torstai 21. heinäkuuta 2011

Hävettää...

Olen yleensä ollut ylpeä siitä, että erotan esim. maitohorsman ja lubiinin. Tässä tiedossa en voinut olla nauramatta eräälle ystävälle, kun maitohorsmaa lubiiniksi nimitti. Jo 8-vuotiaana kyselin äidiltä kaikkien mahdollisten kasvien nimiä. Ihmeen paljon äitini tiesi, kissankäpälästä hiirenvirnaan jne. Kun äiti ei tiennyt, menin opettajani luo ja kysyin häneltä. Näin sain tietää, että löytämäni ihmeellisen kaunis kasvi oli lehtosinilatva ja ihanasti tuoksuva kasvi rantaminttu. Siitä asti olen ne muistanut.

Nyt niin tietäväisenä tuolla eräässä vanhassa huhtikuun blogissani kirjoitin ruusujuuresta, Pohjolan ginsengistä ja sitä tuolla hehkuttelin. Niinpä niin. Teoriaa se kaikki vain! Pentele sentään! Sillä miten sen ruusujuuren kanssa kävikään!

Pari viikkoa sitten näin sitä somasti penkissä, silloin vielä kukassa, erään ystäväni luona ja  pyysin, että jos häneltä sitä voisin syksymmällä saada. En löytänyt sitä taimitarhastakaan. Kaikkea muita sen serkkuja oli, mutta ei itse varsinaista ruusujuurta.

Sitten aloin ihan oikeasti fundeeraamaan. Jokin välähti sameissa aivoissani jopa kaikkien ruusujen keskellä:
-        Mitähän ihmettä tuo kukka sitten on?

 
Sain sen naapuriltani. Tai oikeammin hän oli kyllästynyt roikaleeseen ja oli viemässä sitä kompostiin. Minä pelastin sen ja pistin kiireessä vain sinne missä tilaa näin. Mutta pieni särkynyt sydän on vienyt tilan ja voiman myös tuolta roikaleelta. Ei kai se vain …?

-        Ja mikäs tämä kukka on?

 
Sen nappasin joskus vuosia jostakin alennusmyynnistä, vähän surkean näköinen perenna oli. Ja istutin sen maahumalien keskelle vanhaan muuripataan, missä se on ihmeesti kasvanut ja tullut toimeen, vaikka se raukka on niin sivussa tien laidassa, että harvoin muistan edes kastella. Ei kai se vain…?

Kysyin sitten ystävältäni: - Mikähän lie tuokin kukka? – Ruusujuurihan se on. Hyvä lääkekasvi, sanoi hän ykskantaan.

Niskani meni köyryyn.
-Oletko ihan varma?! Kun minäkin aloin epäilemään.

Siis minulla on ollut tuo arvokas yrtti ainakin kymmenen vuotta, enkä minä poloinen ole tunnistanut sitä huonolta hoidoltani. Häpeä tyttö! Häpeän.

Nyt olen ahkerasti miettinyt parempaa paikkaa sille. Syvästi anteeksi pyydellen. Laitan tähän vielä linkin tästä mainiosta kasvista, jota minäkin nyt aion hyödyntää paremmin. Ehkä toisesta mättäästä otan juurta ja uutan sitä koskenkorvassa.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin kasvaa tuota ruusujuurta. Penskana popsin keväisin sen paksuja meheviä lehtiä tietämättä mikä kasvi se on.
    Viihtyy meillä viettävässä rinteessä (vesi valuu) sammaloituneessa kallion kupeessa eli tarvii kosteuttakin meheville lehdilleen.

    VastaaPoista
  2. Popsit lehtiä, elikkä elät vielä ja tarmokkaana elätkin, eipä siis ihme.

    Tuo toinen paikka on varjossa ja ehkä liiankin kostea, siksi niin ryvettyneen näköinen. Toinen paikka aivan liian kuiva, siksi en sitäkään tunnistanut.

    Eli todella jotakin pitää tehdä. Monet vuodet olen todella huonosti hoitanut puutarhaani, joka kuitenkin on väliin ollut ihmeen kukoistava. Olen ehkä hoidellut muuta...

    VastaaPoista