torstai 3. marraskuuta 2011

Kauneus on vaarallista!

Tiedän. Tiellä pitää varoa hirviä, karhuja, poroja, kauriita, humalaisia kuskeja. Tiellä pitää ottaa huomioon kaikki mahdolliset vaarat, liukkaudet, lentelevät muovipussit, vesiliirot, kaatosateet, autot edessä ja takaa ja sivussa, sivusta. Ja varoa aurinkoa, joka paistaa suoraan silmiin, varo unelmoimasta, puhumasta kännykkään ja ihailemasta maisemia.

Mutta kukaan ei yleensä varoita kauneudesta. 



Muistan matkan vuosia sitten Norjan vuoristomaisemissa ajaessa. En saanut henkeä. Oli niin salpaavan kaunista. Piti pysähtyä, että sain vedettyä henkeä.
Niin kävi nytkin. Ajoin iltaa myöten. Oikealla puolella liekehti taivas punaisen purppurana. Vasemmalla puolella valtava sateenkaari. Piti pitkäksi aikaa pysähtyä. Ja hengittää. Seuraavana päivänä oli yhtä kaunista, Ruotsin Korkearannikko!

Celtic women and Over the Rainbow

4 kommenttia:

  1. Miten hienosti sopii tuo ylempi kuva varsinkin tähän "kauneutta tien päällä, matkan varrella"
    Merkurius-Venus Jousimies yhtymään!
    Oivat energiat vaihtaa maisemaa.
    Antoisaa reissua.

    VastaaPoista
  2. Oi, kyllä muutenkin, omilla transiiteilla. Minulla on Jupiterin sekstiili stelliumiini (Au-Venus-Merkurius) ja lisäksi jopa Kuuhuni koko tämän kuukauden. Pakko oli repiä irti itseni jonnekin muualle. Helpottaa.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka hienoja värejä, on tuo luonto aikamoinen värien käyttäjä.
    Minulle tuli pysähdys flunssan muodossa, ehkä liikaa oli menoa ja meininkiä, en muista koska näin kipeä olen ollut, joskus 15 vuotta sitten.

    VastaaPoista
  4. Tia! Onkohan sinulla ollut jonkin sortin kiire, huoli tai stressi päällä, kun noin on pysäyttänyt.
    Nyt pitää vain levätä! Levollista talven tuloa sinulle!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!