Ruusa-mummun 'laivaruusu' ja ruusutarha

Teemme kotikylällä mittavaa kirjaa oman kylän historiasta taloineen, ihmisineen kaikkineen. Se on hieno juttu!

Serkkuni kertoi minulle erään hyvin kauniin, huomioon otettavan ja minulle ruusuisen muistelman tästä kylästä.

Hänelläkin oli Rosa-niminen mummu, jota kutsuttiin nimellä Ruusa. Se taitaa olla hyvin yleinen nimi noin 100 vuotta sitten, sillä niitä löytyy muitakin suvustani. Nythän nimi on taas herätelty eloon. Taitaa olla aika monta Roosaa tai Rosaa ja jopa Ruusua!

Eiköhän tuo nimi enteile myös ruusujen aika? Nyt tehdään paljon töitä ympäri Suomea entisöiden vanhoja taloja, kartanoita, pappiloita ja niiden pihapiirejä. Ehdottomasti mukaan kuuluu ruusu. Ymmärränkin tilanteen viimeisen teollistuneen aikakauden aikana, jolloin pikaisesti rakennettiin taloja pienine tontteineen. Ruusua sen ison tilan vuoksi oli vaikea kasvattaa, ainakin runsaslajisesti. Sen suosio hiipui tilan puutteen myötä.

Serkkuni Ruusa-mummu oli ollut nuorena Amerikassa ja nähnyt siellä varmasti loistoakin. Kun hän tuli pieneen kylään maalaistalon emännäksi, hänellä oli mielessä muutakin kuin arkinen aherrus. Hän loi talon etelärinteeseen ruusutarhan käytävineen. Serkkuni muistelee, etttä hän tyttösnä kulki noilla käytävillä haistelemassa ihmeellistä tuoksua. Hän muistaa mm. soikeanmuotoisen vaaleanpunaisen ruusun, joka oli teevadin kokoinen ja sitä kutsuttiin 'laivaruusuksi'. Olisikohan tuo ruusu ollut Minette? Ruusut kasvoivat neliönmuotoisissa osissaan käytävien ympäröiminä. Pohjoisen puolella sitä suojasi kuusiaita. Omenapuut  ja syreenit varjostivat osaa ruusupensaita. 

Kylähän sijaitsee lähellä Raahea. Siihen aikaan raahelaiset merimiehet toivat ulkomailta kaikkia ihmeellisyyksiä. Siitähän juontuu Suomen vanhin museoakin Raahessa. Noille kummallisille tavaroille tetsittiin 'varasto' Pakkahuoneelle, jossa koko kansa sai käydä niitä ihmettelemässä. Ja niitä voi ihmetellä vielä tänäkin päivänä Raahen vanhassa museossa. Ruusuja sinne ei voitu ottaa, mutta useat niistä ovat menestyneet ja ehkä luoneet jopa ihan oman kantansa täällä. Huomaa Raahen ruusut linkki! Vieraskielisen nimen vuoksi niitä ehkä usein kutsuttiin vain 'laivaruusuiksi'. Serkkuni mietti, olisiko mummu tuonut tuon ruusun jopa Amerikasta asti tullessaan. Voi olla näinkin.

Ruusutarha oli varmaan nähtävyys pienellä kylällä. Mutta Ruusa-mummon kuoltua, kuoli myös ruusutarha, sillä hoitoahan se vaatii ja työtä. Sitähän riitti muutenkin maalaistalossa, jossa myöhemmin ei ollut enää varaa piikoihin ja renkeihin. Tilathan usein pirstottiin pienemmiksi omille lapsille. Joten riutuneen ruusutarhan päälle myöhemmin rakennettiin uusi talo. Vanha sai väistyä.

Mutta tähän sen muistona vielä laitoin.

Veikko Honkakoski, Pauli Ylitalo ja Majakka, laulu Raahesta

Ruusumuorin mustikkamatka

Kello oli puoli kahdeksan illalla, kun päätin, että käynpäs mustikassa.

Saappaat jalkaan, väljät ohuet housut, punainen vuoreton anorakki, sinne taskuun sääskiöljy ja muovipussi. Lippis päähän. Ämpäri ja poimuri.

Menin vähän matkaa kylätietä ja poikkesin metsään kohti Korvenkangasta. Silmäilin sieniä ja marjoja. Koukkasin sieltä täältä poimurilla. Joku oli kulkenut. Kuljin pitkin kangasta laskeutuen välillä alas rinteitä. Eipä juuri mustikoita. Puolukoita tulee jonkin verran. Jätin ämpärin kivelle ja kuljin silmät tarkkana hakkuualueen yli. Nostelin kauneimmat kivet ylemmäs suurempien päälle. Ja harpoin kohti pientä suota. Silmäilin mättäät karpaloista. Eipä paljoa tule, suo narisi saappaitteni alla. Ihmeen kuivaa.

Harpoin takaisin ja kaappasin volkkarinmuotoisen kauniin kiven kainalooni. Löysin marjaämpärini ja poimurin ja astuin alas niitylle, missä oli heinät jo poistettu. Olipa hyvä, ettei tarvinnut ojanpiennarta taiteilla. Ämpärissä pyöri muutama mustikka. Löysin niityn reunalta yhden keltahaperon, jonka tungin mukaani ottamaan muovipussiin.

Ei sentään, en minä tähän mustikkamatkaani jättänyt. Kivi painoi kainalossa. Hiki tuli ennen kuin sain sen jätettyä kotipihalle lammen rannalle. Painelin toista tietä metsään, nyt kohti Linnakangasta. Paljon oli ihmisiä metsässä liikkunut. Ei selkä väsynyt mustikan eteen kumartelemisesta. Kuljin kohti vanhaa puroa ja katsastin mesimarjapaikat. Ei mitään. Puro oli aivan kuiva, mutta kun olin lähellä lähdettä, se alkoi jo kimmeltää ilta-auringon säteistä. Maan uumenista lirisi hitaasti lähdevettä. Se lähde pitäisi puhdistaa, kaivaa esiin ja antaa vapaammin virrata, mietin. Puron rannan polku pitäisi puhdistaa metsänperkkausjäljiltä ja kulkea sitä enemmän. Kaunis vanha lehmipolku. 

 

Noukin kasken laidasta muutamia mustikkamättäitä. Jätin ämpärin ja poimurin ja harpoin katsastamaan vanhaa vadelmapaikkaa. Kuivina törröttivät raakileet. Ei tule siihen vadelmaakaan.

Takaisin ämpärin ja poimurin luo ja nousin ylös Linnakangasta. Mustikoita noukin, silloin tällöin.  Ei selkä rasittunut. Pahaenteinen surahdus kulki ohitseni. Ei kai nyt jo hirvikärpäsiä?! Huiskin hiuksiani.  Kaappasin mukaani muinoin jättämäni kivilaatan isolta kiveltä ja suunnistin kotia kohden.

Kivilaatta painoi, ämpäri ei. Moni paikka ja juttu oli kuitenkin katsastettu. Hiki virtasi. Hyvä reissu!

Yksi pakasteastiallinen, en kerro minkä kokoinen. En ole huolissani. Minulla on kymmenen muuta mustikkapaikkaa. Sienen madot harmitti. Hyvältä maistui suihkun jälkeen tee ja pelkkä juustovoileipäkin!

Tottakai kierros vielä pihalla! Ruusuille hyvänyönkuiskaus... 

Hyvää yötä maailma ja Pelle Miljoona

Ruusutarhani lajit

Ps. Muokkaus!! Kurkistin tätä vanhaa sivuani, jossa viime vuonna tein inventaariota. Nyt muokkaan sitä sinisellä vuodelle 2017, jolloin olen laskenut, että minulla on 100 ruusua Suomen syntymävuoden kunniaksi. Kuten puutarhamaalauksissani on pojantyttäreni avustamana 100 keijua. Laitan tämän muokkauksen sinisellä värillä. Kuvia en laita tähän, sillä ruusuista minulla on kuvat etuaukeamalla omassa linkityksessään. Vuoden 2019 jälkeen hankitut ruusut.

Nyt hiki tippuu, niin ettei jaksa pitempään ulkona ahertaa. Joten teenpäs pientä inventaariota puutarhani ruusuista eli ruusutarhastani. En usko, että sitä vielä voi sanoa ruusutarhaksi, mutta sinnepäin.

Villiruusut ja niiden muunnelmat (löytöruusut):

-       Metsäruusu (Palkin vanhalta mökiltä ryöstetty, lajeja saatu myös Volmarin vanhan tuvan luota, Lukkaroisten perältä ja Jukolan pihalta)
-     Karjalanruusuksi on todettu tuo nk. Volmarinruusu

-        Mökinruusu (Särkän taimitarhasta)

-        Torniolaaksonruusu Sarilta

-        Nukkeruusu Liisalta (Pohjois-Amerikan villiruusu)

-        Malvaruusu (Särkän taimitarhasta Ollinsaaren vanhaa ruusua, oma mutaatio)

-        Punalehtiruusua on luvassa (saatu Sinikalta)

-     Kempeleen kaunotarta on luvassa Iirikseltä, istutan syksyllä, sain sen myöhemmin naapurin Lauralta¨
-     Koiranruusu, saatu Turusen Kaarinalta  ja Martilta
-    Orjanruusu tullut varkaana Ruotsista loistoalpin kera
-    Sofian ruusu, raahelainen, Särkän Taimisto
-    Ristinummen löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Kerisalon löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Toukoniitty, löytöruusu Helsingistä, Oulujoen Taimisto, Schalinin ruusuja
-    Herttoniemi, löytöruusu Helsingistä, Oulujoen Taimisto, Schalinin ruusuja
-    Katri Vala, löytöruusu Helsingistä, Oulujoen Tairmisto, Schalinin ruusuja
-    Tarja Halonen, löytöruusu Helsingistä, Rautio K-rauta, Schalinin ruusuja
-    Arnonruusu, löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Alavanhovi, lapsenruusu, Oulujoen Taimisto, löydetty Kuopiosta
-    Onni, löytöruusu Rovaniemeltä, Särkän perennataimisto
-    Nystyruusu, villiruusu Kreetalta, Oulujoen taimisto
-    Pietarin ruusu, villiruusu, Oulujoen taimisto
-    Vuoriruusu, villiruusu, Oulujoen taimisto
-    Leskelän ruusu, löytöruusu, saatu Pekkalan Liisalta ja Ristolta
-    Huldra, ruotsalainen löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Hurdal, norjalainen löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Ainola, löytöruusu Oulun Hupisaaresta, luumuruusun kaltainen, Oulujoen Taimisto
-    Riitan ruusu, jota ei ole vielä tunnistettu

      -   Valkoinen metsäruusu, Oulujoen Taimisto

      -   Valkoinen rugosaruusu, Merja Parkkasaari
-   Raspiruusu, Oulujoen Taimisto
-   Rosa gallica, Oulujoen Taimisto

Harisonin ruusut (keltaruusut)
-    Aurora, löytöruusu Helsingistä, Särkän Perennataimisto
-  Viljaminkeltaruusu, Raahe (William's Double Yellow) saatu Sirkka-Hannelelta ja Marja-Leenalta, myös toinen taimi Raunilta
-    Paimion ruusu, löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Kiimingin ruusut (2 kpl), löytöruusu, Paavolta
-    Oulu-ruusu, löytöruusu, Oulujoen Taimisto 
-    Nils-ruusu, ruotsalainen löytöruusu, Oulujoen Taimisto

      -    Nankin-ruusu

      -    Kerisalo
-    Hesperia, löytöruusu Helsinki, saatu Särkän Perennataimistolta

Pimpinellaruusut ja muunnelmat:

-        Juhannusruusu, talon vanha ruusu

-        Tove Janssonin ruusu, lahjana työtovereilta (Red Nelly + poppius)

-        Poppius, suviruusu Erkiltä

-        Ruskelan ruusu, Särkän taimitarhasta

-        Juhannusmorsian, Särkän taimitarhast

-    Ruuhijärven ruusu, löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Papulan ruusu, Oulujoen Taimisto

      -    Idän juhannusruusu Altaica, saatu Ailalta, Kinnarin mäeltä
-    Suzanne, Kanada, Skinner, OulujoenTaimisto
-    Paavola, löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Linnanmäki, löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-    Rosa Rupincola, Moskova, Oulujoen Taimisto
-    Raahen Seminaarin ruusu, saatu Paula Piriseltä
-    Posliinikaunotar, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto
-    Marsipan, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto
-    William III, Oulujoen Taimisto
-    Hienohelma, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto
-    Aila Korhonen, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto

      -    Liisa, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto

Tarhakurtturuusut ja muunnelmat:

-        Belle Poitevine, talon vanha

-        Keijunruusu Marja-Leenalta (kurttu- ja nukkeruusun risteytys)
-    Martta, löytöruusu Haukiputaalta, Särkän Taimisto
-    Pappilan neito, löytöruusu Piippolasta, Särkän Taimisto
-    Neveldt's White, Hollanti, Oulujoen Taimisto
-    Karjasillan kulkuri, löytöruusu Oulusta, Oulujoen Taimisto
-    Moje Hammanberg, Ruotsi, Oulujoen Taimisto
-    Monte Casino, Oulujoen Taimisto
-    Ritausma, Latvia, Oulujoen Taimisto
-    Roselina, Oulujoen Taimisto
-    Wasagaming, Kanada, Skinner, Särkän Taimisto
-    Therese Bugnet, Kanada, saatu Paulalta ja Lauralta
-    Pink Pavement, Oulujoen Taimisto
-    Heinrich Ilmari, Pirjo Raution kasvattama, Oulujoen Taimisto
-    Scubrosa, Britannia, vanha laji,  Oulujoen Taimisto
-    Hansaruusu, Pattijoen kunnatalon pihalta, roskiksesta
-    Schneekoppe, Saksa, Oulujoen Taimisto
-    Suorsa, löytöruusu Muhokselta, Oulujoen Taimisto
-    Neuvoksettarenruusu, Spek's Improved, vanha laji, Oulujoen Taimisto
Peter Joyn ja Kahilan kasvattamia ruusuja:
-    Ilo, Särkän Taimisto
-    Sointu, Särkän Perennataimisto
-    Sävel, Särkän perennataimisto
-    Adele, ruusu Kirovskista, Särkän Perennataimisto
-    Martin Frobisher

Ranskanruusut:

-        Valamonruusu Ulla-Maijalta, kolme tainta Särkän taimitarhasta
-     Olkkala, Vihdin löytöruusu, Särkän Perennataimisto
-     Apteekkarinruusu, tuotu Jokelankylältä, Kerttu Virtasen pihalta
-     Mundi, kirjoapteekkarinruusu, Särkän Taimisto
-     Iitin Tiltu, löytöruusu, Oulujoen Taimisto
-     Viggo, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto
-     Kira, Valamonruusun siementaimi, Oulujoen Taimisto
-     Alain Blandchart, Ranska, Oulujoen Taimisto
-     Adelaine Hoodless, Ranska, Särkän Perennataimisto
-     Apteekkarinruusu, vanha klassinen laji, Oulujoen Taimisto
-     Veronica Sundman, Pirjo Rautio, Oulujoen Taimisto
-      Pakila, Oulujoen Taimisto    

Neidonruusut:

-        Minette, Mustialan ruusu, Inkeriltä

Köynnösruusut:

