Keijuille kudottua, usvassa nähtyä

Voi ihme tätä kosteutta! Tai ei ihmekään. Jos napajäätikkö sulaa, niin johonkinhan sen kosteuden pitää levitä. Kerran eräs pikkuoppilaani henkäisten viittasi. - Jos maapallolla on aina se sama vesi. Se sama vanha vesi kiertää ilmassa ja maassa, niin emmekö me koskaan saa mitään uutta vettä?

Se oli iso HEUREKA!  Ja siitä sain silloin elävän linkin siihen, miksi meidän pitää yrittää pitää vetemme puhtaana. Ja näinhän se on. Ei se tiiviistä jäästä sulava vesi voi mihinkään Maapallolta karata. Se vain liikkuu toiseen paikkaan ja muuttaa muotoaan.

Näin ymmärrän nämä märät kesät ja leudot talvet. Alla usva alkaa nousta. Pian se peittää kaiken.

Kaunistahan tuo usva on. Mereltä tulevaa usvaa täällä päin sanotaan hylkeenpieruksi. Mutta tämä usva taitaa peittää koko Suomen.

Kun nyt tiedän, että puutarhassani asuu 100 keijua, niin on hersyvää kuvitella, että nuo ihmeelliset verkot ruusupensaissani on keijujen kutomaa. Siinä he sitten nukkuvat ja levähtävät tuulen noita verkkopetejä hiljaa keinutellen. Eikö vain? Tai ainakin jos nyt virallisesti todistetaan, että ne ovat hämähäkkien kutomia, niin keijujahan ne ovat palvelleet. Keijut taas toisaalta hoitavat hämähäkkejä, varsinkin kun ne saavat syksyisen lentsun tai kipeytyvät kovasta kutomisesta. 

Niin paljon pehmoisia nukkumasijoja, keijujen riippumattoja. Niitä näkyy enimmäkseen ruusupensaissa. Nuo jo todistavat, mitä puutarhassani tapahtuu. Ei tiedä, kun katsoo tarkkaan, joku voi nähdäkin noita ihmeellisiä olentoja. Sekä hämähäkkejä että keijuja. Haa, ihanaa tämä ihmisen mielikuvitus!!

 

Alone in a Peaceful dream

Kiitollisuushaaste

Vastaan kiitollisuushaasteeseen, jossa oli tarkoitus kirjoittaa puutarhaan liittyviä asioita ja kiittää niistä. En haasta ketään erikseen, vaan tähän voi osallistua kuka vain haluaa.

1. päivä maanantai

Tulin eilen illalla aika myöhään Oulusta, jossa olin mm. kuulemassa ja katselemassa Suomen 100-vuotisjuhlanäyttelyä Ateneumista kerätyillä taulurikkauksilla ja joka kiertää ympäri Suomea. Hieno idea näyttää niitä näin, tulla ihmisten luo, koska harva suomalainen käy tai edes pääsee Helsingin Ateneumiin niitä ihailemaan. 

Kun sitten katsoin lämpömittaria, tunnustelin ilmaa, pelkäsin, että hallayö on tulossa. Poimin viimeisiä kukkia puutarhastani ja peittelin kurpitsoja, kehäkukkia, krassia, tilliä ja muutakin harsoilla kaiken varalle. Aamulla olikin sade. Toivottavasti se loppuu, jotta pääsen poimimaan loput tyrnit pensaasta.

 

Sain poimittua viimeiset tyrnit. Kahdesta pensaasta sain talven tarpeet C-vitamiinia. Lahjaksikin voin antaa. Veinkin jo naapuriin, ettei syksyflunssa iskisi. Olen syvästi kiitollinen pikkupensailleni, jotka suorastaan pursusivat tätä oranssia marjaa, parasta lentsulääkettä! Samoin muille pihamarjoille ja metsämarjoille. Vielä pitäisi saada puolukoita ja sieniä! Mikä ihmemaa meillä onkaan, kun saadaan terveys tuolta metsästä ihan ilmaiseksi! Marjat ovat parasta Super-Foodia, nuoretkin sen ymmärtävät hyvin.

2. päivä tiistai 
Olen raivannut tuon omenapuun takana olevan kukkapenkin, jotta saan raivata vähän omenpuun juurta. Istutan siihen krookuksia kevään iloksi. Niitä on niin mukava katsella terassilla istuessa. Nuo omenat eivät taida ehtiä kypsyä. Vain yhtenä syksynä vuosia sitten ne ehtivät kypsiksi, ja olivat todella maukkauta, Punainen Kaneli lajissaan. Mutta hilloksi kelpaavat vähän raakoinakin.  Kiitos kauniille puulle, joka on jo yli kymmenen vuoden ajan tuottanut kauneutta ja iloa tämän pihan asukkaille!

 

Ei tämä mitenkään nätin näköistä ole. Mutta puu sai lannoitetta ja uutta multaa. Siellä on kasvamassa myös 50 eriväristä krookuksen sipulia. Ruusupensaiden juurillekin olen niitä istuttanut.

3.päivä keskiviikko
On kompostin vuoro. Siihen tarvitaan pikkuisen hartialihaksia. Onneksi minullakin on niitä kasvanut. Minulla on monessa paikassa kohokomposteja. Yhden päällä on sammalsohva. Vielä sen päällyslaudat ovat kestäneet vieraiden istuakin, mutta aika laholta laudat jo vaikuttavat. Kun ne murtuvat, istutan siihen kukkia. Toisen kohopenkin päällä on jo monena kesänä kasvanut komeat melonit ja kesäkurpitsat. Yksi komposti on piilossa biokäymälän vieressä. Näitä kahta kuvssa olevaa hoitelen vuoronperään tyhjentäen ja täyttäen. Maapallokompostin pohjalta löytyi jo tosi hyvää multaa ruusupensaille annettavaksi. Täytän sen toisen pohjakompostilla ja lisään väliin kuivia lehtiä, joita kerään ruohonleikkurin kerääjään. Kamalan märkää tuo komposti vain on. Joten joudun sen pohjaa vähän kuivattelemaan, ennen kuin täytän sen.

Olen edelleen kiitollinen luonnon antimille. Sitä tämäkin! Ja olen kiitollinen ruohonleikkurilleni, joka on jaksanut niittää aina niin märkää tai kosteaa nurmikkoa!

4. päivä torstai, perkaamista uuden puutarhurin tuolin kera 
Eräs ystäväni tuli minua tervehtimään. Ja voi minkälaisen lahjan hän toi minulle tullessaan!! Ehkä hän oli silmäillyt joskus minun vaikeaa nousua tuolta rikkaruohojen seasta, kun nyt tällaisella minua muisti. Miten upea puutarhurinpenkki!! Kiitos rakas ystävä tästä!! Se käy istuimesta, kun poimin pensaasta marjoja ja se käy polvien alustana, kun kitken rikkaruohoja. Ja arvatkaa, että on mukava nousta ylös, kun saa käsillä tuen. Uudella innolla perkaan penkkejäni!

5. päivä perjantai 
Edelleen lahjojen päivä! Aina vain lahjojen päiviä, kun laskee senkin mitä luonto ja puutarha antaa. Mutta nyt olen saanut niitä puutarhan anteja ihan lahjoituksenakin. Sain kaksi ämpäriä omenia Ailalta, joista olen jo yhden omenasosepurkillisen tehnytkin. Aila-ystävälläni on se ikivanha alkuperäinen Lasikankaan omenapuu. Suurimmasta osasta omenia aion laittaa viiniksi. Sitä olen tehnyt jo kolmena syksynä näistä omenoista ja tulee kyllä tosi hyvää! Ihanaa ystävien kanssa ottaa kesäpäivän kunniaksi kylmää kuivaa omenaviiniä! Mutta ei se ilman työtä tapahdu. Pilkon omenat kuorineen (ei siemenkotaa) mehumaijaan ja siitä laitan viinin ruplattamaan. 

Toinen puutarhalahja tuli Mirja-Liisalta. Se lahja, kaksikin niitä, oli niin suuri, että piti kirveellä hakata poikki. Juuri ja juuri ne autoni peräkonttiin mahtuivat, kaksi isoa kaalta kuin pensasta! Toisen jo jaoin ystävilleni. Toinen odottaa leikkelyä kuivatukseen. Huh miten olivat suuria!! Kuvassa toisen olen jo osittain katkonut osiksi.

6. päivä lauantai, meneekin sitten sisätiloissa noiden lahjojen purkamisessa eli niiden saattamisessa talven varalle. Tillikin on syytä poimia ja leikata pakastimeen. Pakkasyö voi sattua yllättämään ja se on tillin menoa. Ja mitä teen suurille piparminttupuskille? Rantaminttua olenkin jo kuivattanut teeainekseksi. Taidan laittaa ne mehumaijaan omenien sekaan antamaan viinille ihan oman silauksensa. Entä piparjuuri? Sitäkin pitää kaivaa maasta. Jos ehtisi raastaa sitä suoraan pakastepusseihin, niin olisi helppoa käyttää.  

Kiitos, että on tallella makuaisti, joten voi kaikesta antimista vielä nauttia!!!

7. päivä sunnuntai 
Aikoinani tanssin itämaista tanssia noin 16 vuotta. Nousin joka sunnuntaiaamu harjoituksiin kello 9.00. Oikein oiva aamujumppa. Jalkakipuni vuoksi lopetin sen pariksi vuodeksi. Nyt en malttanut olla menemättä mukaan, kun Nada, rakastettu ohjaajamme ja monitaituri koreografien luomisessa, tuli ohjaamaan meille yhden oman tanssin. Ihanaa! 

Mutta jalkani tuli taas niin kipeäksi, että oli pakko lepuuttaa sitä iltapäivä. 

Kuitenkin. Olen sillä jalallani lepsutellut koko kesän puutarhassa ja kahvilan ja tupani väliä, joten täytyy olla kiitollinen, että jalat vielä kantaa. Mutta tuolla metsien rommeikoissa puolukkamättäiden välissä nuo kivet ja kaikki oksat ovat jotenkin tulleet kumman hankaliksi. Sielläkään kulkemisesta tuo jalka ei oikein tykkää. 

Nyt olen saanut paketin hermoratahierontaa kuitenkin, ja jalka on kiltisti yöt. Joten uskon sen parempaan tulevaisuuteen vielä! 

Tähän loppuun laitan tuon musiikin, johon Nadamme luo meille uutta tanssia. Kaunis kuin mikä!

Isthar ja Last Kiss

Uusia tekeleitä

Aina sitä pitää saada leikkiä, käyttää mielikuvitusta ja tehdä jotakin mukavaa!

Muotoilin muutaman tuen ruusuille käyttäen tukikeppejä, pajua ja männyn taipuisia juuria. Noita juuria toi naapurini minulle, kun raivasi muutaman kannon pois pihaltansa. Ja tottahan otan sellaiset talteen. Männyn ohuista juurista on muinoin tehty kaikenlaista kaunista astiaa, mutta minun aikani ja taitoni ei nyt ihan sellaiseen riitä. 

Mutta kun katselen ruusujeni kasvua, huomaan kyllä, mikä ruusulajikkeista yrittää kurkotella korkeuksiin. Tällaisia olivat nyt kasvussaan Toukoniitty ja Arnonruusu.

 

Nämä tuet eivät näytä oikein tukevilta, mutta ovat muuten aika taiteellisia, eikö? Vasemmalla Toukoniitty ja oikealla Arnonruusu uudessa tuessaan.

Joskus puutarhan kasvit itse päättävät miten he haluavat olla ja mihin haluavat olla yhteydessä. Huomasin, että korkeat ruusupensaat Tarja Halonen ja Kempeleen kaunotar kummasti kurottelivat oksiaan toistensa luokse. Joten annanpa sen tapahtua. Laitoin tukevan heinäseipäänn kaunottaren juurelle ja siitä taipuisan pajunvarren, jonka kiinnitin tukevasti Halosen tukena olevaan heinäseipääseen. Näin syntyi itsestään eräänlainen ruusuportti puutarhaan. 

Oikealla Tarja Halonen ja vasemmalla Kempeleen kaunotar. En tue muuten tuota kaunotarta, sillä sillä on niin tukevat pystyssä olevat oksat, ettei se kaadu. Siinäpäs kaunottaret molemmat nyt kilpailevat kasvustaan. Tuohon Halosen juurelle on vuosien myötä kotiutunut puna-apila mukavasti juuri syksyisin kukkimaan pieniä keltaisia kukkiaan. Vieressä myös jo lakastuneet ruskopäivänliljat. Takana taustalla vielä yksi punaviinimarjapensas jäljellä rivistöstään, jossa alunperin oli niitä kymmenen, enimmäkseen nokkosten ja juolaiden ympäröimiä. Olen niitä siirtänyt tuonne pelto-ojan viereen, jossa ne kasvavat yhtä komeasti. Talon vanhaa kantaa, jota ei tule hävittää. Niiden tilalle olen siis istuttanut vuosien myötä yksittäisiä ruusupensaita, mm. tuon ylhäällä olevan Toukoniityn.

Tuosta männynjuuresta halusin kertoa vähän lisää. Minulla on tässä kaunis astia, joka on punottu halkaistusta männynjuuresta. Tätä käsityötaitoa pidetään yllä entisessä naapurikunnassa Siikajoella. Tarina kertoo, että joskus oli ajautunut merenrantaan tuon tapainen esine. Kun sitä oli tutkittu, huomattiin, että se oli tehty männynjuurista. Joku innostunut käsityöntaitaja päätti itsekin sitä kokeilla ja näin levisi tämä taito kunnan muillekin käsityöntaitajille. Noin 30 vuotta sitten näitä esineitä oli myynnissäkin. Sitten ei ole enää näkynyt. Toivon, että tämä taito jollakin on  vielä hyppysissään. En ole raskinut tätä pitää käytössä, vaan se on tuolla hyllyllä koriste-esineenä.

Syksyinen alakulo maisemissa.... Adagiota on ihana kuunnella nyt. Laittakaapa tämä soimaan.

