Englanti, puutarhojen mahtimaa?

Ruotsissa ollessani eräältä kirpputorilta tarttui käteeni ruusukirja nimeltään ”25 Engelska tärdgårdar”  (25 englantilaista puutarhaa).Niitähän minä oikeastaan siellä etsiskelinkin.

Ja se olikin kirja, joka avarsi hurjasti näkemystäni ruusu- ja puutarhoista. Kirja tosin on painettu 2003 ja sen oli kirjoittanut Ulla Hårde, joka oli ulkomaankirjeenvaihtajana Englannissa, mutta ei varmaan siitä Englanti paljoa ole muuttunut. Kirja oli tarkoitettu pieneksi tietoiskuksi. Minulle se oli 'suuri' kirja!

Kirjoittaja on myös innokas puutarhuri ja sai näin oivan tilaisuuden tutustua ympäri Englantia yleisölle avoimiin puutarhoihin. Eikä niitä sellaisia puutarhoja olekaan yksi tai kymmenen, vaan jo tuonna vuonna yleisölle avoinna olevaa puutarhaa löytyi liki 4000. Ulla Hårde kirjoittaa, että tällaisia kansallisia puutarhoja löytyy ympäri Eurooppaa, kuten Tanskasta, Hollannista, Ranskasta ja Italiasta, mutta Englanti päihittää kaikki muut. Sillä yksistään Englannin puutarhoissa vierailee vuosittain noin 30 miljoonaa ihailijaa.

Siis hups!!! Täälläpäin on sanonta, että ’se on pientä kun piika pissaa, mutt annas kun Meimi losottaa’, tuli vain tuollainen tunne jotenkin. En ole vielä edes piika, haaveilen vain. Ihania tuollaiset kirjat, jossa äkkiä vedetään kuin yläilmoihin ja voi nähdä kauas. Olen jo vuosikausia haaveillut kulkea pyhiinvaellustien Santiago de la Compostellaan. Olen kulkenut polkua 55 kilometriä, joten kurkannut sitä olen. Mutta…samat askeleet voisin ottaa noissa puutarhoissakin. Hm…

Ruusutarhoista yksi ylitse muiden on Englannissa Mottisfont Abbey, joka luostarina tunnettiin jo 1200-luvulla ja on tällä hetkellä National Trust ’n hallussa ja hoidossa. Tänne puutarhaan on pyritty keräämään kaikki luonnonvaraiset ja vanhanaikaiset ruusupensaat, josta se on kuuluisa ja jotka ovat rekisteröity kansalliseen kokoelmaan. En tiedä tarkoitti luku 300 juuri niitä, vai yleensä ruusulajeja siellä. Puutarhaa sanotaan kuitenkin ruusuharrastajien Mekaksi.

 Kuva on puutarhan kotisivuilta

Kirja kertoi hauskasti 25 omaleimaisesta puutarhasta, jossa kansaa tulee ympäri maailman vaeltamaan kokeakseen kauneutta ja tuoksuja. Kartasta näkyi missä puutarhat sijaitsevat. Mukana kirjassa oli jopa puutarhojen aukioloajat, sähköpostiosoitteet ja kotisivut.

Mutta onko todella Englanti puutarhureiden johtovaltio?

Elvis Presley ja In the Garden

Astrologian ruusuista tulkintaa syntymäkartallani

Koska olen huomannut ruusumaailman suureksi tukijakseni ja lohduttajakseni, niin aikoinaanhan tein ruusublogin syntymähetkestä oman tähtikartan. Samalla se on myös Ruusutarha-ajatukseni syntymäkartta. Kun päätin ruusutarhasta, aloin kirjoittamaan siitä myös blogiani.

Tavallisten Kuun, Auringon ja planeettojen rinnalle olen ottanut asteroidit, jotka kantavat ruusu-nimeä tai liittyvät jotenkin siihen. Olen tulkinnut niitä aiemmin. Ne liikkuvat omaa rataansa tuolla avaruudessa ja ovat milloin missäkin kulmassa tai sektorilla omaan syntymäkarttani nähden.

Tämä kaikkihan on vain ehkä ajatusleikkiä, mutta kyseessä voi olla myös sattumia (joita ne eivät joidenkin mielestä ole, vaan suuria merkkejä ja merkityksiä), tai sitten kosmiset energiat koskettavat jokaisen ihmisen elämää omalla tavallaan, ne pienet asteroiditkin (Rosa, Rosengard, Rosenkavaljer, Horus ja Diana).

Nyt pitkästä aikaa katselen taas syntymäkarttaani ja sitä mitä nuo pienet asteroidit siellä touhuavat. Ja minulla on suuri kysymys niille: MITEN MINÄ SOPEUDUN TÄHÄN UUTEEN ELÄMÄÄNI?

Syntymäkarttani on tässä ja ympyrän ulkopuolella olevat merkit ovat tämän hetken planeettojen ja asteroidien paikka avaruudessa ja suhteessa karttaani.

  

Otan kartalta tarkasteltavaksi sen huoneen, mikä sisältää juuri tuota elämään sopeutumista. Se on huone eli sektori 3. Siellä minulla on kaksi merkittävää asteroidia Juno (jota usein aviokumppaniksi nimetään ja ilmentää henkilökohtaista voimaa) ja siihen yhtymänä Rosenkavaljer (joka minun omassa mielikuvassani ilmentää mieheni kuvaa, hän joka rakasti ruusuja ja usein niitä minulle kantoi). Siis astrologisesti merkittävä voiman antaja tuolla. Ne ovat molemmat myös Oinaan tulienergiassa ja elämässä eteenpäin pyrkivää voimaa. Missä nyt vaeltaa Rosenkavaljer?

Katsos kummaa!? Sillähän on ollut paluu koko minun matkalla oloni ajan! Tarkoittanee sitä, että tämä pieni asteroidi on kerran kiertänyt ympäri palaten samaan paikkaan kartallani. Ehkä todella sain matkalla koota itseäni ja jaksan paremmin eteenpäin. Alkaa uusi elämä! Suuri ja kaukana hitaasti kulkeva Uranus on myös tuon huoneen kohdalla, juuri tullut Oinaan tähtikuvion maisemiin ja on hiljaa saavuttamassa Junoa ja Rosenkavaljeeriani syntymäkartalla, ehkä joskus ensi kesänä tai syksystä. Se tuo muutosta elämääni, ravistelee omalla energioillaan, toivottavasti hyvään suuntaan.

Tuo Uranus on muuten syntymäkartallani yhtymässä Cerekseen, maa-äitiin, ja luin siitä Iris-tulkinnasta aivan ihanan lauseen: Tässä yhtymässä suositellaan hidastamaan vauhtia, niin voi aistia taas ruusujen tuoksun!

Tällä hetkellä tuo mahtava Uranus on aika voimakkaana muutenkin suhteessa karttaani. Sillä on neliö stelliumiini eli siihen voimapahkuraan, jossa on ritirinnan Aurinko, Venus ja Merkurius. Sehän se jyllää kuin sädesieni kotonani ja laittaa paikat uuteen uskoon, koettelee voimavarojani ja kasvattaa.

Onneksi on hoitava Chironin yhtymä Kuuhun, jonka kautta tunnen saavani tukea tähän kaikkeen.

Rosa-asteroidi vaeltaa yhä Leijona-merkissä eli on esillä kuten kirjoituksistani näkyy. Horus-asteroidi on edennyt kovempaa vauhtia ja on juuri tulossa Neitsyt-merkin vaikutukseen. Eipä siis ihme, jos taas tutkin ja analysoin tuota ruusumaailmaa vähän laajemmasta perspektiivistä. Tulen siitä pian kirjoittelemaan. Rosengard-asteroidi on myös Neitsyessä.

Sykähdyttävin tähtimaailman löytöni on Diana (Artemis) –asteroidi, joka kuvaa ’metsästäjä- ja luontovaistoani ja metsäkaurista’. Sehän on kartallani tasapainoa etsivässä Vaa’an merkissä. Dianalla on kaksi vaihtoehtoa, kun ’vaara’ uhkaa. Se joko hyökkää tai sitten se ’pakenee vuorille’.

Minun ’vaarani’ kai oli lähinnä väsymys tähän kaaosmaiseen kotitilaani monessa suhteessa. Mutta arvatkaa! Juuri sinä päivänä kun minä ’pakenin vuorille’ eli siskon luo Ruotsiin, Dianalla oli paluu eli se tuli yhtymään syntymäkarttani Dianaan. Samoinhan minä laitoin täällä metsäkauriini turvaan liiterin suojiin lähtiessäni. Nyt aloitetaan jotakin alusta taas. Ensin levähdetään, sitten tuumitaan.

Voiko astrologia, jopa asteroidit puhua noin selvää kieltä?

Vielä eräs yhtymä, joka voisi kertoa omaansa. Horus oli juuri silloin yhtymässä Plutoon, kun kotiremontti tuli esille, Horuksen ’näkevä silmä löysi homesienen’. Onneksi! Nyt pian tulee Rosa-asteroidi yhtymään Plutoon. Mitäs sitten tapahtuu, jotain pientä mullistavaa?

Siis vastauksena suureen kysymykseeni siitä miten selviän on tässä: Olen levännyt, käynyt läpi mennyttä, latautunut ja saanut uutta voimaa. Lähelläni on ollut ’arkkivoimaa’ joka kantaa. Ja jotakin on aloitettava alusta, uudenlaista elämää. 

 Adventti-ikkunalleni laitoin paljon vanhaa, mutta jotakin myös ihan uutta; ystävieni lahjoittamia voimakiviä. 

Tällaiset äänivärähteet kuuluvat Uranus-planeetalta- mielenkiintoista!

Matkan mutkia!

Koti ja kotiliesi! Oikein mukavaa!

Nyt tein tuota 1000 km:n matkaa kolme päivää, mutta riitti siinä kokemuksiakin.

Lähdin matkaan oikein mojovan vinotuulen vauhdittamana. Olin iloinen takakontin kivikuormasta. Ja vaikka tälläsin toiselle etuistumelle jos mitä painoa, niin kyllä tuntui välillä kuin olisi purtta ohjaillut. Pidin ratista kaksin käsin vankasti kiinni ja yritin aina hiljentää vauhtia, kun tulin peltoaukealle. Varsinkin moottoritiet ovat oikein otollisia tuulille. Niin mukavaa kuin olisikin, tuo kevyt olo, mutta ei maantien päällä myrskytuulessa. Onneksi ei ollut jäätä tiellä, ei sadetta eikä lumipyryä. Puiden oksia kiisi siellä täällä pitkin tietä, mutta ei vaaraksi asti.

Selvisin siitä.

Mistähän se muuten johtuu, että kun on tosi tarve, joko sitten bensaan, tai kahvinjanoon tai vaikka vain pissahätä, niin ei löydy mailta halmeilta siihen apua? Suivaannuin ja puikahdin autoineni pienelle kylätielle, jossa sitten oli taloja niin ritirinnan, etten päässyt metsään poikkeamaan. Kurvasin soramontulle, vähän kiipeilin ja löysin helpotuspaikan. Ajattelin, että jatkanpa tietä siitä eteenpäin. Kyllä se varmaan tulisi isolle tielle takaisin. Eipä tullutkaan! Vieressä alhaalla kulki päätie ja minä vain luikertelin kamalassa savivellissä autoineni. Ei auttanut muu kuin palata takaisin. 

Edessä soramonttutie, oikealla näkyy päätie.

Löysin päätielle.

Toisenlaisia hankaluuksia teki matkaani äkillinen pimeän tulo. Vaikka kuinka laskekselin, että olen majapaikassa vähintäänkin hämärän tullessa, niin pimeys yllätti. Suorastaan vihaan sitä keskikaistan aitaa, niin paljon kuin se estääkin nokkakolareit, niin kyllä inhottavasti vastaantulevien autojen valot sen läpi vilkkuivat. Kuin olisi ollut teknodiskossa, missä ei seinää näy. Oli raskasta ajaa pilkkopimeässä, kun tien laitamerkkikään ei väliin ollut näkyvissä. Jos menomatkalla ajoin silmät sirrillään vasten laskevaa aurinkoa, niin nyt ne väsyivät siitä, että pysyin oikealla kaistalla. 

Kun pääsin Umeåån ja löysin parkkipaikan autolleni, suunnistin läheiseen pubiin kuin englantilainen työmies raskaan päivätyön jälkeen ja tilasin lasin punaviiniä. Hauskaa oli se, että siellä oli muitakin 'työmiehiä' rankan työviikon jälkeen. Pubi on kuulemma kuin pistetty joka perjantai kello viisi. Juuri ja juuri sain ahtereeni minulle ohjattuun paikkaan. Mukava siinä oli jutella ja toipua rankasta ajosta. Tosi viihtyisä pubi se oli, ja ruotsalaiset osaavat rentoutumisen taidon ihan sopivalla tavalla purkaen viikon paineita ja keskustelemalla.

Päätteeksi lähdin katselemaan Åhleanssin hienoa lasikaappitavarataloa. Voi taivas, kun satuin katsomaan itseäni peilistä kirkkaassa valossa. Tummat farkkuni olivat yltäpäältä vaaleassa kurassa!

 

Tutkin myöhemmin autoani ja olihan se 'nävös'. Seuraavana päivänä yritin sitä yhdellä huoltoasemalla pestäkin, kun löysin sienen ja vettä. Enkä huomannut, että sieni olikin irti telasta ja tela raapi inhottavan naarmun autooni. Siinä matkamuistoa!

Ja pitihän minun yksi mutka tehdä Tornion jälkeen merenrannallekin  katsomaan auringonlaskua. 

Sitten olikin jo mukavempia mutkia matkassa, kun kävin Kemin ystäviäni tervehtimässä. Sain yösijan ja liput teatteriin Kemin uudessa kulttuuritalossa. Toisen mutkan tein Ouluun ja kävin tervehtimässä pientä ruusunnuppuani, pojantytärtäni ja perhettä. Niillä 'eväillä' loppumatka kotiin sujuikin jo sitten leikiten ilman mitään harmeja.

Oikeastaan matkasta uupuu värit, jos ei ole niitä mutkia!

Minun matkatukenani oli itse Bruce Springsteen ja hänen miehekäs soundinsa. Jotenkin tarvitsin juuri sellaista maskuliinisuutta turvakseni. Levy tarttui mukaani eräältä Loppikselta.

Kuinka tärkeä on ruusu!

Minua on huvittanut siskoni ihastus joskus pieniin mutta niin tärkeisiin asioihin. Tällainen vanha talo jo on tärkeä sinänsä, jos haluaa rementointia vanhan tyylin mukaisesti. Ja kun tuo tärkeä asia nyt on ruusu, niin ymmärrän vielä paremmin.

On kysymys seinällä olevasta  'boordista' (mikähän ihme sen virallinen nimi onkaan). Ennen vanhaan kun ei ollut tapetteja, seiniä maalattiin, jopa boordi maalattiin, kuten tässä ruotsalaisessa bygdegårdissa (Hårga) näkyy.

Siskoni löysi yläkerran huoneesta vanhoja tapetteja, mitkä eivät ihastuttaneet, mutta boordi sitäkin enemmän. Huikea väri- ja kuvioyhdistelmä tuo on ollutkin! Mutta ruusuboordi itsesään oli niin kaunis!

Parin vuoden ajan siskoni tutki miten saisi samanlaista boordia huoneeseen. Ensin hän tiedusteli ja kyseli, löytyisikö vanhaa mallia kaupoista. Ei löytynyt. Sitten hän sai päähänsä, että onhan hyvät kamerat ja tietokoneet, jotka voivat kopioida boordin. Siinäkin meni jonkin aikaa, että saatiin hyvä kameramies sitä filmaamaan ja että saatiin se koneelle. Siinä sitten jahkailtiin väriä ja kokoa. Ja kun se viimein löytyi, voitiin tilata erityisfirmalta tuota kaistaletta. Sitä sitten siskoni on minulle onnellisena näyttänyt. Tosin tässä boordissa ei ole vielä sitä 'vanhan leimaa' mutta vuosien myötä varmaan haalistuu ja pehmenee väritkin. Enää uupuu tapetointi. Uusi  tapetti siskollani on rauhallisempi kuin tuo vanha. Joten boordin uudet vahvemmat värit sopivat paremmin yhteen tapetin kanssa. Mukava nähdä joskus lopputulos!

Juuri nyt soi Reijo Taipale, joten vuoro hänelle! Lumikenttien kutsu - Tielle vaan!  Sopinee minulle.

Joulumyyjäisiä ruotsalaisittain

Tulin levähtämään ja aivan vain olemaan. Mutta...

En voi välttyä pienen kylän elämään osallistumiselta. Täälläkin naapurit tulevat vain sisään, käyvät kurkkaamassa, mutta myös pirauttavat, että tervetuloa, olis tuoretta pullaa ja kahvia jne. Mukavaa ja avointa kanssakäymistä!

Siksi oli helppoa lähteä myös kurkkaamaan, miten kylällä yhteistoiminta sujuu. Kävelymatkan päässä Kylätalolla, Bygdegård, oli joulumarkkinat (kuten täällä sanotaan; julmarknaden) eli joulumyyjäiset. Vanhat tätit tarjosivat pöytiin joulupuuroa ja kahvia ja takassa rätisi lämmin tuli. Kaikenlaista käsityötä ja hillopurkkeja esillä.

Naapurikylällä, tuossa surullisessa Hårgassa, oli nyt pistetty pystyyn ensimmäiset joulumyyjäiset myös. Joten lähdimmepä käymään sielläkin. Ehkä menetetyn hambojuhlien tilalle oli nyt laitettu parastaan joulumyyjäisten merkeissä. Pihalla oli itse joulupukki poroineen (aivan elävä sellainen) odottamassa, kahdessa tuvassa oli kahvitus ja yhdessä asetettu myytävä tavara esille. Onneksi oli parkkipaikkoja, sillä ihmisiä oli mukana todella paljon. Talkooväki hääräsi posket punaisina ja silmät loistaen iloisena väenpaljoudesta. 

Ruotsalaiseen jouluun kuuluu ehdottomasti pukki, tässä havupukki.

Kylätalot ovat usein museotiloja myös.

Tässä tarjoilukaappi

Kaunista joulutunnelmaa laitettu kaikkialle!

Näitä asetelmia en oikein ymmärtänyt, mutta tarkoitus oli myydä kuppeja. Ruusuisia sellaisia!

En tiedä, oliko nämä myytävänä, mutta Suomessakin tuttu taidelaji jo!

Orjanruusua kaikkialla!

Ihaillen olen kulkenut täällä rantoja, tien vieriä ja aidan vierustoita. Kaikkialla näen kirkkaanpunaisia kiulukoita. Kuulin että se on Nyponros, suomeksi Orjanruusu, Rosa dumalis. 

Minulla on siellä pohjoisessa samantapainen ruusu tammen alla, sen mukana varkaana kulkeutunut Saarenmaalta asti! Siinä varjossa ja pienenä vielä (koska yritin tuhota sen monta kertaa) se kukki vielä niin vähän ja kasvatti kiulukoita, etten ole vielä varma onko se orjanruusu vai koiranruusu, sillä niitä on vaikea erottaa. Kumpainenkin kasvavat luonnonvaraisisina vain etelässä.

Toinen ruusututtavuus on erään hälsinglantilaisen tyyppitalon punaisella seinustalla suoraan etelään ja Ljusnajoelle valtoimenaan kukkiva vaaleanpunainen, nähtävästi maanpeittoruusu!!! Se kukkii vieläkin, keskellä marraskuuta. En vain ole tohtinut kysyä ruusunomistajalta, mikä se on.

Oma ruusuteokseni pajusta ei oikein onnistunut. Kuvittelin pystyväni kietomaan pajunvarret ruusuksi, mutta tämä paju ei ollutkaan niin hyvää ja taipuisaa kuin luulin. Toisekseen ilmat kylmenivät niin, etten tarennut enää paljain käsin työskennellä. Ei se hanskoilla enää sujunut.

Erkki Junkkarinen ja Orjanruusu

Jotta ruusut eivät unohtuisi!

Blogini on ollut pitkän aikaa vähän Ruotsi-keskeinen. Mutta olen elänyt toki muutakin. Olen taiteillut ruusuja!

Elävät ruusut ja kuvat ovat olleet mallinani, ja olen todella pyrkinyt sisäistämään ruusujen maailmaa. Mitä kaikkea sieltä terälehtien kätköistä löytyykään! Miten persoonallinen on jo yksityinen kukka! 

Käden kautta löytyy ruusujen energiaa. Ei mitenkään suurien linjojen lailla, vaan kuin ruusukeskeisesti, yksilökeskeisesti olen keskittynyt ruusun viivaan, siihen suoraan linjaan, mutta myös siihen, jossa käsi saa vaikka vapista. Suomesta lähtiessä jo tästä vähän haaveilin. Ostin ohuita tussikyniä ja vähän akvarellikyniä.

Kameran oli pikkuisen vaikea hyväksyä luonnollista valoa ja väriä, mutta piirtäminen näkyy. Tässä muutama.

Löysin erikoisuuden ruusulaulujen seasta; Ertha Kitt ja Rosenkyssar! Siis ruususuukkoja tässä!

Hälsingehambo - Tanssin iloa!

Muistan joskus nuorena Hjorthin perheessä työskennellessäni Uppsalassa henkäisseeni ihastuksesta, kun näin uutisissa tuhatpäisen tanssipiirin kedolla tanssimassa hamboa. Se oli Hälsingehambo, Ruotsin varmasti merkittävin kansanjuhla, johon joka puolelta maata ja ulkomailtakin tuli väkeä kilpailemaan hambotanssin tekniikassa ja sulossa.

Hambo on ihmeellinen tanssi. Kun poika ottaa askeleita maassa, tyttö pyörii ilmassa ympäri ja taas toisin päin, joten hulmuavine hameineen se näyttää hyrrältä joka pyörii ja pyörii vähän vaappuen. Sitten minua on lykästänyt, sillä myöhemmin sain oppia hambon salat ja monilla käsivarsilla olen sitä pyörinyt. Se on aivan ihana tanssi!! Olen siis saanut opetella tuntemaan tämän maan kulttuuria aika monelta suunnalta.

Ja se oli juuri Hårgavuori ja Hårgaballadi, josta kaikki on saanut alkunsa. Vuoren (vaaran) lähistöllä olevalla niityllä on avajaisissa kerrottu aina tämä tarina Pirusta viuluinensa ja tanssijoista. 

Hälsingehambojuhlia on pidetty vuodesta 1965, jolloin se alkoi 94 parilla, mutta nousi vuosi vuodelta ollen vuonna 1979 jo 1500 paria kilpailemassa hambokuninkaan ja -kuningattaren tittelistä. Tanssi alkaa aamulla kello 7.00 ja lopetetaan illalla tanssifinaalissa. Hamboa tanssitaan hyvin erilaisissa paikoissa. Ei sovi huonokuntosille! Ja kengät tarvitsevat varmaankin vankan pohjan.

Tässä osa alueesta Hårgavuoren tasaista kalliota

Alla oleva on poiminto Wikipediasta 2012 vuoden tapahtumasta:

1.etappi on Hårgavuoren juurella kedolla, missä jaetaan kilpailijat eri ryhmiin, jokainen ryhmä tanssii kedolla 8 min. Tuomarit kulkevat mukana ja seuraavat tanssijoita kaikissa paikoissa.

2.etappi tanssitaan ylhäällä Hårgavuoren kalliolla.

3.etappi jossa tanssijat kuljetetaan bussilla Segerstan kylään, jossa tanssi jatkuu sillalla.

4.etappi, jossa jälleen tanssijat kuljetetaan bussilla läheiseen pikkukaupunkiin Kilaforssiin, jossa tanssi jatkuu Kartanon tenniskentällä.

Sen jälkeen, kun tuomarit ovat tehneet päätöksensä pareista, semifinaali ja finaali tapahtuu Kartanon tanssilavalla.

Useimmiten näin, mutta tanssipaikkoja on tosin ollut muuallakin Hälsinglandin alueella.

Siis aikamoinen urakka sekä tanssijoilla että soittajille. Tosin soittajia on paljon, tapahtumia muitakin ja katsojia viihdytetään erillaisilla myyntikojuilla ja esityksillä. Siskoni mies on kerran ollut mukana, muuten ovat olleet vain seuraamassa juhlia.

Tosin, kaikkea aikansa, viime vuosina osallistujamäärä on ollut laskussa ja rahavarat  vähissä, joten ehkä viime kesän hambojuhlat olivat lajinsa viimeiset. Surullisena kiersimme siskon kanssa katsomassa vanhoja paikkoja ja hyljättyjä kioskeja.

Taustalla niittyä ja Hårgavuori

Harmi, kun itse en koskaan ollut paikalla näiden juhlien aikana. Mutta hamboaskeleet eivät mielestä jää!

Tässä pieni kooste Hälsingehambosta vuodelta 2009

Kun piru viulullaan tanssitti piiriä

Tiistaipäivä oli edelleen lämmin ja aurinkoinen. Täytimme repun eväillä jälleen ja nyt lähdimme kiipeämään Hårgavuorelle. Hårga on kylä tässä naapurustossa.'Vuoret' täällä (200-400 m korkeita) ovat vähän toisin kuin koto-Suomessa kivirakalla varustetut. Täällä ne ovat kallioisia, varsinkin tuolla huipulla. Ja Hårgavuoren huipulla on aivan erikoinen tasainen paikka.

Siihen liittyy verta hyytävä tarina, jonka aion kertoa nyt.

Erääseen taloon Hårgavuoren juurella oli kirkonmenojen aikaan kokoontunut joukko nuoria istumaan ja miettimään mitä tehdä. Juuri kun kirkonkellot kylällä soivat, oveen koputettiin ja sisään astui ilosilmäinen mies viulu kädessä. Nuoret ihastuivat tulijaan, antoivat ruokaa ja pyysivät sitten häntä soittamaan. Jos vaikka piiriä tanssittaisiin.

Mies aloitti kaihoisilla valssin sävelmillä, kiihdytti sitten jousensa vilkkaampaan rytmiin ja nuoret aloittivat piiritanssin. Oi kun se oli mukavaa! Soittaja kiihdytti viulunsa pontta ja nuoret jatkoivat iloista tanssiaan. Kun tuvassa tuli kuuma, joku ehdotti, että mentäisiin ulos jatkamaan tanssimista. Joku avasi oven ja johdatti soittajan ovesta ulos muut tullen piirissä perässä.

Silloin viimeinen piirissä oleva tanssija huomasi soittajan lahkeiden alta vilkkuvat pukinsorkat, kauhistui, yritti temmata itsensä irti, mutta ei päässyt muuten kuin puukkonsa iskemällä tuvan pöytään, josta piti kiinni. Kauhistuneena nuorukainen jäi katsomaan tuvan ikkunasta, kun nuoret jatkoivat tanssiaan, jota eivät voineet lopettaa. Ja 'piru' joksi mies tunnisti soittajan jatkoi vain yhä kiivaampaa soittoaan. Vaikka nuorukainen yritti huutaa varoituksia tanssijoille, he eivät sitä huomanneet.He olivat lumottuja viulun soinnista. Viulunsoittaja lähti viemään tanssijoita tahdillaan ylös Hårgavuorelle kallioista polkua. Ylös vuorelle tanssivat nuoret ja viulu soi. Nuorukainen seurasi heitä ja katsoi mitä tapahtuu.

Vihdoin tultiin vuoren laelle, jossa oli paljas kallio antamassa tanssille tilaa. Siinä tanssi piiri taianomaisen musiikin tahdissa siitä niin lumoutuneena, etteivät muuta voineet. Siitä pelastunut nuorukainen katseli kun tanssijoilta alkoi häipyä jalkaterät, pikkuhiljaa koko jalat, alavartalo, ylävartalo ja enää päät pyörivät kalliolla. Kunnes nekin häipyivät. Silloin häipyi viulunsoittajakin.

Mutta kallioon jäi piirin poljennosta syvä ura. Ja se on vieläkin näkyvillä Hårgavuoren laella. Nyt se on kylläkin sammeleen peittämä, mutta vielä muutama vuosi sitten se näkyi hyvin.

Tämä tarina on esillä Hårgavuoren mökin seinällä, josta sen kuvasin. Siinä se tarina on vielä kamalampi kuin se, jonka olen kuullut ja jonka tässä kerroin. Suurentamalla kuvaa senkin voi ruotsinkielen taitoinen lukea. 

Mökin seinällä on myös tarinaa kuvaava maalaus. Siis kamalaa!! Mutta tästä tarinasta syntyi myös jotakin aivan hurjan loistavaa, loistoa kuin itse Ljusna-joki, sillä yhtä voimakkaana 'se' lähti virtaamaan. Siitä kerron seuraavassa kirjeessäni.

Ja tässä vielä tuo kuuluisa Hårgalåten (balladi tarinasta).

Joki Ljusnan -Valojoki!

Olen siis Ljusna-joen varrella.

Kun kysyn ruotsalaisilta täkäläisiltä, että mitä tuo Ljusnan tarkoittaa, he puristelevat päätään. Eikö ljus = valo, ljus(n)a = tulla valoisaksi, valjeta, valaista jne. (?) Ljusna-joki virtaa lännestä Norjan lumihuippuisilta vuorilta ja laskee itään Pohjanlahteen Söderhamn-nimisen kaupungin eteläpuolella. Aurinko on ikään kuin vastavirrassa siihen, mutta valaisee sen. 

Minusta on mukava kuvitella, että Ljusna on aivan erityinen joki energioiltaan. Yleensä asukkaat ja vierailijat viihtyvät täällä tosi hyvin. Se tulvi muutamia vuosia sitten oikean pahasti, siitä oli juttua silloin Suomenkin uutisissa. Perheeni ehti juuri ja juuri 'jaloista silloin pois'. Muistan ikäni sen kotimatkan. Vettä satoi kaatamalla. Poika oli vasta saanut ajokortin, halusi ajaa ja todella ajoi kiitettävästi. Kotona vasta kuulimme uutisissa, että Ljusna meinaa peittää allensa pieniä kyliä, kuten Segerstankin. Siskoni talo on kuitenkin korkealla kukkulalla. 