-        Pohjantähti, ostettu kauan sitten Särkän Taimistolta
-    Lawinia, ostettu Ainolan puutarhasta Mikkelin läheltä
-    Flammentanz, taimi Saloisten Säästöpihasta

Muut ruusut:
       
       -   Neilikkaruusu, Särkän Perennataimisto
       -   Ruustinna, kirkonruusu, Särkän Perennataimisto
       -   Robusta, Särkän Perennataimisto
       

Ryhmäruusut, kolme kappaletta Europeana ja kolme Nina Weibull odottamassa syksyistutusta kehikkoonsa. (talvehtivat kaksi talvea hyvin, kolmantena menehtyivät) 
- Lawinia, Saksa, ostettu Anjalan Puistosta 2013 
- Fairy, Särkän Taimisto
- Presidentti Kekkonen, Saloisten Säästöpiha
- Peace, Särkän Taimisto
-   Arthur Bell, Irlanti (New Zeeland), ryhmäruusu, saatu Kallion Vapulta 
-  Little Mischief, Pikku paholainen, Särkän perennataimisto

-  Tom Tom  Beet Rosa

-   Babylonian Eyes

Kanadalaisia uusia ruusuja:
- Henry Kelsey
- John Cabot
- John Davis
- Betty Bland
- William Baffin

Ps. Jotakin varmaan olen unohtanutkin, mutta oliskohan tuossa ollut se sata!!!

Vanhat ja pari uuttakin äitienpäivä – ja lahjaruusua ruusutarhani ’esikartanossa’ ovat voineet upeasti talven jäljilta ja nyt kukoistavat.  Ps. Tätä ei enää ole. Kuva vuodelta 2011.

Näitähän on sitten jännittävä seurata ensi keväänä kuinka niiden käy, kuinka olen osannut ne istuttaa ja millainen on talvi.

Ps. Kesäkuu 2016. Ajan myötä ruusutarhani on laajentunut huomattavasti, eikä loppua näy! Kirjaan punaisella uudet lajit. 

Käydäänpäs välillä Skotlannissa!

Aarteita

Voiko koskaan käydä metsässä saamatta sieltä mitään?

Tietysti henkisesti se on ihmiselle voimienkeruumaailma, mutta ihan konkreettisestikin en ole koskaan tullut sieltä tyhjin käsin. Syvästi niian siellä, kiitos ja taas kiitos anteliaisuudesta.

Tässä osa aarteista. Kivi joka muistuttaa itse menhiriä. Ihana oksankarahka, josta saa vaikka mitä. Yksi aarreaitta on tietenkin omat romuvarastot, mutta myös ystävien romuvarastot. Tuon rautapöydän näin erään varaston seinän vieressä. Sain sen mukaan. Kiitos, kiitos! Kaikkia näitä tarvitaan ruusutarhassa.

Marjoja löytyy taas vaikka kuinka. Harmi kun tuntuu, että pihan marjat ja metsän marjat kypsyvät ritirinnan eikä tiedä mihin mennä. Sieniäkin jo löytyy. Ja johonkin käteen tai kainaloon taas joku kaunis oksa tai kivikin pitäisi mahtua marjamatkalta.

Naurattaakin, sillä täällä päin suurimpana metsän lahjana pidetään pakurikääpää. No, kyllähän sitäkin voi vilkaista metsässä silloin tällöin. Toinen juttu on kivet. Kun tuolla polkuja kulkee, näkee että kivienkerääjä on kulkenut, kun kivi siellä kivi täällä on kaivettu ylös ja nostettu toisen kiven päälle tai mättäälle. Jos vaikka myöhemmin ottaisi mukaan. Se näyttää varatulta.

Ollaan kiitollisia luonnolle kaikesta mitä se antaa! Se ei kilpaile kaupallisuudessa eikä edes tehtaile.

Tämä on ollut aina yksi suosikkini! Fredi ja Katso luontoa ja huomaa

Mätkähdin maan kamaralle!

Kuu on Härän kuviossa, samoiten Jupiter. Silloin ollaan maankamaralla tukevasti, ainakin sinne päin.

Sade on pieksänyt puutarhaani, nostattanut rikkaruohoja ja kasvattanut nurmea. Pysynköhän perässä?

Päästin Kauriini vapaaksi ja se makaa ketareet suorina pitkin peltoa. Ei osannut nauttia vapaudesta, ei pystynyt vielä siihen. Toin sen turvaan terassille ja siinä se on jököttänyt kiltisti.

Särkynyt sydänkään ei tykkää vanhasta potkukelkasta

Minä, suurisuinen idealisti, selkä kuitenkin nyt levänneenä, katselen pikkuista tarhaani vähän toisenlaisilla silmillä. Pieniä taimiani, yrityksiäni ja näen osaamisen ja tietoni jäljet. Hm...

Siinäpähän ruusutarhan haltija ja kuningatar vähän mietiskeleepi valtakuntaansa.

Vierailin nimittäin eilen Äimäraution Siirtolapuutarhassa!

Osaan kuitenkin jotakin! Boogie, boogie!

Tutkijan kammiossa

Hyi hyi paha maailma ja väsynyt selkä! Parasta piiloutua tutkijan kammioon kirjojen sekaan. Maailman menolle en voi mitään, en ukkosellekaan. Selälleni voin. Sen tarvitsee levätä.

Siispä olen koko päivän vain pientä puuhastellut ja paennut sisälle ukkosta pakoon. Juoksin sateen alkaessa vielä ulos, kuvasin ruusun kiulukoita ja taitoin lehdyköitä tutkimusta varten.

Vieläkin on vähän epäselvää, onko 'Palkin ruusu' metsäruusu ja onko Saarenmaan tammen juurella oleva karkulainen koiranruusu? Lehdyköistä (nyt kun ne ovat vähän suurempia) etsin karvoja ja tutkin kiulukoita. 

Jos suurentaa, voi nähdä, että edessä olevalla metsäruusun lehdykän ruotilla on myös pieniä piikkejä.

 Metsäruusulla on kanelinvärinen varsi, jopa sitä on ruotissakin. Ja jotakin karvoituksta on näkyvissä.

Jos tämä on koiranruusu, niin karvoitusta tälläkin, kuten kerrotaan.Ainakin hopeanvihreä.

Metsäruusulla pitäisi olla naurismaisen pyöreät kiulukat. Nämä eivät sitä ole! Mikä se sitten on?

Nyt on vain parasta odotella millainen väri niihin tulee ja mitä tapahtuu verholehtien kanssa. Sittenkin on mahdollisuus, että tämä onkin karjalanruusu!? Sillä on päärynänmuotoiset pitkulaiset kiulukat. 

Katsos, aurinko kurkisti, kun otin kuvan metsäruusun kiulukoista. Verholehdet jököttää suoraan eteenpäin. Kun taas nk. koiranruusun verholehdet ovat taaksepäin. Odottelen siis kypsymistä ja tarkentamista tutkimuksiini.

Koiranruusulla pitäisi olla juurivesoja lähellä sen päätyveä. Tällä ei ole, vaan juurivesat karkailevat aika laajalla alueella. Se johtuu ehkä tammen varjosta. Joka tapauksessa kiulukkojen muoto täsmää ja niitä karvojakin olen lehdistä löytänyt, jopa metsäruusultakin.

Mutta mitä on nystykarvaisuus?

Tosi on kuitenkin se, että tuo ruusu tammen juurella ei tehnyt montaa kukkaa. Kovin herttaisia ne kuitenkin olivat. Ehkä se ei menesty näin pohjoisessa. Annan sen kuitenkin nyt olla rauhassa, en enää yritä sitä hävittää. Olen toivottanut sen sydämellisesti tervetulleeksi. Olen jopa siirtänyt sitä toisaalle pellon reunaan.

Ns. metsäruusuakin istutin kahteen eri paikkaan. 

Tämä on aika jännää, tämä tutkimustyö!

Kirsti ja Pepe Willberg, Ihme ja kumma

'Ruusumesi' eli ruusu-uutteen valmistus aurinkomenetelmällä

  Sain Rauha-ystävältäni tämän ohjeen ja hän varmaankin on saanut sen Sirkka Tampion kurssilta. Googlettamalla löytyy varmasti enemmänkin ohjeita. Rauha oli kirjoittanut muistiinpanoihinsa näin:

Laita lasikulhoon (jonka olet steriloinut aiemmin ja jonka sisäpintaan ei enää steriloinnin jälkeen tule koskea) lähdevettä niin että se on lähes täynnä. Jos kasvupaikka on kauempana, lähdevesi kannattaa ottaa mukaan lasipullossa ja täyttää kulho keräilypaikalla.

Minä: - En sterilisoinut kulhoani, mutta puolustaudun sillä, että en käytä tätä uutetta jatkomenetelmiin, ja kyse on juomasta, jossa nautin maun ja auringon lämmön. Kyllä siihen varmaan tulee muutakin eliksiiriä (ruusuöljyä) mukaan. Näinhän aikoinaan keksittiin ruusuöljy, kun eräs nainen huomasi veden pinnassa tippuneiden ruusunlehtien jäljiltä öljypisaroita. Minulla lähin lähde on kilometrin päässä ja vesi kyseenalaista, joten ostan ihan suomalaista lähdevettä kaupan pullossa.

Kukat poimitaan yksitellen käsin koskematta käyttäen saman kukan lehtiä apuna. Jos kukan lehdet ovat liian pienet tms., voit käyttää jonkin muun saatavilla olevan kukan lehtiä läheltä, tai sitten voit käyttää kukan varsiosaa taivuttamalla se kahtia. Näillä ’pihdeillä’ lähtee tukevakin kukka irti helposti.

Minä: - Jos ihan aidointa uutetta haluaisi ihan hoivatarpeeseen, olisi käytettävä villiruusun lehtiä. Mutta ne ovat kukkineet ja kukkia oli aivan liian vähän. Joten nyt käytän hansaruusun runsasta kukintaa ja apuna sen terälehden suuria lehtiä. En ota kukkaa, vaan nypin kukan terälehdet lehden avulla veteen. Ymmärrän, että ihon entsyymi rikkoo kukan omaa entsyymiä, joten iho ei saa olla kosketuksessa kukkaan.

Kulhon vesipinta saa täyttyä kokonaan kukista. Kulho asetetaan lähelle kerättyjen kukkien kasvupaikkaa aurinkoon 3-4 tunniksi. Auringon pitää paistaa mahdollisimman paljon, vaikka sen energia tulee toki pilvienkin lävitse. Varmista että kulho saa tässä tärkeässä vaiheessa olla rauhassa ja ettei se joudu varjoon.

Minä: - Tietenkään kukat joita poimii, eivät saa olla kosteita eikä kasteisia vaan jo aamuauringon kuivaamia. Mutta mieluummin tehdä tämä homma aamupäivästä kuin iltapäivästä, jolloin kukatkin voivat olla kuivahtaneita ja uupuneita omasta energiastaan.

Siivilöin veden ja käytän sen mieluummin heti, auringon lämpimänä. Mutta kyllä olen laittanut loput jääkaappiin ja seuraavanakin päivänä siinä on maku. Kovin monta päivää se ei säily. Tätä vettä voi juoda tai laittaa kylpyveteen, suihkuttaa huoneeseen, iholle ja masentuneena ja sairaana ottaa ryyppy vaikka tunnin välein. Näin ohjeistaa Sirkku Tampio lisää.

Tietenkin tästä uutteesta voi laittaa pikkupulloihin ’äitiuutetta, varastouutetta ja käyttöpulloja’, mutta silloin tarvitaan jo brandyä ja muita juttuja. Minä käytän ruusumettäni vain päivän tai toisen vieraitten iloksi.

Ja mikä onkaan parempi tervetuliaismalja vieraille!

Evert Tauben laulu Ruusulle!

Kuningatar ja haltija ruusutarhassa

Olen rehkinyt mitä olen ehtinyt ja jaksanut. Liika lapiotyö ei ole hyväksi selälleni. Mutta ruusutarhaa ei synny ilman sitä. Se on ruusutarhan konkreettinen taso. Eipä silti. Ei se minua stressaa, päinvastoin, sehän hoitaa minua. Se konkreettinenkin taso. Ja minä olen ruusutarhani haltija. Minä luon sen.

Mutta vielä enemmän minua hoitaa jokin toinen taso, jota on vaikeampi selittää. Ehkä sinne tasolle vievät minua aistit; tunto, näkö, haju, kuulo ja jopa makuaisti (tein tässä yksi päivä ruusumettä, sanon mettä, koska se ei ole sama asia kuin ruusuvesi, ja voi kun se maistui hyvälle ruusulle…kerron siitä myöhemmin).

On olemassa vielä jotakin muutakin, jolle on vaikea löytää nimeä. Sen löytää symbolitasolla, ehkä sillä kuudennella aistilla. Toiset viisi ovat vain osoitteita sille. Se taso on alitajunnassa, hyvin paljon tiedostamattomissa. Miksi joku päivä ihastut ihan uuteen väriin? Joku päivä kaipaat tiettyä hedelmää, kaipaat jotain vanhaa tuttua vaatettasi. Mikä sinua viehättää juuri jossakin esineessä, korussa, kivessä? Miksi juuri tietty kukka vetää sinua puoleesi? Kun kysytään tiettyä eläintä, miksi usein juuri yksi sama tulee mieleen. Miksi sinuun liitetään jokin asia? Kaikki se voisi kertoa sinusta jotakin sellaista, mitä et ole tiedostanut.

Minulla on Rosa-asteroidini tullut Ravun merkkiin ja yhtymään syntymäkarttani Merkuriukseen. Diana-asteroidi kulkee kimpassa transiiteissa Merkuriuksen kanssa Leijona-merkissä. Astorologian pikku asteroideista on tullut minulle hauskaa symboliikkaa, jota on mukava seurata silloin tällöin. Syntymäkartallani Rosa on yhtymässä Chironiin, haavoittuneen parantajan asteroidiin ja on siellä sosiaalisen luovuuden huoneessa Horuksen kanssa. Myös Horus ja Rosa kulkevat kuin käsikädessä samaa vauhtia suhteessa karttaani. Horus minulle symboloi kuollutta miestäni.

Ruusu on symbolisesti suruni parantaja, ystäväni, lohduttajani, ilon antaja. Merkurius on planeetta, jonka energioissa ilmaisen itseäni. Minulla on tarve ilmaista itseä ruusu apunani. Tuo Diana on roomalaisten jumalatar, Kreikassa sen nimi on Artemis. Hänet on usein kuvattu kulkemassa metsäkauriin kanssa. Minunkin käteeni on tarttunut sellainen pieni patsas matkoilta. Luonto on Artemiksen elämää. Symbolisesti löydän itsestäni samoja piirteitä kuin mitä on tuossa Artemiksessa. Ja eläinsymbolina olen löytänyt itseni metsäkauriina (blogiosio Faabeli Ruusutarhan kuningattaresta).

Metsäkauris tässä, pajusta tehty, on yhä kiinnitetty köyden avulla ruusutarhaani. Vaihdan vain paikkaa. Nyt se on kiinnitetty rautapenkkiin. Olen kiinnittänyt samalla tavalla itseni kiinni ruusutarhaan. Vaikka olen sen haltija, olen myös sen vanki. Tahdon olla niin. Lujasti kiinni siinä.  

Eli metsäkauris on kuitenkin se puutarhani kuningatar, jonka olen liekaan pistänyt. Kauris itsesään on villi ja vapaa. Se on valpas, ylpeä ja tietoinen jostakin enemmän kuin minä. Se eli alitajuntani puhuttelee minua ja ehkä joskus ymmärrän jotakin enemmän. 

The Secret Garden, Sometimes when it rains...Salainen puutarha; Joskus kun sataa...Niin kaunista!

Siivoaminen kannattaa!

Kukkapenkkejä siivotessa ja uusia alueita ruusutarhalle raivatessa, on hyvä välillä tarttua muuhunkin hommaan. Yhtenä päivänä otin tähtäimeen savusaunan vieressä olevan ladon, jossa tarkoitus oli säilyttää vain saunapuita. Savusaunaanhan kelpaavat vain leppäpuut (haapa), ei koivun tuohtakaan tulisi käyttää, muuten tulee kitkua (katkua).

Kyllähän siellä kaiken romun seasta olen löytänyt leppäpuitakin, heh.

Nyt tyhjensin koko liiterin ja pinosin nätisti löytämäni leppäpuut seinän viereen. Siihen on mukava kärrätä rantteelta puupinoista löytämäni leppäpuut myös. Kun on puulämmitys, on hyvä tehdä erottelua. Isoimmat koivupuut pannuun, pienemmän sytykkeeksi ja kakluuneihin, pitemmät hellan pesään jne.

Näin ne pitää olla!

Voi mitä aarteita löytyi liiteristä! Vanhaa, mutta hyvää vesijohtoa ’kilometreittäin’. Heinäseipään pätkiä, hyvä lyödä tueksi ja  hirrenpätkiä, pitkiäkin. Niillä voin paikata saunan kuistia. Kaksi vanhaa sänkyäkin löytyi. Sivustavedettävä (vanha 'hääsänky' ja vanha hetekka, josta naapurin mies paikalle sattuessa tokaisi, että onpa hieno, tammesta rakennettu ja hyvänlaatuinen. Muistelen, että itse siinä joskus nukuin pienessä punaisessa mökissä asuessani. Latoliiteriin se oli joutunut sipulinkuivaustelineeksi, hyvä siinä roolissaan. Nyt ei sipulia ole kasvatettu moniin vuosiin.

 

Vanha muovipöytäkin löytyi. Kuljin sen kanssa myymässä leivonnaisia joskus kävelykadulla Raahen Rytmikkäiden nimiin. Kerran pöydän siteet aukenivat ja se lensi pitkin tietä. Onneksi ei tullut autoja perässä! Muistona yksi pöydän kulma rikki. Jalat olivat ehyet. Ne reissut olivat rankkoja 'työmatkoja'.

Sainpas siitä mainion taimityöskentelypöydän tuohon verannan varjonurkkaan. Ei tarvitse enää kyykkiä selkä köyryssä. Hassua muuten, ettei monetkaan pakkastalvet olleet murtaneet tuota muovia, kuten usein käy.

 

Luulenpa, että kaikki nämä aarteeni löytävät vielä ruusutarhaan hetekata myöten. Hauskinta ja ruusuisinta oli tietenkin se, kuinka juhannusruusu oli löytänyt latoon. Lattiarakosista se työntyi siellä täällä ja kasvatti vihreää lehvistöään. Aivan säälitti katkoa ne pois. Vähän kuin sitä anteeksi pyydellen tein toisenkin hikisen työn. Perkkasin melkein kaikki nokkoset  juhannusruusupuskien seasta pois. Siinä sai olla vaatetta ja kinnasta päällä.

Odotan pensaalta aika monta kukkaa ensi kesänä sitten!

Hauska siivouslaulu, Lapinlahden linnut!

Hävettää...

Olen yleensä ollut ylpeä siitä, että erotan esim. maitohorsman ja lubiinin. Tässä tiedossa en voinut olla nauramatta eräälle ystävälle, kun maitohorsmaa lubiiniksi nimitti. Jo 8-vuotiaana kyselin äidiltä kaikkien mahdollisten kasvien nimiä. Ihmeen paljon äitini tiesi, kissankäpälästä hiirenvirnaan jne. Kun äiti ei tiennyt, menin opettajani luo ja kysyin häneltä. Näin sain tietää, että löytämäni ihmeellisen kaunis kasvi oli lehtosinilatva ja ihanasti tuoksuva kasvi rantaminttu. Siitä asti olen ne muistanut.

Nyt niin tietäväisenä tuolla eräässä vanhassa huhtikuun blogissani kirjoitin ruusujuuresta, Pohjolan ginsengistä ja sitä tuolla hehkuttelin. Niinpä niin. Teoriaa se kaikki vain! Pentele sentään! Sillä miten sen ruusujuuren kanssa kävikään!

Pari viikkoa sitten näin sitä somasti penkissä, silloin vielä kukassa, erään ystäväni luona ja  pyysin, että jos häneltä sitä voisin syksymmällä saada. En löytänyt sitä taimitarhastakaan. Kaikkea muita sen serkkuja oli, mutta ei itse varsinaista ruusujuurta.

Sitten aloin ihan oikeasti fundeeraamaan. Jokin välähti sameissa aivoissani jopa kaikkien ruusujen keskellä:

-        Mitähän ihmettä tuo kukka sitten on?

 

Sain sen naapuriltani. Tai oikeammin hän oli kyllästynyt roikaleeseen ja oli viemässä sitä kompostiin. Minä pelastin sen ja pistin kiireessä vain sinne missä tilaa näin. Mutta pieni särkynyt sydän on vienyt tilan ja voiman myös tuolta roikaleelta. Ei kai se vain …?

-        Ja mikäs tämä kukka on?

 

Sen nappasin joskus vuosia jostakin alennusmyynnistä, vähän surkean näköinen perenna oli. Ja istutin sen maahumalien keskelle vanhaan muuripataan, missä se on ihmeesti kasvanut ja tullut toimeen, vaikka se raukka on niin sivussa tien laidassa, että harvoin muistan edes kastella. Ei kai se vain…?

Kysyin sitten ystävältäni: - Mikähän lie tuokin kukka? – Ruusujuurihan se on. Hyvä lääkekasvi, sanoi hän ykskantaan.

Niskani meni köyryyn.

-Oletko ihan varma?! Kun minäkin aloin epäilemään.

Siis minulla on ollut tuo arvokas yrtti ainakin kymmenen vuotta, enkä minä poloinen ole tunnistanut sitä huonolta hoidoltani. Häpeä tyttö! Häpeän.

Nyt olen ahkerasti miettinyt parempaa paikkaa sille. Syvästi anteeksi pyydellen. Laitan tähän vielä linkin tästä mainiosta kasvista, jota minäkin nyt aion hyödyntää paremmin. Ehkä toisesta mättäästä otan juurta ja uutan sitä koskenkorvassa.

Häpeätkö nyt, Kristina Brask

Istuttaa ruusu!

Jos joku luulee, että ruusuntaimen istutus sujuu tuosta vaan lonkalta, niin sen kus yrittää.

Ja näinhän se minullakin aluksi sujui, lonkalta. Toki vähän ajattelin suuntia, mihin niitä istuttaisin, mutta vähän minulla oli hajua suunnitelmallisuudesta. Ja kun taimia tuli ja usein piti saada piankin ne maahan, paljaana kun olivat. Mutta korjauksia pitää tehdä!

No ajattelin, että antaapa luonnon ja luontaisen luovuuden järjestää asiat. Sujuuhan se niinkin. Mutta korjauksia pitää tehdä.

