Jatkan norjalaisilla runoilla.
En voi olla aloittamatta Edda-runolla. Me kunnioitamme omaa Kalevalaamme, sen tarinarikkautta, riimittelyä ja tahtia. Nostan mielelläni siihen rinnalle Edda-runot, jotka ovat vanhaa norjankieltä, mutta jotka on kirjoitettu talteen Islannissa noin vuonna 1270. Mikä rikkaus skandinaavisesta mytologiassa sekin! Sitä on myöhemmin pystytty lukemaan riimukirjoituksista.
Päätellään, että suomalainen sana "runo", ehkä alunperin kulkeutuu germaanisesta sanasta "riimu". Onkin mielenkiintoista että Skandinavian kielissä runoilija on poet. Irlannin iirin vanhassa kielessä Poet = Hän joka näkee.
Ja arvatkaa? Mistä on alunperin sana "Edda"? Siitä on monia tulkintoja, mutta eräs niistä, joka on suosituin: Edda = isoäiti! Ymmärretään, että isoäidillä oli tallessa vanha tieto, jota hän antoi eteenpäin. Tähän sydämiä...
Ihmettelenkin, miten taitavia ihmiset ovat olleet muinoin runotaiteessa. Runoja on aina lausuttu, kirjoitettu ja kirjoitetaan. Runo on usein myös ajan kuva. Mutta mitkä niistä säilyvät vuosisatoja aina yhtä kiinnostavina kuten Kalevala ja Edda-runot?
Aale Tynni on suomentanut Eddan sankarirunot ja Eddan jumalrunot.
Kuolee karja,
koko suku suuri,
kuolevainen olet itsekin.
Muttei kuole
kiitos koskaan,
jos on hyvä maine hankittuna.
suom. Juha Peura
Mies tuli metsältä,
tarkkasilmä,
Völundr, pitkältä
vaellukseltaan.
Hän käristi ruskean
emokarhun reittä,
pian kuivassa risuissa
rätisi tuli,
tuulenpuremissa
Völundrin puissa.
Hän karhuntaljalla
sormuksia tutki,
haltiain poika,
puuttui yksi,
hän uskoi: sen otti
Alvitr nuori,
hän Hlödvirin tyttären
arveli tulleen.
Hän istui kauan,
kunnes nukkui,
kun valveutui,
oli voima poissa:
ranteihin pantu
oli raskaat köydet,
nilkat kytketty
kahleketjuin.
Eddan sankarirunot, suomentanut Aale Tynni, WSOy 1980
Olipas väkevää!
VastaaPoistaEddassa on paljon samaa kuin meidän Kalevalassa. Kuka lienee vaikuttanut kehenkin?
VastaaPoistaNiinpä...
Poista