perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ruusun tappajia liikkeellä!



Kun näin ensimmäiset käpristyneet lehdet, hain sitä mitä nopeimmin löysin. Se oli vanha Raid-purkki. Siitä sumutin tuohtuneena käpristyneihin lehtiin.

Varmaan se suuri tappaja kuoli, sillä kun lehdet siitä aukenivat, jotakin oli poissa, jäljellä kärsineen näköiset rei’itetyt lehdet. Kukannuppua niihin ei enää synny.

Ja kun pengoin ja tutkin, osasin nimetä tuon ruusuntappajan kääriäisen toukaksi. Itse kääriäisperhonenhan on aika soma, mutta se toukka on tuholainen. Sitten luin jostain keskustelupalstalta, että se pitää listiä sormien välissä. Nyt olen sen tehnyt. Inhottavaa pehmeää siellä lehtien välissä litistyy. Ja minua puistattaa. Litistää pikkuista puolustuskyvytöntä, joka piilossansa nauttii elämästä ja hyvästä ruoasta. Kuka tässä ’tappaja’ on?!

 Markku Ruuskasen kuva

Valinnat ovat vaikeita. Antaako elämä ruusunkukalle vai pienelle madon palleroiselle syntyäkseen taas perhoseksi ja äidiksi. Uuuh! 


Sydän se tekee useimmiten ne valinnat. Järkevämpäähän olisi pitää yllä eläimen elämää, ainakin toisten ruo’aksi, sillä lintujen suuhunhan ne perhosetkin loppujen lopuksi joutuvat. Madot osaavat suojautua kääriytyen ruusunlehden suojaan. Siitähän nimikin. Siinä lie ne koteloituvatkin?

Mutta sydän tekee ratkaisuja kauneuden puolesta, rakkaudesta ruusuun. Joten nyt kuljen valamonruusujen luona nuuskien ja listien laihempia tai lihavempia toukkia sormissani. Olkoon se nopeaa ja kidutonta. Anteeksi pienet! Sillä nyt suojelen ruusujani!

Nyt tappajat (The Killers, Somebody told me) vauhtiin!  Ihanaaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti