Taipuisa Koivu-neitokainen!

Havupuut ovat maskuliinisia ja lehtipuut feminiinisiä. Näin moni ajattelee. Minäkin.

Ensimmäiseksi minulla tulee mieleen koivusta tuo taipuisuus. Nuoret koivut olivat niin ihanan notkeita ja voi sitä huijaamista! Kiivettiin vahvempaa puuta pitkin ensin ja kun ihan vieressä oli notkea koivu, otettiin latvasta kiinni ja huijattiin maahan. Tai sitten käpättiin norjaa koivunrunkoa niin ylös, että se alkoi taipumaan, otettiin latvasta kiinni ja päästettiin jalat irti. Huiiii! Oltiin Tarzaneita ja Janeja! Joskus ne koivut katkesivatkin. Ja voi sitä saarnaa, kun metsänomistaja sen huomasi.

Toiseksi tulee mieleen lapsuuden pihakoivut ja siinä välissä se kiikku, jossa käytiin aikaa viettämässä ja ilmavirtoja nauttimassa.

Koivikko kotikylästäni, kuva Aila Nikola

Sittemmin katselin aina koivumetsiä, varsinkin keväällä niiden lehtien ollessa hiidenkorvilla ja runkojen huojumassa hiljaa kevättuulessa. Onko kauniimpaa ja raikkaampaa näkyä silmille kuin koivujen valkoiset varret ritirinnan siellä ulottamassa itseään taivaan tuuliin. 

Sitten on jäänyt mieleen monet keväthankien hiihtoreissut koivunrunkoja katsellessa. Silloin varsinkin nuorten koivujen valkea runko punertaa vaaleanpunaiselle. Ehkä se johtui maastosta, missä ne kasvoivat. Kaunista silkkimäistä tuulessa väräjävää pintaa elinvoimaa uhkumassa.

Vielä on pihassa yksi vanha koivu, toinenkin. Tuon missä
Kotka kohoaa siivillensä, jouduin kaatamaan erään asiak.
kaan huomatessa, että se on sisältä laho. Niin olikin.

Noh, koivunmahlan tiedämme kaikki. Alakoulun pihalla oli iso kivi ja sen vieressä iso koivu. Siihen kiipesimme keväisin välitunnilla, taitoimme pienen oksan pätkän ja imimme makeaa mahlaa sisäämme. 

Ja kuinka kuumana koivuhalko palaa pesässä. Ja kovaa oli luokissa koivupintaiset pulpetit. Sai niitä hermostuneempikin pojankolttiainen kaivertaa, ennen kuin siihen jotakin jälkeä sai! Oi, ja ne koivuvihtat, kesän ensimmäiset. Eipä silti, joskus pyysin naapuristakin koivuvihtaa, kun teevärkki siitä oli loppunut. Se oli joskus talvisin ehdotonta ja kesäkuumilla, kun alkoi tulla vesipöhöä ja tarvittiin nesteenirroittajaa. Ja kun siihen tottui, niin hyväähän se oli. Vaikka aina täytyy muistaa, että liika on liikaa. Yrtit ovat sopivia kuureina, ei jatkuvasti käytettynä. Koivunlehtiteen käyttö ei sovi imettäville äideille, ei munaissairauksissa eikä sydänsairauksissa. Vaikutukset on aina hyvä tietää, myös ne negatiiviset.

Hiirenkorvat! Juhannuskoivu! Vaneri! Visakoivun kuksa! Pahka! Koivuvitsa! Sitäkin olen saanut maistaa. Joskus olin tyytyväinen, kun risu oli kuiva ja loppu ennen kuin olin kunnolla ehtinyt selkäsaunaa saada. Mutta voi sitä keväistä vitsaa. Se tuntui, eikä heti tehnyt mieli istua! En ole katkera kuitenkaan. Usein itkettiin isän kanssa yhdessä sen päätteeksi. -Voi, voi, kun pikkuista pitää kurittaa, ja se tuntuu niin pahalta.

Viime vuosien uusi voimalääke koivussa on pakurikääpä. Sen käyttämistä on viime vuosina tutkittu paljon. Itsekin olen käyttänyt kotometsän pakuria melkeinpä päivittäin teehaudutuksena jo monta vuotta. Sitä löytyy myös kesäkahvilastani. 

Koivu kuuluu ehdottomasti suomalaiseen elämään! Se on meidän äitipuumme!

Yhden jutun kerron vielä rakkaudestani koivuun. Mies oli päivällä käynyt merkkaamassa erään alueen, eli laittanut nauhaa niille puille, joita ei saanut kaataa. Illemmalla hän yhtäkkiä muisti, että se komea vanha koivu jäi merkkaamatta. Hän harmitteli kovasti, sillä aamulla metsäkoneet senkin kaatavat. Senkö ikivanhan? Sen. Siitä paikalta vetäsin vaatteet päälle, otin merkkinauhan mukaan ja ajoin pyörällä niin pitkälle kuin metsätietä pääsin. Oli kiire. Puolijuoksua puuskutin metsässä ja tähyilin jo puolipimeässä tuota paksua valkoista runkoa. Tiesin suurin piirtein suunnan missä se kasvoi. Ja löysin sen. Kyllä halasin ilosta sitä ja merkkasin tukevasti sen vanhan valkoisen rungon. Ja oli mieskin iloinen ja ihaili rohkeuttani mennä melkein pimeään metsään. Siellä koivu seisoo komeana metsän äitinä vieläkin.

Sinikka Piipon puukirjassa on hurjasti juttua koivusta. Tänne sitä on turha päivittää. Siksi kerroinkin vain omakohtaisen tuttavuuteni koivun kanssa. Netistä löytyy ohjeita mm. syöpään auttavasta koivuntuhkauuteen valmistamisesta. Uutta minulle oli se, että koivun siemenetkin ovat hyviä ja ravintorikkaita. Niitä voi käyttää mm. salatteihin ja jopa pakastaa sellaisenaan.

Lasse Hoikka & Souvarit. Koivu