Ruusuinventaario 8: Muut ruusut

Tämä on viimeinen kooste ruusuinventaariostani. On kyllä tarpeeksi nyt ruusuista puhuttu! Joillekin juttua kyllästymisiin asti. Tässä loppukoosteessa minulla on blandaruusuja, ryhmäruusuja ja muita yksittäisiä ruusuja, joista en oikein tiedä mihin he kuuluvat. Kun laskin kaikki ruusuni nyt yhteen, niin tulee kyllä yli 100, jota lukua olen hehkuttanut Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Ruusulajikkeita on yhteensä nyt 112, mutta ensi kesänä luku voi paljonkin muuttua.

1. Ilo, jonka meinasin aivan kokonaan unohtaa, on Peter Joyn ja kumppaneiden luomus, jota ei saa unohtaa. Niin kaunis ja täydellinen luomus se on! Ilo-ruusun isä on kanadalainen John Davis ja äiti suomalainen Kempeleen kaunotar. Ja mikä tytär! Se on ollut minulla jo neljättä vuotta, aina yhtä terveenä, kukoistavana ja kasvavana. Onneksi laitoin sille tuen, jossa se saa kohota noiden rugosaruusujen taustalla kuin prinsessa Ruususen tornirakennus. Ilon voisi ryhmittää Suomen moderneihin ruusuihin, ensimmäisiksi sellaisiksi.

 

2. Pohjantähti, oikeastaan ensimmäinen suomalaisen jalostama ruusu. Se jalostettiin kuitenkin aikaan ennen Suomen itsenäistymistä. Pohjoisen sitkeä köynnösruusu. Kuitenkin se ei köynnöksenä säily ilman peittämistä keväisen ahavan aikana. Vuonna 2016 luulin sen jo kuolleen jopa, mutta tänä kesänä kasvoi ja kukki hyvin. Se on kaunis punamultaista navetan seinää vasten.

3. Tarja Halonen, blandaruusuihin luettu, on menestynyt hyvin pihallani. Sekin kurkottelee kolmea metriä tuessaan. Tosin sen vuorona oli kasvattaa tänä kesänä versoja, kukki vähemmän kuin edellisenä kesänä.

4. Toukoniitty, kuuluu myös edelliseen sarjaan, nähtävästi Schalinin ruusuja. Se kukki tänä kesänä runsaasti ja muutenkin kasvoi paljon, joten tein sillekin nyt oman tuen. Kukalla on vähän suorakaiteen muotoiset terälehdet ja siitä helposti tunnistettavissa.

5. Herttoniemi, samaan ruususarjaan kuuluva kuin edellisetkin. Sekin on tänä kesänä kasvattanut enemmän versoja kuin kukkinut. Herttainen hertto!! Kaikki nämä kolme ruusua ovat hyvästi kukoistaneet puutarhassani, ei tauteja eikä sadekaan paljoa haittaa.

6. Hurdal, norjalainen löytöruusu, jotenkin passaisi edellisten ryhmään. Istutin sen pari vuotta sitten. Viime vuonna se näytti tosi kituliaalta. Mutta selvisi. Ja tänä kesänä se on komeasti kasvanut pituutta ja kukkinutkin. Joten uskon sen selviytymiseen puutarhassani. Tosi kaunis ruusu!

7. Huldra, jonka myös meinasin unohtaa kokonaan, ruotsalainen löytöruusu, ehkä lähinnä tarhapimpinelloja, on vielä hyvin pieni. Säilyi elossa viime talven, mutta ei ole paljoa kasvanut, joten en ole nähnyt sen vielä kukkivan. MUOKS... korjaan tämän ruusun tietoa. Se ei olekaan löytöruusu, vaan taustalla on Matti Kuljun mukaan Poppiuksen ja omanaruusun risteymä. ´Huldra´ är en helsvensk ros, framtagen av Evert Nilsson i Ås utanför Östersund. Evert Nilsson tog fram många nya sorter av olika växter och alla namnade han efter skogens väsen, ´Huldra´är ett passande namn på den här rosen. Den är förtrollande. Matti Kulju, som jag köpt den av, anger att den är en korsning på ´Poppius´ och R. rubiginosa. Bladen är inte typiskt pimpinelliga, men inte heller äppelrosens. De är lena som lammöron. Blomman är ~5-7 cm stor och har behaglig doft. MK anger höjden till 1,5-2 meter. Jag har aldrig sett den till salu i Sverige, vilket är synd. Det är en buskros med säregen utstrålning, skriver Karin Berglund i "Lust och fägring".

8. Riitan ruusu, jonka sain blogiystävältäni Riitalta, kasvaa kyllä ja näyttää olevan kyvykäs, mutta ei ole vielä kukkinut. Riitta kertoi, että se on pihansa ikivanha ruusu, mutta ei tiedä mikä se on. Hän toi sen minulle tutkittavaksi. Joten toivon, että ruusu vahvistuu kasvultaan ja kukkisi ensi kesänä.

9. Peace, yksi maailman kuuluisimmista ruusuista sen kauneutensa vuoksi, ryhmäruusuja, on ollut puutarhassani välillä voimallisempana, välillä heikompana varmaan jo viisi vuotta. Nyt oli se heikko vuosi johtuen ehkä siitäkin, että siirsin sen paikkaa. Pari vaivalloista kukkaa se teki tänä kesänä. 

10. Lawinia, sisupussiruusu, jonka ei pitäisi täällä korkeuksilla menestyä, mutta parina vuonna kukki tosi komeasti. Nyt se kärsi kevään vuoksi, tuskin hengitti, mutta nousi kasvattamaan kolmea kukkaa, joita syksyinen sade runtelee kokoa ajan. Pelkään sen puolesta. Taidan peittää sen paremmin ensi talveksi. 

Tässä viime kesän komeutta. Silloin syksy oli aurinkoinen. Lawiniakin on oikeasti köynnösruusu, mutta en usko sen tällä vyöhykkeellä koskaan köynnöstävän.

11. Presidentti Kekkonen, jonka istutin toissa kesänä, kukki hyvin viime kesänä, vielä pitkään syksylläkin. Nyt vain pari kukkaa. Sekin on kärsinyt tästä kesästä. Outo oranssinen väri kukinnossa. Kuva kesältä 2016. 

12. Fairy, pieni maanpeittoruusu, on kärsinyt myös. Se ei tarennut millään nousta ylös koko kesänä.

Nyt olen siirtänyt sen ruukkuun voimistumaan, mutta ei taida auttaa sekään.

13. Arthur Bell, uusin tämän kesän ryhmäruusu, keltainen ja hurmaavalle tuoksuva. Yleensä pitkälle jalostetut ruusut eivät tuoksu. Tämä tuoksuu!  Istutin sen muiden ryhmäruusujen joukkoon. 

Pelkään, etten osaa vaalia näiden ryhmäruusujen henkeä kylmässä Pohjolassa. Sydäntäsärkevää on nähdä tämänkin kesän kitulias elämä niillä. Mutta yritän peitellä niitä vaikka sammaleella, jonka olen joskus todennut hyväksi. Kaupallinen kuiva-aine ei niitä auttanut.

14. Flammentanz, tulinen köynnösruusu on sitten ilahduttanut minua sitäkin enemmän. Se kasvaa näiden ryhmäruusujen kanssa samassa paikassa ja on pienessä tukiristikossaan kasvattanut vartta jo toista metriä ja kukkinut komeasti. Se on aloittanut pienenä taimena ja kesti ensimmäisen talven. Nyt on edessä toisen talven koettelemus. Kaadan sen maahan ja peitän hyvin. Nyt muistan laittaa sille havupedinkin. 

 

15. Grootendorst eli neilikkaruusu on selvinnyt kahvila-aitan vieressä jo kolme talvea, mutta kukinta tahtoo hitaana jäädä syksymmälle. Ja nytkin harmaa taivas ja sade ei ole sen parasta aikaa. Kuitenkin se tuolla kukkii ehkä viimeisimpänä ruusuna. Sitkeää sorttia! Olen jopa katkonut sen kukintoja vaasiin, mutta ei se siitä oikein pidä.

Voi näitä ruusuressukkojani! Ei ehkä pitäisi ottaa niitä näin pohjoiseen ja kiduttaa niitä. Ei pitäisi luulla itsestään liikoja. Mutta mahdollisuus tässä on annettu! Voimia niille!

Laila Kinnunen: Kesän muisto 1968