Ruusuinventaario 8: Muut ruusut

Tämä on viimeinen kooste ruusuinventaariostani. On kyllä tarpeeksi nyt ruusuista puhuttu! Joillekin juttua kyllästymisiin asti. Tässä loppukoosteessa minulla on blandaruusuja, ryhmäruusuja ja muita yksittäisiä ruusuja, joista en oikein tiedä mihin he kuuluvat. Kun laskin kaikki ruusuni nyt yhteen, niin tulee kyllä yli 100, jota lukua olen hehkuttanut Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Ruusulajikkeita on yhteensä nyt 112, mutta ensi kesänä luku voi paljonkin muuttua.

1. Ilo, jonka meinasin aivan kokonaan unohtaa, on Peter Joyn ja kumppaneiden luomus, jota ei saa unohtaa. Niin kaunis ja täydellinen luomus se on! Ilo-ruusun isä on kanadalainen John Davis ja äiti suomalainen Kempeleen kaunotar. Ja mikä tytär! Se on ollut minulla jo neljättä vuotta, aina yhtä terveenä, kukoistavana ja kasvavana. Onneksi laitoin sille tuen, jossa se saa kohota noiden rugosaruusujen taustalla kuin prinsessa Ruususen tornirakennus. Ilon voisi ryhmittää Suomen moderneihin ruusuihin, ensimmäisiksi sellaisiksi.

 

2. Pohjantähti, oikeastaan ensimmäinen suomalaisen jalostama ruusu. Se jalostettiin kuitenkin aikaan ennen Suomen itsenäistymistä. Pohjoisen sitkeä köynnösruusu. Kuitenkin se ei köynnöksenä säily ilman peittämistä keväisen ahavan aikana. Vuonna 2016 luulin sen jo kuolleen jopa, mutta tänä kesänä kasvoi ja kukki hyvin. Se on kaunis punamultaista navetan seinää vasten.

3. Tarja Halonen, blandaruusuihin luettu, on menestynyt hyvin pihallani. Sekin kurkottelee kolmea metriä tuessaan. Tosin sen vuorona oli kasvattaa tänä kesänä versoja, kukki vähemmän kuin edellisenä kesänä.

4. Toukoniitty, kuuluu myös edelliseen sarjaan, nähtävästi Schalinin ruusuja. Se kukki tänä kesänä runsaasti ja muutenkin kasvoi paljon, joten tein sillekin nyt oman tuen. Kukalla on vähän suorakaiteen muotoiset terälehdet ja siitä helposti tunnistettavissa.

5. Herttoniemi, samaan ruususarjaan kuuluva kuin edellisetkin. Sekin on tänä kesänä kasvattanut enemmän versoja kuin kukkinut. Herttainen hertto!! Kaikki nämä kolme ruusua ovat hyvästi kukoistaneet puutarhassani, ei tauteja eikä sadekaan paljoa haittaa.

6. Hurdal, norjalainen löytöruusu, jotenkin passaisi edellisten ryhmään. Istutin sen pari vuotta sitten. Viime vuonna se näytti tosi kituliaalta. Mutta selvisi. Ja tänä kesänä se on komeasti kasvanut pituutta ja kukkinutkin. Joten uskon sen selviytymiseen puutarhassani. Tosi kaunis ruusu!

7. Huldra, jonka myös meinasin unohtaa kokonaan, ruotsalainen löytöruusu, ehkä lähinnä tarhapimpinelloja, on vielä hyvin pieni. Säilyi elossa viime talven, mutta ei ole paljoa kasvanut, joten en ole nähnyt sen vielä kukkivan. MUOKS... korjaan tämän ruusun tietoa. Se ei olekaan löytöruusu, vaan taustalla on Matti Kuljun mukaan Poppiuksen ja omanaruusun risteymä. ´Huldra´ är en helsvensk ros, framtagen av Evert Nilsson i Ås utanför Östersund. Evert Nilsson tog fram många nya sorter av olika växter och alla namnade han efter skogens väsen, ´Huldra´är ett passande namn på den här rosen. Den är förtrollande. Matti Kulju, som jag köpt den av, anger att den är en korsning på ´Poppius´ och R. rubiginosa. Bladen är inte typiskt pimpinelliga, men inte heller äppelrosens. De är lena som lammöron. Blomman är ~5-7 cm stor och har behaglig doft. MK anger höjden till 1,5-2 meter. Jag har aldrig sett den till salu i Sverige, vilket är synd. Det är en buskros med säregen utstrålning, skriver Karin Berglund i "Lust och fägring".

8. Riitan ruusu, jonka sain blogiystävältäni Riitalta, kasvaa kyllä ja näyttää olevan kyvykäs, mutta ei ole vielä kukkinut. Riitta kertoi, että se on pihansa ikivanha ruusu, mutta ei tiedä mikä se on. Hän toi sen minulle tutkittavaksi. Joten toivon, että ruusu vahvistuu kasvultaan ja kukkisi ensi kesänä.

