keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Onnea tuova pyhä pihlaja

Pihlaja on Suomen pyhä puu ja varmaan muuallakin Euroopassa näin. Sen kuuluisi olla joka pihalla, sillä sen sanotaan tuovan onnea.

Pihlaja on myös lapsuuteni rakkain puu. Se kasvoi talomme takana kiviraunion vieressä. Se oli iso, monihaarainen ja kuhmurainen. Siihen kiipesin ja myöhemmin pikkusiskonikin heti kun kynnele kykeni. Kuinka lämmin sen syli oli keväisin, kun aurinko sen runkoon porotti! En muista, että missään olisin nähnyt niin paksurunkoista pihlajaa. Mutta tietenkin muistan sen lasten silmin nähtynä. Ja sen rungon mutkissa aloille odottella niitä tuoksuvia kukkasia ja kesän tuloa!

Hävettää, kun en koskaan ole ottanut pihlajasta kuvia, nyt lainasin. Korjaan
tämän ensi kesänä.

Pihlaja on myös juhannuspuu! Se kuuluu juhannuksen tuoksuun, ainakin täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Se tuoksu on makeaa, vahvaa ja jopa huumaavaa. Nyt vasta luin Sinikka Piipon kirjasta, että pihlajankukkatee on hyvää yskään ja keuhkoputkentulehdukseen. Ja senkin, että lehdissä on antioksidanttia ja ovat hyvä apu ripuliin ja vatsatautiin. Pihlajasta kun on etupäässä käytetty marjat.

Lapsena joskus etsittiin oikein tarkoituksella makeaa pihlajanmarjaa. Ihan punainen ja pieni oli kitkerä. Liian vaalean oranssikin oli pahan makuinen. Mutta mehevän iso, pullea ja oranssinpunainen oli se paras. Ehkä marjan maku johtui sen kasvupaikasta ja maaperästä.

Suomenpihlaja on risteytynyt alunperin Ruotsinpihlajasta. Pihlajalajeja eli sorbussukuun kuuluvia on kuitenkin satoja.

Kävelimme pienen pojantyttären kanssa pihamaalla ja kerroin hänelle puista. Kerroin, minkä olen kasvattanut hänen isälleen, sedälleen, mieheni muistoksi ja itselleni. Ihmettelimme, mikä puu olisi hänen. Hän valitsi syreenin takana olevan pihlajan, joka on nuoruutensa parhaassa kasvussa. siellä ja vähän piilossa varttunut. Sovimme, että pyhä pihlaja saa siinä kasvaa, sen kasvua voi vuosittain seurata ja vaikka tehdä hilloa sen marjoista. Tyttö osoitti vieressä kasvavaa notkeaa koivua ja sanoi: -Tuo on äiti! - Tottakai, ja se kasvaa sinun vieressäsi. Sekin saa kasvaa tuossa.

Nyt siis tiedän, että sellaisetkin puut ovat kasvamassa puutarhassani ja sallin kasvaa. Olen kyllä joutunut karsimaan kaikenlaista ja antamaan tilaa spirean siinä kukoistaa.

Samoin lainakuva kasvitieteelliseltä sivustolta.


Olen kirjoittanut pienen runon puista, jotka kuvaavat ihmisiä.

Kuusi mahtava metsän uros
huojuu, hymisee ja hymyilee.
Sen rungossa virtaa voimavirta,
joka värisyttää jokaista neulasta.
Kevätaurinko niitä suutelee,
jokaista erikseen.

Kuusen juurella ujona notkea koivu
kuuntelee metsän urhon tietoa,
nyökyttelee, värähtelee ja tietää,
että saa luvan kasvaa vierellä.
Koivu kiittää ja myöntää
voimallisemman.

Koivun vieressä pihlaja
niin monivivahteinen ja iloinen,
ojentelee itseään ulottuvuuksiin,
taivuttaa päänsä koivun runkoa kohden,
kurkottelee nähdäkseen suuren kuusen.
Niin virkeät sen lehdet, tuoksuvat kukkaset
ja punaisina pirottavat marjatertut.
Niiden painosta oksat nuokkuvat
kuin pienet kätöset täynnä käsirenkaita,
kaulassa punaisia helminauhoja,
koko puu tanssimassa piruetteja.



2 kommenttia:

  1. Vau, mikä runo! Kiitos siitä.
    Minä pidän myös pihlajista. Ne ovat aina kauniita, paljasrunkoisinakin. Eivät koskaan tylsiä tai ränsistyneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja niiden runko ei tuskin koskaan ole suora, vaan aina jännittävän käyrä,mutkainen ja monivivahteinen, aivan kuin niille ei riittäisi suora yhteys aurinkoon, vaan oksat hakeutuvat eri suuntiin.

      Poista