Ruusun tuska

Luin voimakkaasti minuun vaikuttavan kirjan Ruusun muistelmat, Consuelo de Saint-Exupery. Vähän ahdistuneenakin kirjan sisällöstä halusin sen lukea loppuun ennen tätä Suomen varsinaista juhannusta ja siirtyä uusiin tunnelmiin.

Jos joku haluaa repiä alas ihanteita ja illuusioiden maisemia, niin suosittelen tätä kirjaa luettavaksi. Jos joku haluaa tutkiskella niitä naisen äärivoimia mihin hän pystyy tai niitä uhrauksia jota tekee rakkauden ja miehen kunnian vuoksi, suosittelen kirjaa. Jos joku haluaa tutkiskella omaa suhdettaan rakkauteen tai marttyyrimaiseen olotilaan, suosittelen. Sillä minun mielessä nämä kaksi suurta aihetta mittelöivät keskenään; rakkaus ja uhraus. Mikä on hyvä? Mikä paha?

Jouduin kirjan sisään Ruusun kautta, Consuelon  ylistetty mies oli Antoine de Saint-Exupery, joka kirjoitti maailman kuulun ’Pikku Prinssi’-sadun, jonka sisältönä osittain oli vähän hyljeksitty ruusu, jonka luo hän loppujen lopuksi palasi.

Mitä ymmärsin kirjasta, että Pikku Prinssi oli itse Antoine ja Ruusu hänen ’piikikäs’ vaimonsa Consuelo. Piikikäs siksi, että Consuelo osittain pakotti Antoinen luomaan kirjojansa ja arvosteli hänen elämäntapaansa. Antoine kirjoitti, mutta ei voinut muuttaa elämäntapaansa.

Antonio sanoo: ”Minä kirjoitan parhaillaan kirjaa, mutta vain omakohtaista kokemuksista. Minä en ole ammatiltani kirjailija. Minä en osaa kuvailla mitään mitä en ole itse kokenut. Minun pitää mennä koko olemuksellani mukaan kaikkeen minkä haluan ilmaista tai sanotaan mieluummin, että minkä ajattelemiseen haluan itseltäni luvan.” …Siis tietystä kulmasta katsottuna Antoine oli hyvin itsekeskeinen persoona mikä tuli enemmän esiin Consuelon kärsimyksissä.

Mutta rakkaus kestää kaiken. Onko rakkauden tarkoitus tämä? Elää toiselle toisen kautta? Eikä Consuelo suinkaan ollut mikään heikko persoona. Samalla hän rakensi omaa elämäänsä. Hänellä oli laaja ystäväpiiri, hän auttoi paljon ihmisiä (jopa ruusuja!) ja hän oli kuvanveistäjä. Consuelo sanoo: ”Minä rakastin silti tuota isoa poikaa joka oli minun aviomieheni ja minä tiesin että hän rakasti minua. Mutta hän tahtoi olla vapaa aviomies ja minä soimasin itseäni että panin hänet tulemaan luokseni joka kerta kun minun piti maksaa huoneestani, ruuastani tai puhelimesta. Me syleilimme toisiamme pitkään samppanjalasit kädessä ja vannoimme että rakastamme toisiamme ikuisesti. Ja hän jäi sänkyyni…Mutta viideltä aamulla puoliunessa minä huomasin olevani yksin. Hän oli jättänyt lyhyen viestin ja kauniin piirroksen joka oli hänen omakuvansa. Se oli klovni kädessään kukka, neuvoton ja kömpelö klovni joka ei tiennyt mitä tehdä kukalleen…Myöhemmin sain tietää että minä olin tuo kukka, hyvin ylpeä kukka, niin kuin hän sanoo Pikku prinssissä."

Tulin siihen tulokseen, etten tiedä rakkaudesta vielä mitään. Mutta en uhrinakaan olosta.

Ruusuni ovat vielä suureksi osaksi nupussaan. Mietin mikä tunne kasvilla on puristaa itsensä esiin tuosta tiukasta pakkauksesta ja ottaa maailma syliinsä. Siihenkin varmaan sisältyy sekä tuskaa että riemua. Synnytys.

Tuska ja Arja Saijonmaa