Olen hurjan hämmentynyt runoilijoista ympärilläni. En ole aikaisemmin ajatellut, että heitä on näin paljon. Suorastaan tunnen pröystäileväni runoilijaystävilläni ja runoilevalla raahelaisuudellani. Se ei ollut tarkoitus. Olen yllättynyt itsekin, suorastaan ahdistunut. Tunnen olevani ihmeellisten ihmisten keskellä yksin. Minä en ole runoilija. Mutta jos Runoilija on Hän Joka Näkee, niin runoilija tarvitsee ihmistä, ystävää, joka NÄKEE HÄNET. Silmäni ovat auenneet aivan uudella tavalla.
Monta raahelaista runoilijaa odottaa vielä vuoroaan, mutta aivan kuin poiketen tavallisesta, otan nyt esille sen runokirjan, jonka sain yllättäen postista joulutoivotuksena. Una Reinman on blogiystäväni, jonka kanssa tulin juttuun talon remontti- ja luontoasioissa. Hän on myös mitä herkin sanan käyttäjä. Usein olen ihastuksella lukenut hänen runojaan blogisivuilta. Nyt minulla on käsissäni hänen runokirjansa Tarinankertoja, BoD, 2017. Valitsin siitä erään jouluisen pienen runon, mikä ihastutti minua moniulotteisuudellaan ja kristallinkirkkaudellaan.
Kysyipä rakkaani
mitä haluaisin
joululahjaksi
Enkelinsiivet
vastasin
Hän totesi
ettei luule minun
niitä vielä ansainneeni
Rakkaiden ollessa poissa
voin kääriytyä
elämänväriseen villapaitaan
Kuvitelmien kudelmaan
Voin viipyä
valitsemissani hetkissä
paidan lohdullisessa lämmössä
lankojaan tunnustellen
kuin sokea
Yksi kuvio kerrallaan
Viisas runo, jossa monta kerrosta. Oivaltava loppu. Elämää pitäisi tarkastella hetkien kokonaisuutena kuten neuleen lankaa villapaidan kokoavana mahdollisuutena lämpöön.
VastaaPoistaArvasin, että uppoudut kudelmiin!
PoistaOi! Kiitos Leila kauniista sanoistasi! Olen nyt kyllä ihan otettu
VastaaPoistakun ihan kahdella runosella pääsin mukaan tänne joulukalenteriisi. ❤️
Tuli vähän kuin varkain...
Poistaupeita runoja. Taitava kirjoittaja, hyvä Una!
VastaaPoista