lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kolmas ruusunhakuretki...luvan kanssa

Tällaisilla helteillä on mukava pyöräillä. Tien päällä käy pienoinen tuulenvire eikä pieni hiki haittaa. Olin saanut kutsun tulla pihaan, josta saan taas uudenlaisen ruusuntaimen, tornionlaaksonruusun.

On aivan eri juttu saada istukkaita ystävien pihamailta, jossa ne ovat jo tottuneet oman seudun ilmastoon ja olosuhteisiin. Siellä ystäväni pihassa tornionlaaksonruusu kasvoi jo isoina pensaina puolivarjoisassa paikassa ojan reunassa. Pihan emäntä olikin varoittanut poikiensa ruohonleikkuusta, että säästävät ruusuntaimia.  Sieltä niitä sain muovipussillisen tarakkaraudalleni.

Tämäkin pihamaa oli kuin pienoisparatiisi. Tonttia raivatessa kaikki kivet (joita emännän mukaan oli kosolti) kasattiin kauniiksi muuriksi talon eteen ja kivikäytäviksi muualle puutarhaan. Ei niitäkään metsään viety. Tosin tuollaisiin ’muureihin’ isoja kiviä kiven päälle tarvitaan kuitenkin järeämpiä työkaluja kuin pelkkä ihmislihas. Mutta mukava niitä on katsella. Kivien väliin ei paljoa tarvita multaa kivikkokukille, kun ne siinä kiven lämpimissä kainaloissa kukoistavat.


 Mikähän tämä keltainen kukka on? Ihastuin siihen.

Tapaan usein ihmisiä, jotka ovat aivan hullaantuneita puutarhan hoidosta. Eräs ihmettelikin, että onko se vanhuuden merkki, kun siitä innostuu. Ei varmastikaan, kun samaa näkee nuorempienkin pihamaalla. Sanotaanhan, että puutarhuri on onnellisin ihminen, mutta työtä on paljon.

Mietin, että jotain muutakin tuohon pihapiirin kukoistamiseen kätkeytyy. Pieni paratiisi siinä ympärillä luo turvan ja ruusuisen tilan, joka laajemmasti ajateltuna on kuitenkin aika pettävää. Tarkoitan sillä myös piiloutumisen tarvetta maailman ja tämän ajan kaaokselta. Kauniilla pihapiirillä luodaan illuusio elämän ja maailman tilasta unohtaaksemme totuuden. Kun itse äiti-maa alkaa oikutella, ei siinä auta kaunis pihamaa. Tärähdellä voi missä vain. Tai kun ihminen itse alkaa oikutella tai haalia enemmän itselleen, rahaa tai valtaa, ei se koske enää pelkästään pihamaata, tai kylää, tai kaupunkia tai maata, tai ei aina edes maanosaa. Kaikki on kosketuksessa kaikkeen tällä planeetalla. Luonnon mullistus ja ihmisen tahto johonkin muutokseen synnyttää kaaosta, joka jollakin tavalla koskettaa kaikkia. 

Mutta on meillä lupa ’pistää pää pensaaseen’. On meillä lupa nauttia hetkistä, pienistä maan plänteistä ja huoltaa niitä. Tiedämme, kuinka paljon ihmiset ovat joutuneet näkemään sen tuhottunakin. Ja aina se rakennetaan uudelleen. Jos ei rakenneta, niin mielessä on ainakin illuusio siitä. Krhm.

Se on ihmisen luonto. Tai se on jopa eläinmaailman luonto. Tehdä hyvä ja kaunis pesä.

2 kommenttia:

  1. Tuosta puutarhanhoitoon hullaantumisesta. Minulla on siskoni kanssa sopimus: minut saa viedä hoitoon sitten, kun en enää ole kiinnostunut puutarhasta ja siskoni sitten, kun hänellä on jalassa krokotiilin nahasta tehdyt kengät.
    Valamon ruusun ötököihin olen käyttänyt mäntysuopaliuosta. terv. Rauni

    VastaaPoista
  2. Minäkin sitä väliin, mutta kun tuntuu että tuo kääriäinen on niin suojassa siellä lehden sisällä, ettei tokene.

    Ai, se hulluus onkin noin päin. Sittenhän minä olen paranemaan päin! Kiitos Rauni!

    VastaaPoista