Ljusna-joki on Ruotsin yksiä pisimpiä ja suurimpia jokia. Se on valjastettu monin osin sähkövoimaloilla, mutta lehdistä luen, että kalastajat käyvät kovaa kamppailua saadakseen sen takaisin suureksi lohijoeksi. Olen myös lohien puolella. Tässä kuviani Ljusna-joesta.

Aurinko nousee idästä, etäällä rautatiesilta

Joki länteen

Suvantopaikka

Joki on ollut myös aikoinaan vilkas tukkijoki

Joki levenee Segerstan lähellä suureksi järveksi ennen laskeutumistaan mereen.

Joellakin voi olla oma unelmansa....ruotsalaisittain Abba

Kylä missä nyt olen - Segersta, Ruotsi

Kerron vähän tästä pienestä viihtyisästä ruotsalaiskylästä, Segerstasta, joka on siskoni kautta tullut minulle niin tutuksi.

Wikipediassa kerrotaan kylästä Ljusna-joen varrella, kuuluen Bollnäsin kuntaan Hälsinglandissa. Siellä on kirkko, alunperin jo 1200-luvulta, uusin kirkko rakennettu 1807. Edelleen kerrotaan, että kylässä on jopa koulu 0-6-vuotiaille, kauppa ja pizzeria. Kylässä on kolme Ljusna-joen ylittävää siltaa; rautatiesilta, maantiesilta ja kävely-ja pyöräilysilta. Sekä kylällä on oma jalkapalloseura, Landafors SK, joka pelaa divisioonassa 6 eteläinen Hälsingland. Tiedän, että kylässä on jopa hollantilaisten pystyttämä majatalo.

Kävely- ja pyöräilysilta

Silta vain autoille

Asukkaita tällä kylällä on tällä hetkellä 313 ja luku on säilynyt suurin piirtein samana vuodesta 1990. Silloin muutti siskonikin tänne pysyvästi ja hänen kertomansa mukaan jo monet hänen tuttavansakin ovat muuttaneet tänne joko eläkepäiviä viettämään tai hankkineet kesämökin. Ilmapiiri täällä on leppoisa, kodikas ja turvallinen. Kaikki tervehtivät vieraitakin kulkijoita. 

Paljon vanhoja taloja ja rakennuksia on entisöity. Kyläläisillä on paljon yhteisiä kokoontumispaikkoja. On pieni suklaapuoti, pienoisrautatie ja kartano, missä tarjoillaan kesäisin ruokaa mm. Puhumattakaan kauniista joesta (josta kerron erikseen), järvistä ja ympäröivistä vaaroista. Maisemat muistuttavat Kuusamon seutua. Korkeuskäyrät osoittavat noin 100 - 300 m. Pieni laskettelurinnekin löytyy järven toiselta puolelta.

Kylällä on tehty argeologisia kaivauksia rautakautisella asuinpaikalla. Paikalla on jäänteitä vanhasta linnakkeesta. Seutu on tunnettu jo 1300-luvulla Särstä-nimenä, josta muunnos Segersta. 

Siis mukava paikka levätä ja nauttia maaseudun kauneudesta.

Tämä talo on rakennettu ihan amerikkalaista elokuvaa varten, joka kylällä tehtiin. Itse 'James Bond' oli kuvassa mukana. 

Ruotsalaista huumoria

Paljon olen tanssinut ruotsalaisia tansseja, mm. tätä polskaa, tanssina nimeltä Snuva, Aijai-jiiiih!

Paju kutkuttaa sormen päitä

Kyllä se minun pikkuinen ruusutarhani on mukana täällä vieraassa maassakin niin kuin on moni muukin asia. Näiltä rannoilta löytyi niin upeaa pajukkoa, että pakkohan sitä oli sieltä saada. Pyöräntarakassa tuli aikamoinen saalis jo siskon pihamaalle.

Se aitahomma jäi itämään mieliin. Ne 'oinaansarvet' eivät oikein miellytä. Jotain pehmeämpää pitää aidan kuviona olla. Annan ajatuksen raksuttaa aivan rauhassa ja työstän sormillani jotain helpompaa. 

Tämä lämmin sää sallii mukavasti pajutyöskentelyn vielä tuolla ulkona penkillä, kun löydän jotain lämmintä istuttavaksi. Tein pajupallon vain kokeillakseni miten paju vielä taipuu, sillä sekin raukka on tekemässä lehtisilmuja. Toki palloksi vielä taipuu, vaikka ei siedä paljoa kieputtamista.

Tein sitten toisenkin pallon, johon kehitin pienen oviaukon. Vaikka pienen kukan voi sisälle keväällä laittaa, kynttilää tai muuta hauskaa. Nyt laitoin siihen lattakiven. Siskolle jätän näitä muistoksi. Siinä samalla kypsyi mielessä myös ruusuaidan muoto. Ehkä en sitomiseen tarvitsekaan rautalankaa, vaan pajukiemuran jota voi tarpeen tullen kiristää. Ja mitäs jos oinaan sarvien sijaan taivuttelenkin siihen 'ruusun'. 

Näin sitä aloittelin. Katsotaan mitä siitä syntyy...

