Ajatuksen ja sanojen voima!

Kun ajatuksen sanoo ääneen, sen voima kasvaa.

On aivan eri asia sanoa: - Voi että minusta olisi kiva joskus perustaa ruusutarha. Tai: - Kyllä minä joskus vielä perustan ruusutarhan, jos… Tai: - Jokin päivä ehkä perustan ruusutarhan. Tai muuta sellaista.

Mutta kun minä ressukka menen sanomaan: - Aion perustaa ruusutarhan.

Vaikka tuossakin lauseessa on vähän epäilevä ’aion’-sana, niin sittenkin ystävät ovat ottaneet minut tosissaan. Olen saanut ruusuja! Leikkoruusuja, ruukkuruusuja ja ennen kaikkea taimimyymälän ruusuja, jopa lahjakortin taimimyymälään. Olen saanut ystävällisiä tarjouksia: - Kun tulet käymään, saat minunkin pihalta sen ja sen. Olen saanut ruusukankaita, ruusukirjoja, ruusuesineitä. Viimeisin, jonka eräs ystävä lupasi, on ruusunmuotoinen kakkuvuoka. Kaiken kukkuraksi hän sanoi, että tulee viikoksi minun ruusutarhakahvilaani apulaiseksi. Tervetuloa!

Viimeisin ruusutarjous kuului puhelimitse tänään: - Sinulla taitaa olla onnea noiden ruusujen kanssa, sillä sain juuri kuulla mistä saisit ruusuja. Erään pihan ruusut hävitetään, sieltä voisit saada.

Ohhoh! Nyt jo huokaisin. Miten ihmeessä minä ehdin ja jaksan raivata maata kaikille! On eri asia ottaa kiitollisena sydän auki kaikkea vastaan kuin sitten antaa niille elintila ja hoitaa niitä jatkossa. Jokaisen lahjan taustalla on hoitamisen vastuu ja velvollisuus, sillä ne luotetaan hyviin käsiin. Hyvänen aika!! Minuunhan luotetaan. Minulle tohditaan antaa ruusun vastuu! Luotanko minä itseeni sitten?

Ei muuta kuin anna palaa! Tilaa on ja voihan niitä siirrellä sitten pikkuhiljaa muuallekin, kun suunnitelmani kehittyvät. Se minun Rosa-asteroidikin on tällä hetkellä Kaksonen-tähtimerkissä. Ja sehän merkkaa sitä, että vuorovaikutus ruusun saralla on tosi vilkasta. Kaksonen-merkki intoilee, lupaa kuuta taivaalta ja sitten unohtaa mitä olikaan luvannut! Onneksi olen hoivaavaa Rapua aika paljon.

Siis kun ajatuksen sanoo ääneen, sen voima kasvaa. Ja mitä enemmän sitä sanoo ääneen, sitä enemmän se kasvaa. Ja olenhan hurjan kiitollinen kaikesta tästä.

Eipä silti. Olihan erään oppilaani ’hyvästi-kortissa’ tällainenkin arvio opettajastaan: Olet hyvä ajattelemaan! (Tämä nauratti minua makeasti.)

Mutta pitäisiköhän minun välillä olla nöyremmästi hiljaa....? 

Tämä kiitos tulee sielusta asti, mutta kummasti menee myös varpaisiin!