Sillä en arvannut, että saisin niin paljon ruusuja. Pienellä päällä tuumailin, että aloittelen ihan pienesti, parista pensaasta ja laajennan vuosittain. Hehheh. Suuri suu puhui ja sitä kuunneltiin. Ja on siinä käynyt niinkin, että kun antaa pikkusormen, menee koko käsi. Himo syttyy!! Ja olen ruusuja itsekin sitten hankkinut, pyytänyt, ostanut, pelastanut ja jopa ryöstänyt.

 

Toki olisin voinut tehdä suunnitelmat, että tuohon pimpinellaruusut, tuonne kurttulehdet, tuonne neidonruusut ja tuonne villiruusut. Esimerkiksi. Mutta mitä pahaa siinä on, jos ne ovatkin vähän sikin sokin? Olen tehnyt kuitenkin puutarhakirjaan merkintöjä, mihin mitäkin olen istuttanut, jopa sen keneltä ja mitä ne ovat. Piirtänyt pohjapiirrosta. Myöhemmin laitan kyltin ruusujen viereen.

Naureskelin eilen itselleni sponttanisuuttani, että käynpäs ruusun istuttamassa ja sitten syön. Lähdin toimeen kello 15. Ja miten kävikään!

Mietiskelin, että mihin tuo Malvaruusu sopisi. Mietin värejä ja näköaloja. Miten mistäkin kulmasta näyttää. Mistä se näkyy, mihin se sopii tilaltaan ja väriltään. Ei ole mukava jos vaaleanpunaiset ovat vierekkäin jne. Sitten mittailin välejä ja oikeita suuntia. Kas kun mittakin löytyi niin helposti.

Ja lapion hakuun! Oliko se nyt rantteella vai työkaluvajassa vai missä käytin sitä viimeksi? Huhuu, missä keltainen kädensija? Sitä hakiessa kastelin mennessä malvaruusun hyvin törpössään. Kottikärrytkin löytyivät siinä ohi kulkeissa ja viimein lapiokin. Sillä merkkasin sopivan ympyrän ruohikkoon, puolen metrin säteellä.  Nostelin turppaita kottikärryihin ja kärräsin niitä vanhan ojanuoman täytteeksi. Ohi mennessä huomasin Ruskealan ruusun ja sen pienen olotilan. Joten lapioinpa sillekin parikymmentä senttiä lisää tilaa. Multaahan oli nyt kuormallinen, eikä niitä pieniä säkkejä, joita kannoin kaupungista. Niiden kanssa tuli sellainen pihistämisen tarve.

Kaivoin lisää pois maata malvanruusulle. Ja tasoitin maata toisaalla. Piti löytää piikkiharavakin, missähän se? Kun lähdin sitä hakemaan, huomasin pahasti rikkaruohoja yhden kukan kimpussa ja jäin sitä perkkaamaan. Matkalla löysin sopivan kiven pieneen altaaseeni, jota olin rakennellut. Kylläpä kävi hyvin. Ja samalla piti hakea siihen pari muutakin kiveä. Unohtui se harava.

Katselin ruusun kuoppaa ja huomasin, että pikkukivet olivat minulta loppu. Maa oli kuitenkin siinä kaltevaa, joten ei ollut pelkoa seisovasta märkyydestä. Ja pohja oli savensekaista, joka toisaalta pitää hyvin vettä. Kärräsin siihen karkeaa hiekkaa pohjalle. Laitoin ruskeaa maanpeittokangasta vierustoille niin että juuret löytäisivät syvemmälle keskeltä. Ja noin kourallinen kanankakkaa. Annoinpas kakkaa myös Ruskelanruusullekin.

 

Kärräsin pari kolme kottikärryllistä multaa malvaruusun paikkaan ja täyttelin ruskealanruusun laajentamaa kuoppaa samalla. Huomasin ohi mennessäni, että yksi heinäkasa oli unohtunut niitoltani puun juurelle. Jos tulee sade, sitä on sitten kelju poimia siitä. Mitä lie heinien alla silloin?

Joten kumma kyllä löysin lehtiharan seinän viereltä ja haravoin heinät kärryyni. Vein ne metsään kuusen juurelle.

Näin yhden sienen puun lomassa, ja kun saappaat olivat jalassa, piti mennä katsomaan, olisko niitä enemmänkin. Näin että mustikat ovat kypsymässä, parhaimmillaan ehkä viikon päästä. Palasin noutamaan multaa. Ja ohi mennessä löytyi se rautaharakin.

Harasin mullat tasaiseksi paikalla, jota olen tasoittanut oikeastaan koko kevään ja kesän. Pikkuhiljaa. Jotta siitäkin voisi ruohonleikkurilla ajaa.

Hain pari ämpärillistä vettä, jota kaadoin pikkuhiljaa ruusumultaan. Sitten istutin ruusun. Juttelin sille mukavia ja tasoittelin multaa. Siihen jätin se olemaan ja mullan ässehtimään. Kun se painuu, laitan ehkä lisää multaa. En tiedä vielä mitä juurille laitan. Puun murskaa tai jotakin pientä kukkaa. Kiviä pitäisi saada lisää.

Nyt vein kaikki työkalut samaan paikkaan. Tulin sisälle. Huomasin, että minulla oli kauhea nälkä. Ja kello oli kuusi.

Siis kolme tuntia meni ruusun istutukseen. Ei minua  varmaankaan huolittaisi puutarhalle töihin!

Tässäkin puutarhuri kasvattaa kukkaa, tanssin avulla!  Kaunista!

Salaperäinen malvaruusu

Kun kuljin eilen ruusuntaimien keskellä Särkän taimitarhassa, huomioni kiinnittyi tähän ruusuun, jolla on hyvin epätavalliset lehdet, melkein apilamaiset. Sen nimi on malvaruusu, mutta sen latinalainen nimi Rosa Majalis (purkin kyljessä) eksyttää kyllä hiukan. Kansanomaisesti sitä kutsutaan 'malvankukaksi'.

Kun selasin kirjoja en sieltä malvaruusua löytänyt. Löysin kylläkin Rosa Majaliksen, mikä on metsäruusun nimi. Olin ymmälläni, kunnes etsin sitä netistä. Sieltähän se löytyikin, eikä ihme että ruusu veti niin minua puoleensa. Sehän on Raahen yksiä nimikkoruusuja. Muistin nyt, että ystäväni Rauni lupasi laittaa minulle Raahen ruusua ruukkuun juurtumaan. Onkohan kyseessä nyt sama ruusu? Olen kuullut Raahen ruususta, mutta en siitä että sitä kutsutaan malvaruusuksi.

Muistelen, että se on juuri se ruusu, mikä usein pursusi melkeinpä kadulle asti raahelaisten pikkupihojen aidan tai portin pielestä. Villiruusuja se kuitenkin on ja kuten siitä kerrotaan, sen alkuperää ei tunneta, metsäruusun mutaatioksi ilmoitetaan. Ei muuta kuin että se on löytynyt Ollinsaaren kartanosta.

Ollinsaaren kartanosta minulla on lämpimiä muistoja, olihan se melkein naapurini. Kuljin sen ympäristössä vähän salaa, peläten että minut huomataan ja ihailin puustoa, kukkaketoja ja niittyjä. Siellä oli silloin hiekkaisen mukavia polkuja kulkea. En koskaan käynyt itse kartanossa. Minusta jo itsesään kartano oli jotenkin salaperäinen paikka, ainoa sellainen Raahen seudulla.

Kartanon poika oli kuitenkin samalla luokalla alakoulussa, hiljainen ja ystävällinen. Hän soitti urkuja silloin kun mieheni ja minut vihittiin. Olin liikuttunut siitä, että koulutoverini oli mukana. Vietimme mukavan ja muistorikkaan hetken Siikajoen pappilassa juoden kahvia hänen ja tutun papin, sekä todistajien kanssa.