9. Peace, yksi maailman kuuluisimmista ruusuista sen kauneutensa vuoksi, ryhmäruusuja, on ollut puutarhassani välillä voimallisempana, välillä heikompana varmaan jo viisi vuotta. Nyt oli se heikko vuosi johtuen ehkä siitäkin, että siirsin sen paikkaa. Pari vaivalloista kukkaa se teki tänä kesänä. 

10. Lawinia, sisupussiruusu, jonka ei pitäisi täällä korkeuksilla menestyä, mutta parina vuonna kukki tosi komeasti. Nyt se kärsi kevään vuoksi, tuskin hengitti, mutta nousi kasvattamaan kolmea kukkaa, joita syksyinen sade runtelee kokoa ajan. Pelkään sen puolesta. Taidan peittää sen paremmin ensi talveksi. 

Tässä viime kesän komeutta. Silloin syksy oli aurinkoinen. Lawiniakin on oikeasti köynnösruusu, mutta en usko sen tällä vyöhykkeellä koskaan köynnöstävän.

11. Presidentti Kekkonen, jonka istutin toissa kesänä, kukki hyvin viime kesänä, vielä pitkään syksylläkin. Nyt vain pari kukkaa. Sekin on kärsinyt tästä kesästä. Outo oranssinen väri kukinnossa. Kuva kesältä 2016. 

12. Fairy, pieni maanpeittoruusu, on kärsinyt myös. Se ei tarennut millään nousta ylös koko kesänä.

Nyt olen siirtänyt sen ruukkuun voimistumaan, mutta ei taida auttaa sekään.

13. Arthur Bell, uusin tämän kesän ryhmäruusu, keltainen ja hurmaavalle tuoksuva. Yleensä pitkälle jalostetut ruusut eivät tuoksu. Tämä tuoksuu!  Istutin sen muiden ryhmäruusujen joukkoon. 

Pelkään, etten osaa vaalia näiden ryhmäruusujen henkeä kylmässä Pohjolassa. Sydäntäsärkevää on nähdä tämänkin kesän kitulias elämä niillä. Mutta yritän peitellä niitä vaikka sammaleella, jonka olen joskus todennut hyväksi. Kaupallinen kuiva-aine ei niitä auttanut.

14. Flammentanz, tulinen köynnösruusu on sitten ilahduttanut minua sitäkin enemmän. Se kasvaa näiden ryhmäruusujen kanssa samassa paikassa ja on pienessä tukiristikossaan kasvattanut vartta jo toista metriä ja kukkinut komeasti. Se on aloittanut pienenä taimena ja kesti ensimmäisen talven. Nyt on edessä toisen talven koettelemus. Kaadan sen maahan ja peitän hyvin. Nyt muistan laittaa sille havupedinkin. 

 

15. Grootendorst eli neilikkaruusu on selvinnyt kahvila-aitan vieressä jo kolme talvea, mutta kukinta tahtoo hitaana jäädä syksymmälle. Ja nytkin harmaa taivas ja sade ei ole sen parasta aikaa. Kuitenkin se tuolla kukkii ehkä viimeisimpänä ruusuna. Sitkeää sorttia! Olen jopa katkonut sen kukintoja vaasiin, mutta ei se siitä oikein pidä.

Voi näitä ruusuressukkojani! Ei ehkä pitäisi ottaa niitä näin pohjoiseen ja kiduttaa niitä. Ei pitäisi luulla itsestään liikoja. Mutta mahdollisuus tässä on annettu! Voimia niille!

Laila Kinnunen: Kesän muisto 1968

Ruusuinventaario 7: Ranskalaiset ruusut

Ruusuhulluus on nostattanut kuumetta vuosi vuodelta vain pahemmin. Viime kesänä sain päähäni perustaa yhteen suojaiseen paikkaan kahvila-aittani ja talon väliin kivikoita vasten "Ranskalaisen ruususalongin". Aika suurenteleva nimitys!

Talon ympärille kaivetusta salaojaputkiston ja ränniputkiston alueesta nousi valtavat määrät kiviä, joita suurimpia emme voineet muuta kuin vierittää johonkin. Näin syntyi kiviaita, jonka eteen olen kaivanut ruusuille tilaa kuin myös toisen kivetyksen eteen. Revin pari punaviinimarjapensasta pois ja näin tuli tilaa lisää. Ei se sen kummempi salonki ole. Haaveilen vain kukkia tulvivista tuoksuista kahvilapöytieni ympärillä.

Joka tapauksessa laskin, että minulla on jopa 13 ranskalaista ja "ranskalaista" ruusulajiketta. Kun laitan ne tähän niin ymmärtänee mitä tuolla kaksijakoisuudella tarkoitan. 

1. Splenders eli Valamonruusu, on vanha ruusu ehkä lähtöisin gallica-lajista, mutta se lasketaan kuuluvaksi Francofurtana-ryhmään. Tämän ruotsalaisten omivan ruusun Vallmoros suomalainen nimi käännettynä on Unikkoruusu, mikä olisi mielestäni sopivampi nimi suomeksikin. Tuttu näky useilla suomalaisilla pihoilla. Minullakin se kukkii kahdessa paikassa ja aina valtoimenaan. Tänä keväänä mustuivat useat varret, mutta kun sitä leikkelin, se innostui jälleen kasvamaan ja näytti upean voimansa. 

