Runollinen joulukalenteri 18.12.

Wieniläinen vahtisotilas. Kaikki kuninkaalliset ovat tarvinneet suuren turvajoukon ympärilleen. Eikö kaikki presidentitkin tänään niitä tarvitse. Talot tarvitsevat vahtikoiran tai turvajärjestelmän. Edustakoon tämä vartija kaikkien pukkien ja tonttujen joulurauhan turvaamista. Kaikkien.

Toinen tanskalainen naisrunoilija, Ursula Andkjär Olsen, esillä nyt. Toivon löytävän häneltä jotakin lohduttavampaa. Tämä runoilijan tyyli avataan lauseella: "Politiikasta on tullut niin keskeistä ja väistämätöntä nuoressa runoudessa, että runoilijat voivat tuntea tarvetta ottaa siihen etäisyyttä." Olsen runoissaan yrittää päästä pakoon yhteiskunnan meteliä. Onnistuuko hän? 

Osa runoelmasta Vihreä VII, käännös Jyrki Kiiskinen
(En toteuta tässä Olsenin harvaa kirjoitustyyliään riveissä, on helpompi lukea tiivistetymmin, anteeksi hänelle!)

Nyt on yhteenvedon aika.

Kaiken minkä olemme jo astuneet.

Ja loputkin.

Ulkoapäin tämä ei näytä paljon miltään,

Mutta täältäpäin.

Mikä upea matto!

Sitä minä tarkoitan vihreällä.

Ennen kuin astumme enempää

kuin on todellakin tarpeen.

Olemme tehneet sen mitä minä tarkoitan ruoholla.

Älä pidä sitä kliseenä.

*

Voisinko minä todella juosta pois.

Tuonne tähden kaukaisimpaan tuikkeeseen.

Kauemmas pois.

Sitä ei käsitä.

Vihreämpää ruohoa.

Vihreätä sammalta.

Sitä ei käsitä.

Siksi lähetin sen sinulle.

Kahdenkymmenen päivän halki maana 

ruohona

pikakahvina.

Eduksi...

Rusottavia kasvilajeja.

Jaa.

Ainoa minkä voin sanoa varmasti.

Perspektiivi oli aivan uusi.

En ole ikinä ennen nähnyt sinua siitä näkökulmasta.

En ole ikinä ennen pitänyt sinua silmällä

tämän etäisyyden päästä.

Ja vähä vähältä purressani.

Kiskoessani ruohoa siinä luulossa että se olit sinä.

Toisin sanoin.

Hiuksesi.

Tuliko siitä valmista. Ruohosta valmista.

Siihen suhteeseen kaikki yhdessä perustui.

Kutittaa. Kutsun sinua kutimeksi.

Saat minut aivastamaan niin.

Nyt kun kiskon hiuksiasi siinä luulossa.

Että se on ruohoa.

....