Tällaisia muistoja tuli yllättäen esiin malvaruusun mukana. Ja niitähän olisi, mutta ei kaikkea tähän. Malvaruusuun liittyy monenlaista salaperäistä. Antaa sen olla niin.

Tämä oli meidän vihkiseremoniamme urkukappale, jonka urkurin olin luvannut itse valita.

Voi jäärän ja muorin päiviä!!

Ensimmäistä kertaa minä istahdin alas aurinkotuoliini tänä kesänä. Join siinä kahvit. Ja mietiskelin.

Enhän minä siinä kauaa malttanut istua, vaikka päivä oli mitä kaunein. Mieheni hautakivi on pystyssä ja tarvitsee kukkia. Ja minulla on käyttämättä vielä työtovereitteni lahjakortti Särkän Taimitarhaan.

Pian olin siellä. Viimeistä penniä myöten käytin arvokkaan lahjakorttini ja arvaahan sen, että autoni oli täynnä ruusuja. Lisäksi tarvitsin kiviä, joten ajelin pientä metsätietä myöten kotiin päin. Löysinkin tien vierestä paikan, joka näytti lupaavalta. Vaihdoin kengät saappaisiin ja otin hanskat käteen. Ne minulla on aina auton perällä kaiken varalta. Ja sen verran löytyi autosta vielä tilaa, että muutaman kivenkin sain mukaan, sellaisia laattakivejä ruusutarhani polkuja varten.

Naureskelin kuormalleni, että 'voi muorin päiviä sentään'! Ja matkalla piti poiketa vielä kotikirppikseenkin, josta löysin juuri sopivan kokoiset renkaat ulkohellaani, josta osa hellarenkaista on mennyt rikki. Voi miten antoisa oli matka!

Kotiin tullessa tervehdin ensimmäisenä Minetteä ja mitä näinkään!! 

Kaksi jäärää parittelemassa keskellä kauneinta Mustialan ruusun kukkaa! Eikä ne olleet minusta moksiskaan. Painelin sisään hakemaan kameraa, ja siinä ne vielä nautiskelivat. Ettäs kehtaavatkin. Täytyy kyllä myöntää, että eivät tyhmiä olleet. Etsiä se maailman kaunein paikka rakastelulle! Huokailin ja hymähtelin.

Tuo pieni itikka kiersi kehää kukan ympäri. Oli varmaan harmissaan, kun ei päässyt mettä imemään. Tai sitten se oli jonkin sortin kamaripalvelija.

Pitkän aikaa niitä katselin, kunnes muistin ruusun taimet kuumassa autossa. 

Myöhemmin tutkin kirjoista ostamiani uusia ruusuja ja myös jääriä. Jäärä on nimeltään nelivyöjäärä. Sillä on komeat keltaiset vyöt ympärillään. Se ei vahingoita ruusua, ehkä mettä imee. Siis näillä rakastavaisilla oli myös paras mahdollinen nektari nenänsä alla mitä löytää voi. 

Taisi olla oikea häämatka jäärillä! Minulla ruusumatka! Jotakin yhteistä sentään.

Honey Moon, oijoi!

Pikku luppio - Pimpinell - ruusuko?

Olen tehnyt pienen yrttimaan kolmesta vanhasta perunalaatikosta. Laitoin pohjalle ruskeaa maisemointikangasta ja mullan siihen päälle. Kylvin siemeniä ja asetin resuisen muovin päälle. Kevätauringossa siemenet itivät iloisen mukavasti, ja nyt minulla on ollut ylellistä syötävää salaateissa, tillissä, sokeriherneessä ja pikkuluppiossa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pikkuluppio . Poimin kuvan sieltä tähän, kun en hoksannut sitä itse kuvata. On niin kaunis piirros.

Pikkuluppio oli uusi tuttavuus ja hyvän makuinen, kurkulle lähinnä maistuva. Kauniisti ja rehevästi kasvanut yrtti. Pussissa mainittiin nimi ’Pimpinell’. Se oli ruotsalainen nimi luppiolle. Aivan kuin juhannusruusumme. Se innosti minua penkomaan lisää  tietoa netistä ja törmäsin hauskaan yhteyteen.

Tämä pikku pimpinella kuuluu tosiaan suureen ruusukasvien heimoon! Ja uuden yrttini kautta tutustelin nyt tähänkin. Ja onpas kasveja heimossa!!! Voi jukra. Jopa mieluisin puuni, omenapuu, kuuluu ruusuheimoon. Olen muuten 'omanapuu' kelttien horoskoopissakin.

Katsokaas mokomaa! Ruusukasveihin kuuluu 100–120 sukua, joista tärkeimpiä ovat:

• Alchemilla – poimulehdet             - Neitsyt-Marian kuppi, keijujen juomaneste, tykkään siitä villinä, että jalostettuna, varsinkin sen keltainen kukinta on kaunista vaasissa ja kuivattuna
• Amelanchier – tuomipihlajat
• Aronia – aroniat                    - Tykkään kovasti, itselläni on suklaa-aroniapensas, jossa on kirsikoille maistuvia ja näköisiä marjoja, mutta valitettavasti linnutkin pitävät niistä. Viime talvenä se paleltui, mutta nousee juuresta jälleen. Luulen, että siirrän sen kukkapenkin laidasta muualle, varmaankin ruusutarhaani.
• Chaenomeles – ruusukvittenit          - ?!! Noita pitää tutkia paremmin. Tulee mieleen eräs hauska tapaus!
• Cotoneaster – tuhkapensaat
• Crataegus – orapihlajat
• Cydonia – kvittenit
• Dasiphora – pensashanhikit         - Ilmankos olen laittanut rönsyhanhikkia ruusupensaan juurille.
• Dryas – lapinvuokot
• Exochorda – helmipensaat
• Filipendula – angervot       - Töyhtöangervot piirittävät pientä ruusutarhani esikartanoa kauniisti!
• Fragaria – mansikat       - Haa, siis nämäkin!
• Geum – kellukat                   - Ilmankos tulikellukat ovat kuin pieniä ruusuja!
• Kerria – kerriat
• Malus – omenapuut
• Neillia – neilliat
• Physocarpus – heisiangervot
• Potentilla – hanhikit
• Prunus – tuomet, kirsikat, luumut, mantelit
• Pyrus – päärynät
• Rosa – ruusut
• Rubus – vatukat
• Sorbaria – pihlaja-angervot
• Sorbus – pihlajat
• Spiraea – pensasangervot
• Stephanandra – seppelvarvut

Siis aikamoinen kasviviidakko! Ja mikä viidakkolaulu!

Ruusujuna kulkee blogin syntymäkartalla!

Sadepäivän huviksi katselin vanhaa Blogini syntymäkarttaa. Huomasin, että löydän siitä jälleen aivan toisenlaisia asioita ja näkökulmia. Mukana on tämän hetken planeettojen ja asteroidien asemat.

Ensinnäkin tuo kuvio, mikä toispainoisesti kartalle syntyy ja painaa pallon aivan kallelleen, on aika hassu. Siinähän ovat melkein kaikki planeetat sattuneet peräjälkeen, vieläpä ykköshuoneeseen. Myönnän kyllä, että blogini sisältö on aika omanapaista, itsekeskeistä ja itsensä kanssa puhelemista. Ja niinhän oli tarkoituskin, vaikka kaikesta aika avoimesti höpötänkin. Ei siinä yhteistyötä muiden kanssa juuri tehdä, paitsi kirjojen ja nettitiedon. Mukavaa kuitenkin, kun joku sentään kurkistaa ja sanookin jotakin. Ei tunnu niin yksinäiseltä ja saa uutta ulottuvuutta asioihin.

