lauantai 6. toukokuuta 2017

Tuoksuvan herkkä tuomipuu

On mukava käydä vähän läpi kotipihani puita. Tutustun tässä niihin syvemmin Sinikka Piipon Elinvoimaa puista-kirjan kautta. Ja tähän ikään on kertynyt niin paljon niitä kokemuksia ja muistoja. Niitä pitää saada purkaa. Tuomi kuuluu lapsuuteni helluntaipyhiin!

Joskus on mukava katsoa tuota sukupuuta puillakin. Tuomella on 200 sukulaislajia, jotka kuuluvat Prunus-sukuun. Ei arvaisi heti, mutta siihen kuuluvat kaikki kirsikat, luumut, persikat, aprikoosit ja jopa mantelit. Suomessa tapaa tuomipuun rinnalla myös oratuomia, jota on muun muassa käytetty luumujen risteytyksessä.
Jälleen piti lainata Luontoportin kuva, sillä muuten
olisi aika hakeminen omista kuvista.

Siis yhtä lailla kuin ruusuja ja muita kasveja, niin myös puita risteytetään ja etsitään tänne pohjoiseenkin kestäviä lajeja. Kiitän tosin rekisteröintitapaa, sillä muuten tämä risteytyshomma villiintyisi liikaa, emmekä pian tietäisi mistä kaikki on lähtöisin. Ainakin minä kunnioitan esi-isiä ja esiäitejäni ja on hyvä tietää heidän elämästään ja siitä, mistä on lähtöisin. Puilla ja ruusuilla sama tilanne!

Sitä ihmettelen, miksi yksi juttu ei sitten onnistu. Nimittäin kerrotaan, että tuoksu torjuu yleensä pienelijöitä, kuten tuomellakin. Mistä hiiestä ne kamalat ötökät sitten ilmestyvät tuomeen? Kaadoin pois kauniin pihatuomen tuosta eteisen vierestä, kun se vuosi vuoden jälkeen oli täynnä kauheita ötököitä. Kaunottaresta muuttui hirviöpuu! Mutta tuolla vanhan ulkosaunan takana kasvaa kaunis ja terve tuomi. 

Minulle tuomi on tärkeä tuoksullaan. Sen tuoksu tuolla ulkona ei riitä. Olen aina taittanut muutaman oksan myös tuvan pöydälleni, jossa voin ihailla sen tuoksua ja herkkiä kukkaterttuja ilta- ja aamuteenkin lomassa. On tosin surkeaa vanhempana huomata, että se tuoksu ei ole yhtä voimakasta kuin lapsena. Olette varmaan huomanneet. Aistit heikkenevät iän myöstä, myös hajuaisti.

Tuomen marjat sellaisena ovat vähän myrkyllisiä. Tosin lapsena niitäkin syötiin, ei tosin paljoa. Eiväthän ne hyviä olleet. Myrkky häviää keittäessä ja kitkeryys pakastaessa, kuten pihlajallakin.

Mistähän ihmeestä yrttitieto ennen kaivettiin? Esimerkiksi se, että hevosen kapitautia on lääkitty tuomen juurella ja siihen sekoitetulla kukon tai kanan lannalla. Tuomen kuorella on lääkitty käärmeenpuremaakin.

Tuomenmarjateellä on hoidettu suolistovaivoja ja jopa potenssia! Kukkiakin voi käyttää suolen toimintaan. Hyvin paljon tuomea on käytetty erilaisiin sairauksiin. Miksi kaiken tämän käyttö on sitten kadonnut? Ei sentään kokonaan. Mutta itse tiedän, että luonnonyrttien kerääminen ja kuivattaminen vaatii oman aikansa ja viitseliäisyyden. Tuomenmarjaa on muinoin käytetty mehuihin. Piipon kirjassa oli mielenkiintoinen resepti tuomenmarjaviinille, mutta jätetäänpä se aihe tähän.

Tuomipihlajaa ei sitten pidä sekoittaa tuomiin eikä pihlajiin. Se kuuluu aivan eri sukuun ja on ruusukasveja. Siksi ihmettelenkin, miksi Suomessa annetaan tuollaisia epäjohdonmukaisia nimiä. Intiaanipuu olisi sille ollut hauska ja mielenkiintoinen nimi. Tuomipihlajasta minulla on juttua tässä.

Iki-ihana Tamara Lundin laulu tuomesta, Muistelen, että tämäkin laulu kuuluu mustalaislauluihin Venäjältä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti