lauantai 4. kesäkuuta 2011

Ruusun päivä!?

Tämä viikonloppu yleensäkin on monelle 'ruusuinen päivä'. Ruusuilla koristeltu, kaunistettu, ylistetty, muistettu ja  korostettu!

Minulle tämä päivä oli myös ruusun päivä! Jäin kyllä miettimään, mitä tänään oikein juhlittiin etupäässä.

Koulun kevätjuhlat: suvivirsi, lasten esitykset, jäätelö ja todistukset, kahvihetki! Johtajaopettajan vaihdos, kuutosluokan hyvästit. Uusien opettajien arvoituksellisuus vielä. Minä luovuin 20-vuotta kestävästä opettajan urasta ja jäin eläkkeelle. Se oli luopumisen juhlaa myös!! Monelle ja minullekin. Johon tyhjään syliin kannettiin ruusuja, annettiin halauksia, kauniita sanoja, hymyileviä katseita, jopa kyyneleitä. Suuri viltti, joka oli täynnä huovutettuja kuvioita, jokaisen 80 pikkukäsien luomia, laskettiin harteilleni turvaksi uudenlaiselle elämälle.



Ja kaiken kukkuraksi kollegani puhui Pikku Prinssin sanoilla juuri samaisesta ruususta, josta minäkin tuolla edellä. Mutta nyt toisesta näkökulmasta. Hän puhui minun sydämelleni, minun energioilleni, ideoilleni ja tulevaisuudelleni. Ruusun kielellä. Minulla alkoi polvia heikottaa, hengitys aivan salpaantui. Siinä runsaan juhlaväen edessä, kaikkien katsoessa. Siinä oli hyvää energiaa, joka auttoi ja piti koossa.

Ruusu on jälleen puhunut. Ja ruusun puhe lähtee auringon voimasta, vihreiden lehtien avoimuudesta ja saavuttaa ihmisen sydäntä, mieltä ja unelmia sanoissa toiselle. 

On niin hyvä mieli.



Lintu ja lapsi oli juhlamme päätöslaulu. En voinut mitään, kun rakas ukkoni 'tuli viereeni' siihen. Tuo laulu oli yksi hänen lempilaulujaan.

2 kommenttia:

  1. Ruusuisia "eläkepäiviä" rakas ystäväni.
    Monenlaiset tunteet varmaan jylläävät mielessäsi, kiitollisuus ennen kaikkea. Lohduttakoon ruusut edelleen sinua! Miten ihanaa kietoutua ruusuiseen huopaan ja minkä energian pienten sormien ompelemat ruusut antavatkaan! Rauni

    VastaaPoista
  2. Kiitos ystäväni! Sinäkin muistat tuollaisen päivän, varmaan kiitollisuudella! Ja olet nauttinut uudenlaisesta elämästä.

    Lueskelin tuossa lasten kortteja, joihin he olivat ajatuksiaan kirjoittaneet, positiivisia huomioita opettajasta. Ei kukaan aikuinen osaisi sanoa näin: "Olet hyvä ajattelemaan!"

    Se kolahti!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!