perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2.päivä


On toinen päivä, Unelman ja Anelman päivä. Muistan erään Anelman. Vaaleat hiukset, herkän kauniit kasvot! Kuin keiju! Ja kaunis nimi Anelma onkin. Unelma menee vähän kyllä yli.

Postimerkissä vuodelta 2001 tonttu selvästi lukee aikakausien lahjalähetysteosta. Paksu on! Aika hauska ja omaperäinen on tuo merkki, joulunpunainen! Hiirikin on mukana kuvassa. Koukeroista tulee mieleen Gallen-Kallela. Hinta taitaa olla markka-ajoilta.

Löytyisköhän netistä postimerkkitaiteilijoita? 

Ei löytynyt tämän merkin taitajaa, mutta joulumerkkien historiasta löytyi paljon mielenkiintoista. Tanskassa vuonna 1904 on julkaistu ensimmäinen joulumerkki, jota myytiin tuberkuloosiin sairastuvien lasten hyväksi. Pian tämä käytäntö levisi myös muihin maihin, etenkin Pohjoismaihin. Suomessa ensimmäinen joulumerkki lyötiin 1907. Sen suunnitteli Akseli Gallen-Kallela. Joulumerkki ylestyi, ja sen myynnillä tuettiin tuberkuloosiin sairastuneita äitejä ja lapsia perustamalla joulumerkkikoteja eri paikkakunnille. Näitä koteja tuettiin vuosina 1936 - 1973 yhteensä 5335 vastasyntynyttä lasta, joiden äideillä tai perheenjäsenillä oli tarttuva keuhkotuberkuloosi. Esimerkkinä näistä postimerkeistä Väinö Blomstedin suunnittelema merkki vuodelta 1912. 

Mielenkiintoista!! Aivan uusia asioita tulee postimerkkien kautta eteeni.

Mitään postimerkkitaiteilijaluetteloa en kuitenkaan netistä löytänyt.

En ainakaan tuon yllä olevan merkin suunnittelijasta.

Miten olisi joulusiivot? En vielä. Laitoin linnuille ruokia. Lähden käymään kylässä.

 Helppo joulukoriste!

4 kommenttia:

  1. Ihana joulukalenteri täällä! Vinkki joulusiivoihin - tee yksi asia päivässä. Minä silitin ja vaihdoin talviverhot sekä laitoin ikkunoille sähkökyntteliköt. Huomenna jokin muu teko (ehkä lantttulaatikot) - hiljalleen joulu siitä kokoon kehkeytyy!

    VastaaPoista
  2. Tonttutytön on suunnitellut Pekka Vuori. Kiva joulukalenteri sinulla!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!