tiistai 10. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 10.12.19

Raitiovaunulla ei ehditty Wienissä ajella, ei liioin maanalaisella, vaikka ostimme kolmen päivän liput. Jätimme ne huotellihuoneen siivoajille. Kolme päivää on lyhyt aika nähdä noin upeaa kaupunkia.


Norjalainen naisrunoilija Torunn Borge (1960-2014) ammatiltaan toimittaja. Hänellä on sivusto Facebookissa. " Hänen runonsa pyörivät yhteiskuntatietoisuuden ja hienostuneen kielellä leikkimisen välillä, ja niissä käytetään usein me-motoa. En voi olla tähän kirjoittamatta eräitä hänen suullaan lausuttuja ajatuksia, jotka voisi miettiä Suomessakin.

"Voi vaikuttaa siltä, että nykypäivän Norjassa vallitsee yleisesti odottava asenne elämään. Perustamme perheen, vaalimme ystävyyssuhteita ja teemme asioita, joita meidän odotetaan tekevän. Ja olemme sitä mieltä, että se riittää. Puuttuu "draivi" saada aikaan kriittistä suhtautumista kulttuuriin, jossa eletään. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että norjalaisten romaanien lähtökohtana on Norja, mutta on silmiinpistävää, ettei kukaan kirjoita maantieteestä, ilmastosta, politiikasta  - niistä muutoksista, jotka huomaamme päivittäin. Näitä rakenteellisia muutoksia ei käsitellä kirjallisuudessa. On huolestuttavaa, että älymystön edustajat nukkuvat tai vain sulkeutuvat seminaarihuoneisiin. Se on varoitussignaali. En halua olla osana kulttuuria, jolla ei ole hereillä olevaa älymystöä. Sellainen pelottaa minua."


Susanne Christensen, Tämä ei ole fiktiota

--- Jäin vain ihmettelemään, että ketkä missäkin maassa luetaan älymystöön. Mitä on älymystö?

Sitten itse runoon!

Istahdin lukemaan joen suistoon, puut peittivät auringon, puut niin valtavia että olisi
ollut merkityksetöntä väittää niiden alkavan jostain tai loppuvan johonkin. Jos lehvästö
ympärilläsi on niin tiheä että tunnet syntyväsi uudelleen vehreässä kohdussa,
tuleeko silloin mieleesi sanoa että puut ovat korkeita tai majesteettisiä tai jotain
vastaavaa?
Torunn Borge
Käännös Oscar Rossi

Detta intervallet (Tämä intervalli, 1997)

1 kommentti:

Olen iloinen kommenteista!