Kolmen kissani haudalla

2. Olkkala on kaunis löytöruusu, mikä luetaan ranskanruusuihin kuuluvaksi. Se ei ollut moksiskaan hankalasta keväästä, kukoisti upeasti sen parin kolmen viikon ajan ja kasvattaa vartta tuessaan. Syksymmällä sen juuresta nousi istuttamani asterilaji mukavasti oksien lomista.

3. Iitin Tiltu on myös suomalainen löytöruusu kuuluen ranskanruusuihin. Istutin sen viime syksynä ja vähän epäillen. Mutta pienestä koostaan huolimatta kukki upeasti ja nousee, nousee... Nuo kaksi löytöruusua ovat jotenkin samankaltaisia, Iitin Tiltulla on kuitenkin tummemman punaiset kukat.

4. Minette eli Mustialan ruusu ei myöskään kuulu oikeastaan ranskanruusuihin, mutta se on vanha historiallinen ruusu Ranskasta. Minette kuuluu neidonruusuihin, mutta kun minulla on sitä vain yhtä lajiketta, laitan sen tähän luetteloon mukaan. Minette on varmaankin ensimmäisiä lahjaksi saamiani ruusuja ja kasvoi jo ennen ruusutarhan rakentamista. Ihana yllättäjä tammen alla, jossa sen suuret oksat suojelevat ruusua sateelta. Nämä edellä mainitut ruusut eivät kasva salongissani, vaan ovat ympäri pihaa. Minette kärsii joka talven jälkeen, mutta pian tuuheutuu.

5. Apteekkarin ruusu, officinalis on varmaan vanhimpia tunnettuja ja lääkitseviä ruusujamme. Nyt saavuttiin nk. ranskalaiseen ruususalonkiini. Istutin tämän ruusun viime kesänä ja se selvisi talvesta! Tämä V-vyöhyke on vähän kyseenalainen sille. Tyypilliset tummahkon punaiset kukat ranskalaisittain!

6. Mundi, apteekkarinruusun sisarruusu eli kirjoapteekkarinruusu on jo selvinnyt kahdestakin talvesta. Jouduin nyt sen siirtämään tuohon sisarensa viereen, jossa nyt kasvaa kauniisti, mutta ei kukkinut tänä kesänä. 

7. Viggo, Pirjo Raution jalostama ruusu, joka mielestäni muistuttaa paljon Iitin Tiltua, mutta on vieläkin punaisempi syvyydeltään. Se kukki kauniisti jo ensimmäisenä kesänään.

8. Veronica Sundman, myös Pirjo Raution kasvatti on sitten toisen kivikkoaidan edessä ja kukki ensimmäisenä kesänään täplikkäitä kukkiaan. Aika jännä kukinto!

9. Alain Blanchart, toinen tuollainen täplikäs ruusu kasvaa apteekkariruusun vieressä, mutta ei ole ehtinyt kukkia tänä ensimmäisenä kesänään vielä ollenkaan. (Vuosi 2019, on menehtynyt.)

10. Kira on aika oudon näköinen ruusu, Valamoruusun siementaimi, jonka nyt olen ängennyt tuohon salonkiini. Onkohan minulla tuossa nyt herttuattarien kamarineiti? En tiedä vielä mitä ajattelen tuosta ruususta, mutta aikamoinen persoona se on. Näyttää kasvavan aika voimallisesti. Yleensa ruusut laajenevat heteistä ruusunlehtiin, mutta tässä on kyllä tapahtunut vähän toisinpäin.

11. Anais Segelas, jonka istutin nyt vasta loppukesästä. Kyllä sille kauniisti juttelin. Odottelen ensi kesänä näkeväni sen kauniit vaaleanpunaiset kukat.  (Vuonna 2019 ei ole vielä kukkinut, mutta kasvaa hyvin.)

12. Duchesse de Montebello, itse Montebellon herttuatar! Olisiko tässä satalehtiruusu? Ei ihan ehkä tätä lajia ollut, mutta minulle se olisi sellainen. Tälle ruusulle tein ihan oman paikan näiden kahden kivikon väliin "Lintumies" puuveistoksen eteen lämpimään suojaiseen paikkaan. Kaivoin kahden pojan avustamana tähän oman tilan, josta taas nousi isoja kiviä. Reunustin sen pyöreillä kivillä, peitin ympäristön kankaalla, johon kärräsin viimeiset sepelini mitä minulla oli. Vielä mietin, reunustako tuon vanhoilla tiilillä tai kivillä. Vieressä on kahvila-aitan puinen terassi. Uskoisin, että se on puutarhan paras paikka, vähän kalteva maa ja aurinko paistaa siihen etelästä. Ja luotan, että ruusu siinä viihtyisi.