Juhani Nummelan mukaan tuon kartan kuvio on nimeltään ’Veturi’. Se kuvaa eteenpäin pyrkivää ja kunnianhimoista energiaa. Ruusuveturi!!! Toiminta on käytännöllistä, mutta ulkoisten tekijöiden ohjaamaa. Kyllä vaan. Kirjatieto ja nettitieto polttoaineena sutsuttaa ruusujuna pikkuhiljaa eteenpäin. Kyytillä keikkuvat ruusunoksat ja muori itse vaaleanpunaisessa leningissään. Illuusiomaisemat vilahtelevat silmäkulmissa, josta metsäkauriskin tulee hyppelemään viereen. Transiiteissa Diana metsäkauriinsa kanssa on jo kaukana Merkuriukseen yhtyen, painelevat Leijonassa, kuin parhaatkin estraadisankarit!

Oikeastaan kartan johtavassa asemassa on vuorovaikutteinen ja yltiöpäinen planeetta Jupiter, joka tuossa vetää koko muuta letkaa. Karttaveturihan kulkee vastapäivään. Kalojen merkissä kulkee Jupiter kuin vastavirran valas, aika tunnepitoisesti kolmiossa Venukseen, veturinkuljettajana. Hauskinta tässä menossa on tuo pieni illusionäärinen Rosa-asteroidini ja vanavedessä Horus, ’kaikkinäkevä silmä’, joka on kuitenkin eräänlaisena tiennäyttäjänä mahtavalle Jupiterille, vilkkaana sellaisena, koska ovat Oinas-tulimerkissä. Se intohimoinen ruusunliekki piikkeineen siinä! Kuka uskaltaa estää kulkua! Antaa palaa!

Kun katsoo tuota vihreää ulkoympyrää ja tämän hetken tilannetta, on jännä kuinka nuo kumppanukset Rosa ja Horus, jotka molemmat mielikuvani on ominut tähän ’ruusumatkalleni’, kulkevat yhä perävilkkaa, tällä hetkellä vilkkaissa Kaksosissa 5. ja 6. huoneissa, jossa luovuus ja työ näkyvät blogini sivuilla iloisten ahaa-elämysten saattamana.

Kaunein yhtymä transiiteissa on tuo Venuksen 8 asteen yhtymä Rosengardiin Ravussa! Aivan ihana! Sillä se mitä ruusutarhastani on syntynyt jo, on kauneimmillaan! Vanhemmat ruusut ovat kukkineet aivan hurjasti, kuten Hansaruusu ja Valamonruusut, Mustialan ruusu ja vanhat äitienpäiväruusut, jotka selviytyivät hyvin talven yli. Ruusutarhani esikartano on siis valmis. Katsos vain; Demeter, penkki ja ruusut, taustavoimana monet muut kukoistukset! No ruusut eivät ihan tähän kuvaan näy, mutta se tunnelma...

Näin kulkevat taivaan fyysiset kuviot ruusutarhani mukana! Ihmeellistä, eikö vain?

Ruusujuna kulkee…Kari Tapio

Kahden Inkerin hoidokkiruusu, Minette

Viitisen vuotta sitten Kätilö-Inkeri toi tuon ruusun minulle vanhan myllytuvan pihamaalta. Hän sanoi, että suviruusu se kai on, mutta ei tiennyt varmasti. Pihamaalla kukkinut ties kuinka kauan.

Enhän minä silloin ruusuista koommin välittänyt. Tökkäsin sen johonkin, ison kiven kupeeseen, johon rakentelin uutta kukkapenkkiä. No eihän siitä kunnollista penkkiä kiireellä tullut.

Eräs toinen Inkeri, puutarhuritiedettä joskus opiskellut, huomasi nääntyneen ruusun ja hoitamattoman penkkini. Koska häntä suretti näky, hän tarttui lapioon ja kuokkaan, käänteli ja kuokki ruusun ympäristöä. Teki töitä pari tuntia. Sitä minä siinä ihmettelin. Miten nyt noin sivussa olin? Taisi selkäni olla huonossa kunnossa tuohon aikaan.

Ruusu siinä sitten voimistui, mutta ei jaksanut tehdä kukkia. Tuli kummia itikoita, jotka söivät nuput. Enkä minä sen koommin sitä surrut kurja. Hurja kurja, miten välinpitämätön joskus olenkaan ollut ruusujen suhteen. Itse RUUSUJEN suhteen!!! Huonosti olen niitä kaikkia kohtaan toiminut, jopa yrittänyt hävittää. Ja arvatkaa nyt! Voi kun ne loistavat. Vain rakkaus voi tuon kaiken tehdä. Tai myöntää täytyy, että tieto, sää ja vuodenaikojen olosuhteet ovat myös tärkeitä. Mutta ei kehitystä ilman rakkautta.

Siis tänä kesänä tämä pensas oli yhtäkkiä nuppuja täysi. Kuljin jo pitkin kevättä katselemassa sen vihreätä vartta, piikkejä ja lehdyköitä. Lehdykät ovatkin ihmeen isoja, pyöreäkuvioisia ja ihanan vaalean vihreitä. Nuppuihin ilmestyi pitkiä verholehtiä, niiden päihinkin lehdet. Voi kun minä kuljin niitä katselemassa, aamuin ja illoin, yölläkin piti vielä vieressä hiipparoida! Ja tutkin kirjoja ja vertailin.

Kiitos Akilleijan blogin, jonka kauniita kuvia silloin tällöin ihailen. Sieltähän löytyi aivan samannäköinen kukka! Mustialan ruusuksi hän sen nimesi. Ja kiitos Liisan pihamaan, minne minut kutsuttiin ihailemaan Mustialan ruusua. Siellä aukenivat ensimmäiset kukat.

Minun ruusuni onkin neidonruusuihin kuuluva MUSTIALAN RUUSU eli Minette!!! Voi sitä riemua, kun osaset naksahtivat kaikki paikoilleen. Muuten olen sitä mieltä, että Suuressa Suomalaisessa Ruusukirjassa on vähän vääränlainen kuva Mustialan ruususta, aivan liian aniliininpunainen. Akileijalla, Liisalla ja minulla se on hennon vaaleanpunainen.

Miksi uskon että se on Minette? Siksi, että toisen vuoden oksat tekevät kukinnon, tosin ne maata viistävät. Melkein kuin kukkasarja siellä oksan päässä. Ja ruusu on arka pakkasille, sillä monet paleltuneet oksanpäät olen saanut leikellä pois. Siksi kai vain alimmat suojassa olevat oksat tekevät kukkia. Ja mikä surullisinta, ruusu on vieläkin arempi sateelle. Voimakkaampi sade saattaa estää sen nuppuja aukeamasta. Jossakin kirjassa neuvottiin, että nuppuja silloin voi vähän auttaa. Tein niin maljakkoon ottamalleni oksalle, jossa oli harmahtavan rujon näköinen nuppu. Käärin päällimmäiset kukkalehdet pois ja kas!! Melkein sormissani tunsin, kun kukka työnsi monikerroksisen hamosensa auki. 

Tällaista asiaa kerrottiin Minetestä kirjoissa, ja tykkään, että palaset ovat kohdallaan. Tuo arvoituksellinen puskani on huokailettavan iki-ihana Minette eli Mustialanruusu, Mustialan kartanosta aikoinaan löydetty ja siitä se nimitys. Eli ranskanruusuihin luettu Minette-nimen mukaan. Ihana neitokainen!!

Jos ensi kesänä sataa, laitan varjon tuo ruusun päälle, että se jaksaisi kukkia. Tai katoksen!! Tai huvimajan!!! Tai menen itse seisomaan sen ääreen sateenvarjon kanssa. Hehheh.

Ps. Laitoin vanhan auringonvarjon sitä sateelta suojaamaan. 

Tässä löysin ruusulleni sopivaa musiikkia…