenä päivänä söin yhden, toisena kaksi ja  kolmantena kolme. Söin 12 marjaa 12. päivänä ja sitten vähennin annosta perääntymällä siten, että sen jälkeen söin 11 marjaa, seuraavana päivänä 10 marjaa ja niin edelleen. Maksavaurioistani ei silloin löytynyt mitään muuta syytä kuin masennukseni ja energian vähyys. Maksahan on moottorimme.

Katajanmarjaa kannattaa kunnioittaa, sillä sillä menee kolme vuotta, ennen kuin se on kypsän sininen ja rohdokseksi kelpaava.

Tarkoitus tässä ei suinkaan ole nyt paneutua katajan terveellisyyteen tai haittoihin. Tarkoitukseni oli kertoa HERRA PITKÄSESTÄ. 

Minäkin luulin, että on olemassa vain pylväskataja ja kataja. Mutta on olemassa myös Herra Pitkänen ja Paksu Bertta, yksilöt, jotka ovat luokiteltu jotenkin omiksi lajeiksi.

Kasvoin osan nuoruuttani Raahen likellä olevassa suuressa ja monipuolisessa saaressa nimeltä Preiskari. Siellä oli kesämökkimme vasten aavaa merta. Usein vierailin siellä myös ystävieni mökeillä. Se oli saari mistä saimme kaikki mahdolliset marjat hilloista tyrneihin ja karpaloihin, ja sen polut ovat ikimuistoisia. Siellä kasvaa useita pylväskatajia. Luulin, että Särkän Taimistolta ostamani Herra Pitkänenkin olisi sieltä kotoisin, mutta niin ei ollut. 

Tämän vuoden retkikohteena voittanut Raahen saaristo sisältää paljon luontorikkauksia. Herra Pitkänen on löydetty Smitin saaresta leppien keskeltä, josta sitten on otettu taimikasvatuksia Kalajoen Ukonahon Taimistolle ja Särkän Taimistolle. Esa Ukonaho ja Jari Särkkä ovat kulkeneet maisemia ja tehneet löytöjä!

Herra Pitkänen on pihallani aika laiheliini, mutta voinut jo hyvin kolme vuotta. Sen korkeus on vasta puolitoista metriä, mutta annas kun aikaa kuluu, se voi nousta neljään metriin korkeudessaan. Aika jännä nähdä, miten se kasvaa sammalsohvani vieressä. Tunnusomaista tälle löytökatajalle on myös sen pehmeät neulaset. Siis odotan tämän katajan voivan joskus antaa minulle oivan katajavihtan saunaani. 

Edelliset luontokaverukset olivat löytäneet samaiselta saarelta myös oudon kartiomallisen katajan, jonka Esa Ukonaho on nimennyt Paksuksi Bertaksi. Se on siis matalampi, mutta paksumpi. Tätä ei taida vielä olla myynnissä, koska taimikasvatus on vähän hitaampaa. Tällaista tarinaa kuulin Särkän Jarilta.  Kuvassa alhaalla Herra Pitkänen, 


Olen aina ihaillut eteläisiä pylväskatajia, jotka ovat ymmärtääkseni suojeltuja. Niitä ei saa taittaaa, mutta marjoja varmaan saa poimia. Olikos se nyt sillain, että kolmannen vuoden marjat ovat vasta kypsiä ja valmiita? Mielenkiintoista nähdä, milloin ja millaisia marjoja Herra Pitkänen saa aikaan.



Tässä kuitenkin wikipedian tietoa enemmänkin katajasta, jos jollakin heräsi mielenkiinto!

1 kommentti:

  1. Meilläpäin on alkaneet katajat ruskistua. Olihan syy joku ruostetauti. Oli mikä oli niin harmillista, meillä on tontilla isoja katajia.

    VastaaPoista