Ps. Vuosi 2019 Montebello kukki tosi kauniisti, satalehtisesti suorastaan. Kuvia tältä vuodelta:

13. Merveille, Pirjo Raution Ihme (suomennos), jonka taimen tilasin jo pari vuotta sitten. Se on sammalruusun ja ranskanruusun risteymä ja on väriltään tumman syvän violetti. Nyt syksyllä sen sain. Istutin tuon tämän päivän suosikkiruusun tuohon eteläisen talon seinustalle melkein nurkalle. Siinä taustalla on kuitenkin suojelemassa sitä jo aika isoksi kasvanut Neuvoksetar, jotta tuuli ei pääse siihen kiertelemään. Suorastaan lausuin rukouksen Merveillen puolesta. (Ps. Vuosi 2018 ei noussut, menehtyi.)

Kuvia en laita, ennen kuin itse näen ne pihassani kukkivan.

Saapa nähdä syntyykö minulla siihen salonki vai surkean säälittävä majarähjä.

Ps, Vuonna 2019 istutin lisää pari ranskalaista ruusua. 

14. Rosa Gallica, ranskanruusujen emoruusu, esiäiti. Istutin sen Neuvoksettaren eteen aurinkoiseen paikkaan.

15. Rosa ´Pakila', suomalainen ranskanruusupohjainen löytöruusu. Istutin sen kiviaidan päähän Anais Segelasin viereen.

Ruusuinventaariota 6: Kanadalaiset ruusut

Lähdin mukaan kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen vuosi sitten tässä vyöhykkeellä V. Eli istutin muutaman ruusun viime kesänä. Pienesti siinä kuitenkin mukana olen. 

1. Wasagaming joka on rugosalajikkeisiin kuuluva, eikä oteta kanadanruusujen kokeeseen mukaan. Kokeesta karsittiin pois rugosa- ja tarhapimpinellaruusut. Kerron näistä ensimmäisiksi.

Wasagaming yllätti jo ensimmäisenä kesänä eli kesä 2016 runsaassa kukinnalla. Ihastuin siihen upeuteen, kerroksisuuteen ja uudenlaiseen väriin, joka on siniseen lilahtava. Kukan terälehdet myös käpristyvät kivasti kierteelle. Näihin kuviin yritin saada sen oikean värin.

 

Näin kävi kuitenkin tämän kesän kukinnoille! Nuput ruskehtuivat ja putosivat pois.

2. Suzanne, tarhapimpinelloja, saman ruusunkasvattajan luoma lajike kuin edellinenkin eli Skinnerin.

Sekin on kärsinyt tämän kesän ja varsinkin kevään kylmyydestä. Onkohan Skinner innostunut juuri tuosta lilahtavasta väristä, kun se näkynee tässäkin. Hitaasti tämä ruusu kasvaa, mutta varman näköisesti.

3. Teresan ruusu eli Therése Bougnet on minulla ollut jo alkuvuosista asti ja on ilahduttanut kukinnallaan, joka uusiutuu (remontova ruusu) syksymmällä uudestaan, eli vielä nyt syyskuussa työntää nuppuja. Liitän tämänkin kanadalaisiin, vaikka itse ruusunkasvattaja on lähtöisin Ranskasta. Teresa kukki runsaasti tänä kesänä sateista huolimatta. Ihana ruusu!!

4. Louise Bougnet,  saman perheen ruusu. Teresa ja Louise olivat Bougnetin tyttäriä. Teresa heistä jäi Ranskaan viettämään luostarielämää. Yksi vuosi ostin jo Louisen, mutta menetin sen. Nyt yritän uudestaan istuttamalla sen siskonsa viereen. Joten toivotaan sille suotuisaa talvea! Tämän ruusun nuppu on suloisen aniliinin kirjava. Ehkä hieman samaa punaa voi löytyä auenneestakin kukasta.

5. Martin Frobisher, joka kuuluu rugosalajikkeisiin, istutin ihan muutama viikko sitten. Se koreilee tuossa rugosaryhmässä nyt keltaisella syysvärityksellään. Kukat ovat aivan vaaleanpunaisia. Odotan sitä kukkivaksi ensi kesänä.

Kanadalaiseen koeviljelykseen kuuluvat lajikkeet:

6. Betty Bland, joka on blandaruusuihin kuuluva, myös Skinnerin kasvatti, on näistä lajikkeista runsaskasvuisin pensas. Se kohoaa jo pitkästi yli metrin. Onneksi sillä on tukea jo valmiina. Herkän kaunis ruusu. Näyttää olevan sellainen varma menestyjä täällä V-vyöhykkeellä.

