sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Istuttaa ruusu!

Jos joku luulee, että ruusuntaimen istutus sujuu tuosta vaan lonkalta, niin sen kus yrittää.

Ja näinhän se minullakin aluksi sujui, lonkalta. Toki vähän ajattelin suuntia, mihin niitä istuttaisin, mutta vähän minulla oli hajua suunnitelmallisuudesta. Ja kun taimia tuli ja usein piti saada piankin ne maahan, paljaana kun olivat. Mutta korjauksia pitää tehdä!

No ajattelin, että antaapa luonnon ja luontaisen luovuuden järjestää asiat. Sujuuhan se niinkin. Mutta korjauksia pitää tehdä.

Sillä en arvannut, että saisin niin paljon ruusuja. Pienellä päällä tuumailin, että aloittelen ihan pienesti, parista pensaasta ja laajennan vuosittain. Hehheh. Suuri suu puhui ja sitä kuunneltiin. Ja on siinä käynyt niinkin, että kun antaa pikkusormen, menee koko käsi. Himo syttyy!! Ja olen ruusuja itsekin sitten hankkinut, pyytänyt, ostanut, pelastanut ja jopa ryöstänyt.

 
Toki olisin voinut tehdä suunnitelmat, että tuohon pimpinellaruusut, tuonne kurttulehdet, tuonne neidonruusut ja tuonne villiruusut. Esimerkiksi. Mutta mitä pahaa siinä on, jos ne ovatkin vähän sikin sokin? Olen tehnyt kuitenkin puutarhakirjaan merkintöjä, mihin mitäkin olen istuttanut, jopa sen keneltä ja mitä ne ovat. Piirtänyt pohjapiirrosta. Myöhemmin laitan kyltin ruusujen viereen.

Naureskelin eilen itselleni sponttanisuuttani, että käynpäs ruusun istuttamassa ja sitten syön. Lähdin toimeen kello 15. Ja miten kävikään!

Mietiskelin, että mihin tuo Malvaruusu sopisi. Mietin värejä ja näköaloja. Miten mistäkin kulmasta näyttää. Mistä se näkyy, mihin se sopii tilaltaan ja väriltään. Ei ole mukava jos vaaleanpunaiset ovat vierekkäin jne. Sitten mittailin välejä ja oikeita suuntia. Kas kun mittakin löytyi niin helposti.

Ja lapion hakuun! Oliko se nyt rantteella vai työkaluvajassa vai missä käytin sitä viimeksi? Huhuu, missä keltainen kädensija? Sitä hakiessa kastelin mennessä malvaruusun hyvin törpössään. Kottikärrytkin löytyivät siinä ohi kulkeissa ja viimein lapiokin. Sillä merkkasin sopivan ympyrän ruohikkoon, puolen metrin säteellä.  Nostelin turppaita kottikärryihin ja kärräsin niitä vanhan ojanuoman täytteeksi. Ohi mennessä huomasin Ruskealan ruusun ja sen pienen olotilan. Joten lapioinpa sillekin parikymmentä senttiä lisää tilaa. Multaahan oli nyt kuormallinen, eikä niitä pieniä säkkejä, joita kannoin kaupungista. Niiden kanssa tuli sellainen pihistämisen tarve.

Kaivoin lisää pois maata malvanruusulle. Ja tasoitin maata toisaalla. Piti löytää piikkiharavakin, missähän se? Kun lähdin sitä hakemaan, huomasin pahasti rikkaruohoja yhden kukan kimpussa ja jäin sitä perkkaamaan. Matkalla löysin sopivan kiven pieneen altaaseeni, jota olin rakennellut. Kylläpä kävi hyvin. Ja samalla piti hakea siihen pari muutakin kiveä. Unohtui se harava.

Katselin ruusun kuoppaa ja huomasin, että pikkukivet olivat minulta loppu. Maa oli kuitenkin siinä kaltevaa, joten ei ollut pelkoa seisovasta märkyydestä. Ja pohja oli savensekaista, joka toisaalta pitää hyvin vettä. Kärräsin siihen karkeaa hiekkaa pohjalle. Laitoin ruskeaa maanpeittokangasta vierustoille niin että juuret löytäisivät syvemmälle keskeltä. Ja noin kourallinen kanankakkaa. Annoinpas kakkaa myös Ruskelanruusullekin.

 
Kärräsin pari kolme kottikärryllistä multaa malvaruusun paikkaan ja täyttelin ruskealanruusun laajentamaa kuoppaa samalla. Huomasin ohi mennessäni, että yksi heinäkasa oli unohtunut niitoltani puun juurelle. Jos tulee sade, sitä on sitten kelju poimia siitä. Mitä lie heinien alla silloin?
Joten kumma kyllä löysin lehtiharan seinän viereltä ja haravoin heinät kärryyni. Vein ne metsään kuusen juurelle.

Näin yhden sienen puun lomassa, ja kun saappaat olivat jalassa, piti mennä katsomaan, olisko niitä enemmänkin. Näin että mustikat ovat kypsymässä, parhaimmillaan ehkä viikon päästä. Palasin noutamaan multaa. Ja ohi mennessä löytyi se rautaharakin.

Harasin mullat tasaiseksi paikalla, jota olen tasoittanut oikeastaan koko kevään ja kesän. Pikkuhiljaa. Jotta siitäkin voisi ruohonleikkurilla ajaa.

Hain pari ämpärillistä vettä, jota kaadoin pikkuhiljaa ruusumultaan. Sitten istutin ruusun. Juttelin sille mukavia ja tasoittelin multaa. Siihen jätin se olemaan ja mullan ässehtimään. Kun se painuu, laitan ehkä lisää multaa. En tiedä vielä mitä juurille laitan. Puun murskaa tai jotakin pientä kukkaa. Kiviä pitäisi saada lisää.

Nyt vein kaikki työkalut samaan paikkaan. Tulin sisälle. Huomasin, että minulla oli kauhea nälkä. Ja kello oli kuusi.

Siis kolme tuntia meni ruusun istutukseen. Ei minua  varmaankaan huolittaisi puutarhalle töihin!

4 kommenttia:

  1. voi kuule, kuulostaa niiiiiin tutulta tuo homma,
    yhtä tehessä juohtuu toinen mieleen ja sitten kolmas ja sitten pitää lähtee takasinpäin ja mihikäs se työkalu jäikään..ja ainiin ne tais potutkin olla hellalla kiehumassa..apuva..

    VastaaPoista
  2. Oikeen nauratti ko oli just niinkö mun pihalla touhuamista :) Ainut ero että ne työkalut ei mulla taho millään palautua varastoon

    VastaaPoista
  3. Minäkin nauroin vedet silmissä tuota touhuasi. Tuntien laajan pihasi voin kuvitella niitä askeleita, joita tulee...mutta eipä kukaan naureskele mitä teetkin. Vähitellen se suunnitelmallisuuskin löytyy...
    Maarita

    VastaaPoista
  4. Ihanko tosi! Olipas mukavaa ja lohduttavaa luettavaa, kun tulin meren rannalta juuri kiviä hakemasta ja auringonlaskua saattelemasta.

    Tästä se ruusutarha syntyy, kuitenkin. Paloikohan Nikillä potut?

    Ne ovat kummia nuo työkalut. Joskus tuntuu, että ne karkaa ja piileskelee...

    VastaaPoista