keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Iiriksen vanhat ratapölkyt ja Kempeleen kaunotar


 Viime vuonna minut vietiin kerran illan hämyssä johonkin ihmeelliseen paikkaan, jossa suuret kukat kylvivät vielä valoaan, polkujen kivet näyttivät tietään ja valkoiset patsaat siellä täällä vahtivat piiriään. Pienet valotuikut polujen varrella osoittivat minulle jotakin salaisesta paratiisista. Kaikki näytti aivan lumotulta. Se oli tanssitoverini Iiriksen puutarha, jota hän on kymmenen vuoden ajan työstänyt ja vaalinut kuin aarrettaan.



Nyt halusin näyttää sen kesävieraalleni ja nähdä itsekin päivän valossa kesäkuun kukkasineen. Puutarhan olemassa olo  todellistui ja Iiriksen itsensä kertomana avautui realiteettiin. Kovasti työtä. Kovasti luovaa ideaa. Ja miehen voimaa siihen rinnalle. Nii-i.

Se mitä heti kadehdin, olivat Iiriksen vanhat ratapölkyt, jotka niin jämerästi suojasivat ja kätkivät kompostivärkin. Siellä tukevien seinien sisällä sitä oli helppo pyöritellä. Ja se oli iso tila. Sieltä Iiriksen mukaan saadaan kaikki tarvittava multa. Nii-i.

Toinen mitä kadehdin, olivat pienet purot ja vesivarannot lampineen ja suihkulähteineen. Voi jukra. Suoraan rännistä kulki vesi pieneen kaivoon ja salaojaputkea myöten puroon ja lampeen. Hieno juttu. Mutta Iiriksellä oli siellä tähän sopiva mäen rinne, joka rikastutti puutarhaa portaikkoineen, veräjineen, aitoineen ja kiemurtelevine polkuineen. Ja niitä kiviä oli joka paikassa. Ja niiden kiven siirtämiseen on tarvittu traktori. Nii-i.



Ja sitten näin itse kaunottaren! Erään ruusun melkein jo täydessä kukassaan. 



Iiris, joka ei kuten en minäkään, muista kaikkien kukkiensa nimiä, muisti tämän. – Eräs ryhmä kävi täällä ja eräs heistä tunnisti tämän Kempeleenruusuksi eli Kempeleen kaunottareksi, kertoi hän. Ja uskon sen. Olenhan niin paljon jo selannut kirjoja ja ihaillut kuvia. Siis piharuusu, joka on vuoriruusun ja metsäruusun risteytymä. Olisi mukavampi sanoa, että äiti on suomalainen metsäruusu ja isä vieraileva kanadalainen ruusu, ja he ovat joskus rakastuneet.

Iiris lupasi minulle siitä poikasen, juuritaimen. Ihanaa! Syksyllä ja ehkä jo aikaisemminkin hiippailen taas ihailemaan hänen puutarhaansa. Kiitos, kun saimme käydä siellä, Iiris, kukkanen itsekin!



4 kommenttia:

  1. Ihana piha Iiriksellä, kiva kun hiukan meille sitä raotit. Kyllä minäkin haluaisin ratapölkkyjä, olisi käyttöä, samoin pienelle purollekin. ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tia! Liityin täkäläiseen puutarhaklubiin ja pihat aukeavat minulle, mutta toki muutenkin on ihana jos saa kutsuja toisten puutarhoja kurkkaamaan. Usein he mielellään niitä esittelevät. Mitäs sitä yksin siellä komeudessa.

    VastaaPoista
  3. Minulla on myös kempeleenruusu. Tökkäsin sen melkein hiekkaan kun ei sattunut olemaan multaa. Veljen vaimo toi minulle alun. Nyt on aivan valtava pensas ja kukkii kamalasti. Että ei ainakaan vaadi maaperältä kovin kummosia. Hieman huolettaa leviääkö se kasvimaalle.

    VastaaPoista
  4. No on sinulla huolet, Salla. Ruusu valloittamassa kasvimaata. Ihan syy huolestua.
    Iiriksellä tämä ruusu oli ihan aisoissa, ei ainakaan puhunut että kovin laajenisi. Ja kaunis se on!

    VastaaPoista