Kello on yli keskiyön, on 11.11.2011, voimallinen luku. Minulla syntymäkartallani 5. huoneessa Kuunsolmu ja Pallas Athene Härässä 11 astetta, jotka Kuu on muutama tunti sitten ohittanut. Vapautuukohan luovat voimani ja luotanko tarpeeksi itseeni? Katselin äsken täysikuuta ja siinä vieressä olevaa Jupiteria. Ohuet pilvenharsot kiisivät Kuuta pyyhkien. Toivoin kaikille parempaa aikaa!

Tämäkin on punomista, vähän lämpimämpää talveksi! 

Minne tie vie 2...

Tiet ovat mielenkiintoisia juttuja. Polut ovat salaperäisiä. Valitettavasti nyt metsistä ja ketojen laitamilta ne katoavat, kun ei jalkoja paljoa käytetä. Pitää olla valaistut lenkkipolut tai hurjat autobaanat. Tosin polkujakin  vielä löytyy, ainakin metsästäjien tallaamia tai metsäriistan. Ei mikään ole luokseen kutsuvampi kuin polku. Jos en muuten  niitä kulje, niin usein unissa.

Mutta mennään autolla. Sillä kyllä metsäiset kapeat autotiet (usein ne vanhat kärrytiet) ovat mukavia ajella. Näin tehtiin siskon kanssa. Otettiin saappaat mukaan, kahvia ja omenatorttua reppuun ja istuttiin autoon kartan kanssa. Tuonne! 

Vähän oli saatu vinkkiä mistä löytyisi sellainen sorakuoppa, josta voisi löytää ruusupolkukiviä, jota sitä lähdimme etsimään. Ja kun metsä näytti mukavalta pysähdyimme tutkimaan löytyisikö sieniä. Ja sellainenkin paikka löytyi. Ei siinä voinut muuta kuin hihkua ja kyykkiä sen mitä pusseissa tilaa riitti. Vieläkin...suppilovahveroita! 

Sattumalta huomasimme tutun paikan, mikä liikutti meitä molempia. -Tuollahan on Karhulampi, missä Einon kanssa kalassa kävimme! Kyllä. Mentiin siihen nytkin 'Einon kanssa kahville' muistelemaan.

Ja löysimme niitä kiviäkin kun aikamme teillä kurvailimme. Hyvillä mielin pakkasin niitä peräakselin päällä taakse, sillä jo tulomatkalla tunsin, että autoni tarvitsee vähän enemmän painoa. Nyt sitä oli.

Hämärä tulee ihmeellisen pian. Ja kaunis ruska! 

Tähän sopinee musiikki, johon siskoni ruotsalaismies ja hänen ystävänsä ihastuivat.

Matkan tähtihetkiä

Matkan tähtihetkiä on usein se, että onnistuu löytämään bensa-aseman ajallaan, osaa laittaa kortin oikeinpäin ja  käyttää pumppuakin, pääsee vessaan ja saa hyvät kahvet. Hyvä ruoka vielä makeempaa, mutta valtateiden varsilla ei liioin ole herkkupaikkoja, ei liioin edes kasviruokapaikkoja, joten useimmiten täytyy tyytyä pizzaan.

Matkan tähtihetkiä ovat myös kilometripylväät, jotka joskus yllättävät, että 'nyt jo'. Vaikka usein, varsinkin loppumatkasta huokaa, että 'vielä noin paljon'. 

Lähellä Örnsködlsvikiä tein autollani pienen kiemuran luontokeskukseen, jossa oli kahvilapaikka. Vanhempi nainen oli juuri avaamassa kahvilaa, joten kun hetken odottelin ja kävin mutkan joen rannalla kuvaamassa erästä Ruotsin kauneinta kirkkoa, sain takuulla tuoretta kahvia ja kotona leivottua kakkua.

Eipä silti, kun vähän kyselin paikasta, otti kahvilan pitäjä kahvinsa ja istahti vastapäätäni istumaan. Juttua oli kovasti. Hän kertoi, millaista oli kahvilan pito yhdistyksen ylläpitämänä, minä vähän kertoilin omista kahvilasuunnitelmistani. Ei ole ihan yksinkertaista kahvilan pito Ruotsissakaan. Hän itse oli siinä talkoovoimin, eläkkeellä siirtyneenä ja ihan omasta tahdosta. Keittää kahvit puiston työntekijöille ja turisteille, jotka siihen löytävät. Piristää sillä omaa päiväänsä.

Hän naureskeli säännöksiä, joiden perään hekin ovat rakentaneet tiskejä ja kylmäkaappeja. Hygieniariskit katsotaan tarkkaan. Pullia ei saa leipoa, koska niihin kosketaan käsin, vain kakkuja saa leipoa. Voileipiä ja salaatteja saa tehdä, mutta vain kumikäsineet kädessä.

Siinä olisi ollut mukava jutella vaikka kuinka pitkään, mutta tie kutsui.

Ihailin itseäni kun illan hämärtyessä löysin kuin löysinkin määränpäähäni siskoni luo, jonka talo oli juhla- ja vastaanottovalaistuksessa. Mutta juuri viimeinen tie meni hukkaan, tämä ikivanha Kuninkaantie, jota pimeässä en huomannut heti, vaan ajoin ohi. 

Aamulenkillä otettuja kuvia

Mutta matkan paras tähtihetki on se, kun avaa tuttujen ihmisten oven ja suljetaan lämpimään syliin.