7. Henry Kelsey, kuuluu köynnösruusujen ryhmään. Tein kanadalaisille ruusuille tuen, mutta tämäkin harottaa vähän sinne sun tänne, joten saan tukea tehdä lisää puukepeillä. Alkukesä näytti tosi surkealta. Mustia latvuksia sain leikellä. Ja uusien versojenkin lehdet joku itikka pisti poskeensa. Mutta syyskesästä se olisi kukkinut vaikka kuinka, jos olisi ollut enemmän aurinkoa ja lämpöä. Huomaan, että syksyisemmät kuvat on jääneet minulta ottamatta. Se on kuitenkin ehtinyt saavuttaa metrin korkeuden runsailla nuppusarjoillaan, jotka eivät ehtine aueta.

8. William Baffin, sekin köynnösruusuja, on näistä koekumppaneista varmaan se vahvin köynnöstävä. Vaikka senkin alkuunlähtö tuntui keväällä vaikealta, on se kukkinut runsaasti. Se on kivunnut tukea pitkin metrin korkeuteen ja vielä työntää runsaasti kukkasarjoja, jotka eivät varmaan jaksa kukkia. Baffin on kaunis vaasissakin ja aukaisee siinä kukkiaan. Tykkään tämän ruusun herkän värisistä kukista.

9. John Davis, myös köynnösruusuja. Sen hankin jo vuonna 2014, eli siitä asti se on ollut tässä hengissä. Kukki ja köynnösti metrin verran vuonna 2015. Oli vähällä kuolla keväällä 2016. Huomasin myös, että paikka ei ollut sille hyvä, ei saanut juuritasolle aurinkoa, joten siirsin sen muiden kanadalaisten joukkoon. Siinä se on kärsinyt Henryn kanssa samalla tavalla, ei tehnyt montaa kukkaa, eikä jaksanut nostaa kasvuaan. Siis vähän surkea se oli, kuten kuva alla.

vuosi 2015

10. John Cabot, myös köynnösruusu, on ollut joukosta se surkein. Naurettavaa oli uskoni siihen, koska istutin sen vastakkaiselle seinälle missä Pohjantähteni oli, jotta voisin rakentaa niille oikein portin ruusutarhaani. Rakentamatta jäi. Pohjantähtikin kärsi keväästä 2016 ja John Cabot näytti jo kuolleelta tänä keväänä 2017. Jotenkin se puhkui elämää sen verran, että etsin sille parempaa paikkaa muiden kanadalaisten joukosta, Davisin vierestä. Yrittäköön nyt siinä nuo Jussit. En luota oikein heidän elämänhaluunsa näissä maisemissa. Pystyyn se pyrki ja kasvoikin uudessa paikassaan, mutta ei kukkinut. Tässä sen kasvua ensimmäisenä kesänä 2016:

11. Adelaide Hoodless, jota en viime kesänä saanut tähän, mutta nyt istutin sen suurin odotuksin keväällä. Moni muukin ihastui sen esitekuvaan komeasta ruususta ja istutti sen pihallensa. Mutta odotukset sortuivat. Kanadalaisten lehdet ovat varmaan eri hyviä, sillä tähänkin iski silmänsä ja makuaistinsa jokin itikka, joka söi melkein kaikki lehdet. Myöhemmin nousseet varret sentään säilyivät, mutta niiden nuppuryhmät eivät aukene enää. Ruusu ehti kuitenkin kukkia, mutta surullisen näköisiä olivat laihassa varressaan ilman lehtiä. Adeleinen kukkahan olisi kovin komean punainen väritykseltään ja erilainen kuin Henryllä ja Cabotilla. 

Olen näitä kukkia lannoittanut ja pyrkinyt hoitamaan ohjeitten mukaan. Nyt kun perkkaan ja pöyhin niiden ryhmän, laitan lisää multaa juurille. Mutta en peitä muuten, kuten on pyydetty. Tiedän, että tämä ryhmä on vähän liian ahtaalla paikallansa, mutta sekin johtuu siitä, että en luota kovin niiden kestävyyteen. Yksi menetetty antaa tilaa sitkeämmälle. Toivon kuitenkin niille sitkeyttä ja parempaa kevättä ensi vuonna. Huomaan, että juuri tuo kevät on hyvin ratkaiseva näiden menestymiselle, ei niinkään talvi. Jos ne ovat elossa ensi vuoden keväällä, aion peittää ja suojata ne silloin auringolta ja yöpakkasilta.

Tässä siis kanadalaiset! Kanadassa intiaanit taistelevat oikeuksistaan, täällä ruusut kestävyydestään. Olen intiaanien puolella. 

Kanada on täyttänyt tänä vuonna 150 vuotta! Alla yksi tapa juhlia sitä.  Onnea heille!

To celebrate Canada 150, over 1000 Canadians got together and hiked up Mt. Seymour in the middle of the night so they could sing our national anthem, Oh Canada, at sunrise on Canada Day for its 150th birthday.